Aihearkisto: Testit

PowerAnt pörssisähkö ohjattu pistoke

Pörssisähkön hinta on lähes päivittäin uutisissa; kun se on halpaa tai kun hinta hieman kasvaa. Nämä heilahtelut eivät ole elämääni vaikuttaneet juuri mitenkään, ainoastaan jatkuva uutisointi asiasta on ollut hieman puuduttavaa.

Toisin oli loppuvuodesta 2021, jolloin hinnat olivat päivä tolkulla uusissa sfääreissä. Tällöin tein joitakin sähkönsäästötoimenpiteitä. Vaikka hinta on tullut ryminällä alas huippuhinnoista, sähkönkulutus ei ole palanut entiselleen. Ja hyvä näin.

Pörssisähkön hintaheilahtelut synnyttivät markkinoille tarpeen kulutuksen älykkäälle ohjaamiselle. Yksi tällainen valmistaja on suomalainen PowerAnt, joka valmistuttaa pörssisähköohjattua kontaktoria, relettä sekä pistoketta. Oikein missään ei ollut minkäänlaista juttua tästä tuotteesta, joten ihan mielenkiinnosta päätin tilata tuotteen testiin. Hintaa postikuluineen yhdelle pistokkeelle muodostui 25,86€.


Koska asun kaukolämmitetyssä asunnossa, järjellistä ohjattavaa kulutusta ei juurikaan ole (esim. lämmittimiä). Vaikka ilmanpuhdistin ei sähköä vie juuri nimeksikään (hieman alle 1 kWh/vrk), sai se toimia koekaniinina.

Käyttöönoton ohjeet

Laitteen mukana tuli noin 3x3cm kokoon taitettu lappunen, johon on pienellä kirjoitettu englanniksi käyttöönoton ohjeet. Ohjeessa ei kuitenkaan selitetä, mitä esimerkiksi erityyppiset valon palamiset tai vilkuttamiset tarkoittavat.

Käyttöönotto

Pistoke toimii aluksi WiFi -tukiasemana, jonka kautta se konfiguroidaan. Asetusten syöttäminen on yksinkertaista ja suoraviivaista.

Asetuksissa määritellään seuraavat asiat:

  • Asennuksen kieli
  • Käytettävä WiFi verkko ja sen salasana
  • Maa, jonka alueen pörssisