Avainsana-arkisto: vero

DHL:n itsetullauksen luovutuspalvelumaksu

Jos Postilla ei kaikki mene aina putkeen, niin osataan sitä muuallakin – joskin hieman eri syystä.

Kun käyttää jotain palvelua paljon, tulee vastaan väistämättä myös ongelmia. Toisilla yhtiöillä ongelmia on enemmän kuin toisilla.

Päivittäistavarat tulee hankittua kivijalkakaupoista, mutta lähes kaikki muu kulkee rahtina. Pääsääntöisesti tavara lähtee toiseksi viimeiselle matkalleen kohti minua joko Suomesta, Saksasta tai Kiinasta. Ei siis mikään yllätys, että posti/rahti palveluiden kanssa on ajoittain ongelmia.

Kaikki alkaa tilauksesta

Tämän blogauksen juuret ovat peräisin syksyltä 2016, jolloin tilasin Kiinasta 60€ edestä tavaroita. Summasta johtuen ALV maksu oli odotettavissa. Tullauksen tekeminen ei ole mikään uusi asia, olen tehnyt sitä monesti ennenkin.

Sain tekstiviestin, jota minulla ei valitettavasti enää ole. Se oli joka tapauksessa sekavan oloinen, ja poikkesi aiemmasta täysin. Olin yhteydessä DHL:n asiakaspalveluun, jossa karu totuus selvisi.

DHL:n tekemä tulliselvitys maksaa 20€ + ALV + tuotteiden ALV tullille, yhteensä 39,49€. Tässä ei ole mitään kummallista, sillä kun pyydät toista tekemään asioita puolestasi, siitä pääsääntöisesti maksetaan.

Yllätys sitä vastoin oli itsetullauksen hinta. Aiemmin tämä on ollut täysin ilmaista, mutta ilman eri ilmoitusta DHL oli laittanut itsetullauksen hinnaksi 40€ + ALV + tuotteiden ALV tullille. Täten itsetullauksen hinnaksi olisi muodostunut 49,60€ + 14,69€ = 64,29€. Aiemmin itsetullaus olisi maksanut tuon 14,69€, eli verot tullille. Maksoin DHL:n tekemästä tulliselvityksestä, koska se oli halvin näistä kahdesta vaihtoehdosta.

Reklamointi

Ei tullut mieleen pyytää lähettämään pakettia takaisin, vaikka tällaisesta maksusta ei ollut tietoa / sovittu. Toisaalta muutoinkaan minulla ei ole tapana lähetellä tavaraa takaisin, vaan sen minkä, ostan myös pidän. Ellei tuote ole täysin susi.

Täytyy tunnustaa, että minulta meni hieman puurot ja vellit sekaisin, koska kyseessä oli sekä palvelumaksusta, että tullimaksusta. Tullimaksu oli näistä se voimakkaimmin mielessä oleva asia, eikä tullimaksuista voi valittaa kuluttajariitalautakunnalle.

Tosin, protestoin luovutuspalvelumaksun järjettömyyttä ja vaadin DHL:ää palauttamaan rahat. En kuitenkaan vienyt asiaa tässä vaiheessa tämän pidemmälle, koska en syystä tai toisesta tajunnut DHL:n asemaa kuviossa, jolla ei ole mitään tekemistä tullin kanssa.

DHL on huolintaliike, joka hoitaa tarvittaessa tullauksen ja maksut puolestasi rahaa vastaan. Tästä palvelusta ja myös niistä perityistä maksuista on mahdollista valittaa kuluttajariitalautakuntaan, mikäli asiaa ei muutoin saada sovittua.

Muut ensin

Toiset olivat minua paremmin hereillä asian suhteen, ja valittivat asiasta kuluttajariitalautakuntaan. 26.6.2017 asiasta annettiin ensimmäinen päätös, jossa DHL:n toiminta todettiin kohtuuttomaksi. DHL sitoutui 1.9.2017 lähtien olla veloittamatta itsetullauksesta luovutuspalvelumaksua, mikäli

  • kuluttaja ja DHL eivät ole sopineet luovutuspalvelusta ja sitä koskevasta palvelumaksusta keskenään siten, että luovutuspalvelu on tullut osaksi kuljetus- tai muuta sopimusta, tai
  • verkkokaupan myyjä ei ole ennen kuluttajan tekemää tilaussopimusta ilmoittanut hänelle lähetyskulujen lisäksi veloitettavasta DHL:n luovutuspalvelua koskevasta palvelumaksusta.

Jotkut tuttuni olivat saaneet perityt palvelumaksut takaisin, ilman asian viemistä kuluttajariitalautakuntaan (ehtona tosin oli käsittääkseni sopimus, joka kielsi asiasta puhumisen). Tästä rohkaistuneena päätin vaatia maksujen palautusta vielä kertaalleen.

Säätö alkaa

30.8.2017 vaadin DHL:ää palauttamaan maksut, viitaten kuluttajariitalautakunnan päätökseen. Vähemmän yllättäen rahoja ei haluttu palauttaa. Sinällään jännää, että osalle rahat palautettiin, osalle ei. Omalta osaltaan syynä saattoi olla se, että en ollut tehnyt asiasta valitusta kuluttajariitalautakunnalle välittömästä, vaan vasta vuoden viiveellä.

Vastauksessaan DHL käytti vakiomuotoista viestiä, joka ei vastannut esitettyihin kysymyksiin ja vaatimuksiin, jonka lisäksi myös nimeni oli vaihtunut Joniksi. Tämän jälkeen tein viimeisen vaatimuksen, jossa ilmoitin vieväni asian kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi, minimoimaan DHL:n käyttöä työssäni, sekä tekemään asiasta blogauksen. Vajaa 2 kuukautta kului, ei vastausta. Laitoin vielä viimeisen muistutuksen asiasta 20.10., johon sain vastauksen vielä samana päivänä.

Vastaamattomuutta perusteltiin sillä, että ’luulivat’ asian olevan osaltani käsitelty. Maksusta kieltäydyttiin seuraavin sanoin ”DHL Express on luopunut palvelumaksusta 01.09.2017 kuluttaja-asiamiehen yhteydenoton jälkeen, mutta ei ole samaa mieltä kuluttaja-asiamiehen oikeudellisesta tulkinnasta asiassa. Maksusta luopuminen ei kuitenkaan vaikuta taannehtivasti jo maksettuihin palvelumaksuihin.”.

No, en varsinaisesti vaatinut maksuja taannehtivasti takaisin, koska vaadin niitä maksettavaksi heti sen jälkeen, kun olin maksun suorittanut. Ja jo ennen maksun tekemistä, reklamoin asian älyttömyydestä. Nyt vain pyysin toistamiseen tätä palautusta, koska asiasta oli olemassa myös virallinen päätös. DHL halusi kuitenkin toisin, joten…

Kuluttajariitalautakunta kutsuu

Tämän jälkeen asia lähti kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn 20.10.2017. Puolisen vuotta kului, ennen kuin asiaa alettiin käsittelemään. Tämän jälkeen oli muutamat kommenttikierrokset, johon viimeinen kommentti lähti 29.4.2018.

Yli vuoteen ei kuulunut mitään. 27.9.2019 kyselin asian käsittelyn laitaa, johon mennessä useat olivat ehtineet saaneet rahansa takaisin. Lopulta 3.10.2019 asiaan tui päätös (D/5122/36/2017). Päätöksen lopputulos ei ollut yllätys; DHL:ää suositeltiin palauttamaan maksamani luovutuspalvelumaksu.

7.11.2019 tilille ilmestyi viivästyskorot (3,57€) ja päivää myöhemmin tullausmaksu 24,80€. Kiitin DHL:ään yhteiskunnan resurssien turhasta käyttämisestä täysin itsestään selvän asian uudelleenkäsittelyyn. Lisäksi, tuskinpa DHL selvisi ilman kustannuksia asian selvittelyyn käytetyn ajan takia. Toisaalta, palkka juoksee joka tapauksessa…

Loppusanat

Asiakas ei aina ole oikeassa, mutta toisinaan on. On totta, että en maksanut tuota 49,60€ hintaa, joka sinällään oli kiistakapulan ydin. Alun perin olisin ottanut itsetullauksen, mikä sitä ei olisi riistohinnoiteltu. Täten oli luonnollista valita se halvin vaihtoehto, joka tässä tapauksessa oli DHL:n suorittama tullaus. Vaadin maksua palautettavaksi sillä perusteella, että käytäntö muuttui ilman mitään ilmoitusta ja että hinta on täysin kohtuuton.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei edes yrityksen. Virheitä sattuu, se on inhimillistä. Ymmärrän DHL:n näkökulman vaatia rahaa itsetullauksesta, sillä heidän prosesseissaan tuollainen manuaalinen tullaus lienee poikkeama, josta syntyy enemmän kustannuksia kuin normaalissa prosessissa.

Kaipa DHL:n päässä oli alun perin mietitty ja tutkittu asiaa tarkkaan, ennen kuin 49,60€ veloitukseen oli päädytty. En vain pysty ymmärtämään, mitä siellä kuviteltiin kuluttaja-asiakkaiden tekevän? Siirtyvän mukisematta DHL:n 24,80€ maksavaan palveluun, kun aiemmin itse tekemällä saman sai tehtyä ilmaiseksi.

Tehdyt virheet voi usein korjata. Tämä virhe olisi ollut DHL:n osalta helppo korjata ottamalla yhteyttä kaikkiin asiakkaisiin, joilta maksu perittiin, ja palauttamalla rahat. Tai vaihtoehtoisesti nakertaa mainettaan kuluttajien silmissä venkoilemalla asiassa. Vaikea sanoa kumpi näistä on pitkällä tähtäimellä taloudellisesti suurempi vahinko. Ilmeisesti rahojen palauttaminen, koska päätyivät jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Tulontasaus verotuksessa

Oletko saamassa kertakorvauksena suurta summaa rahaa työnantajaltasi, joko erorahana, bonuksena tai vaikkapa palkkasaatavien muodossa? Jos vastaus on kyllä, kannattaa selvittää, voitko keventää kertakorvauksen verotusta tulontasauksella.

Tulontasaus keventää verotusta

Palkansaajien verotuksessa tulot verotetaan sen vuoden tulona, jona ne on maksettu tilille. Koska ansiotulojen verotus on progressiivista, tarkoittaa tämä sitä suurempaa veroprosenttia, mitä enemmän vuoden aikana on saanut palkkaa. Täten suuret kertakorvaukset ovat verotuksellisesti kalliita palkansaajalle. Onneksi tähän on myös lääke, tulontasaus.

Tulontasauksen tarkoituksena on keventää verotusta. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että kertakorvauksena maksettu tulo huomioidaan kertymävuosien määrällä, eli jakamalla kertatulo kertymävuosille. Tulontasaus tehdään kuitenkin sen vuoden verotuksessa, jona kertakorvaus on maksettu. Tuloja ei siis siirretä verotettavaksi aikaisempien tai myöhempien vuosien tulojen kanssa. Edellisten tai tulevien vuosien tuloja ei siis tarkastella tulontasausta tehdessä lainkaan. Tulontasaus vaikuttaa ainoastaan valtionveron määrään.

Tulontasausta pitää vaatia

Tulontasausta ei saa automaattisesti, vaan sitä pitää vaatia ennen kuin kyseisen vuoden verotus on valmistunut. Toisin sanoen, mikäli korvaus on maksettu vuonna 2017, tulontaus tulee vaatia lokakuun 2018 loppuun mennessä. Tulontasausta ei voi vaatia verotuksen valmistumisen jälkeen oikaisuvaatimuksella, eli muista olla ajoissa liikkeellä vaatimuksen kanssa. Tulontasausta voi vaatia myös heti, jonka perusteella uusi verokortti lasketaan. Varaudu kuitenkin noin viikon käsittelyaikaan.

Tulontasauksen saamisen ehdot

Jotta tulontasauksen voi saada, tulee kaikkien seuraavien ehtojen täyttyä:

  • Kertatulon oltava vähintään 2500€
  • Kertatulon täytyy olla vähintään 1/4-osa puhtaan ansiotulon yhteismäärästä (tulonhankkimismenot vähennettynä)
  • Kertatulo on kertynyt kahdelta tai useammalta vuodelta, etu- tai jälkikäteen (vähintään 12kk ja 1pv ajalta)
  • Vuositulot ennen kertatuloa tulee olla pienemmät kuin valtion tuloveroasteikon ylimmän portaan, joka vuonna 2017 oli 73100€

2500€ raja on helppo ylittää, mutta kertatulon 1/4-osa vaatimus vuosituloista on jo hankalampi. Mitä suuremmat vuositulot, sitä suuremman täytyy olla kertakorvauksen, jotta vaatimus täyttyy. Mikäli puhtaat ansiotulosi ovat 30000€/vuosi, tulee kertakorvauksen olla vähintään 10000€ (kertymäajalla ei ole väliä).

Lisäksi kertatulon tulee olla kertynyt yhtä vuotta pidemmältä ajalta, eli vähintään 12 kuukauden ja 1 päivän ajalta (=2 vuotta). Tulontasauksesta ei myöskään ole hyötyä, mikäli olet jo valmiiksi tuloveroasteikon ylimmässä portaassa, sillä kertatulo ei voi enää vaikuttaa tuloveroasteikon kiristymiseen => kääntäen, kertatulon osittaminen useammalle vuodelle ei saa tulovero porrasta alenemaan. Täten puhtaan ansiotulon määrä saa olla enintään 73100€ (jolloin kertatulon täytyy olla vähintään 24367€).

Lisäksi kannattaa muistaa, että kertakorvaus on maksettava nimensä mukaisesti kerralla, ei osissa. Tämä johtuu siitä, että jokainen maksu lasketaan omaksi kertatulokseen, jolloin verohyöty jää saamatta.

Minimivero

Kertatulosta menevän valtion tuloveron on oltava vähintään 15%. Mikäli vero jää alle tämän rajan, lasketaan verot 15% mukaan. Tästä ei kannata olla huolissaan, sillä verottaja katsoo aina verovelvollisen kannalta edullisimman ratkaisun. Toisaalta tämän rajan alittuminen voi aiheuttaa sen, että et saa tulontasauksesta mitään hyötyä. Tällöin olet menettänyt ainoastaan omaa aikaa ja vaivaasi. Toisaalta vaatimuksen läpi mennessään, säästät veroissa helposti satasia.

Miten tulontasaus tehdään?

Tulontasauksen voi tehdä enintään viidelle vuodelle, tulo itsessään saa kuitenkin olla kertynyt yli viideltä vuodelta. Mikäli esimerkiksi työsuhteen päättyessä saisit erorahaa, joka on laskettu 9 vuotta kestäneen työsuhteen perusteella, tasattaisiin tämä tulo viidelle vuodelle. Mikäli tulo on kertynyt kahdelta vuodelta, tasataan se kahdelle vuodelle. Jutun lopussa on esimerkkilaskelma tulontasauksen vaikutuksesta verotukseen.

Tulontasausvaatimuksen tekeminen

Kun vaatimusta tulontasauksesta ollaan tekemässä ja pyydetään uutta verokorttia, tulee seuraavat asiat toimittaa verottajalle:

  • Viimeisin tilinauha
  • Arvio loppuvuoden tuloista
  • Laskelma kaikista alkuvuoden tuloista ja maksetuista veroista
  • Työnantajan kanssa tehdään kirjallinen sopimus kertatulosta (kummallekin osapuolelle omansa), josta ilmenee seuraavat tiedot:
    • maksettava summa
    • maininta perusteista (kertymäaika, palkkalaji [esim. ylityökorvaukset], ja esimerkiksi työtunnit [riippuen minkälaisesta kertatulosta on kyse])
    • sopimuksen teko päivämäärä ja paikka
    • molempien allekirjoitukset ja nimenselvennökset
  • Vaatimus tulontasauksen soveltamisesta verotuksessa (kirjallinen vaatimus), muodoltaan vapaamuotoinen

Materiaalin voi toimittaa postitse omaan verotoimistoon. Itse kävin hoitamassa asian suoraan konttorilla, joka tuntui kaikkein varmimmalta ja turvallisimmalta tavalta hoitaa asia.

Esimerkki

Vuositulosi ovat 30000€. Saat kertakorvauksena 30000€, joka on kertynyt kolmelta vuodelta. Kaikki aiemmin mainitut neljä ehtoa täyttyvät, jolloin tulontasausta on mahdollista saada.

Ilman kertakorvausta, olisit toiseksi alimmalla tuloveroasteikon veroportaalla. Mikäli kertatulo verotettaisiin ilman tulontasausta, nousisit veroasteikolla pykälän verran ylöspäin, eli toiseksi korkeimmalle veroportaalle. Tulontasaus muuttaa tilannetta siten, että pysyt edelleen alkuperäisellä veroportaalla.

Laskelma tehdään seuraavasti. Kertakorvaus jaetaan kertymävuosilla; tässä tapauksessa siis 30000€ / 3 = 10000€. Tämän jälkeen muihin ansiotuloihin lisätään kertatulon osa: 30000€ + 10000€ = 40000€. Tästä summasta valtionveron osuus on 3105,50€ (ansiotulon ylitys verorajalla: 40000€ – 25300€ = 14700€, verot: 533€ + 14700€ * 17,5% = 3105,50€). Vastaavasti valtion vero vuosituloista (30000€) on 1355,50€ (ansiotulon ylitys verorajalla: 30000€ – 25300€ = 4700€, verot: 533€ + 4700€ * 17,5% = 1355,50€).

Yhdestä kertatulon osasta maksettava vero on edellä laskettujen verojen erotus, eli 3105,50€ – 1355,50€ = 1750€.

Koko kertatulon vero on esimerkki tapauksessa 3 * 1750€ = 5250€. Tämä ylittää myös 15% verojen vähimmäismäärän (5250€ / 30000€ * 100 = 17,5%). Valtionvero koko vuoden tulosta on 6605,50€ (=5250€ + 1355,50€).

Valtionvero 60000€ (ilman tulontasausta) olisi 7357,50€ (ansiotulon ylitys verorajalla: 60000€ – 41200€ = 18800€, verot: 3315,50€ + 18800€ * 21,5% = 7357,50€).

Etu tulontasauksesta on 752€ (=7357,50€ – 6605,50€).

Tulontasausta kannattaa ehdottomasti vaatia, vaikka ei näillä verosäästöillä rikastumaan pääsekään. Toisaalta veroja maksetaan jo muutenkin vähintäänkin riittävästi, joten vapaaehtoisesti niitä ei liikaa kannata maksaa.

 

Verottajan ohjeet: Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa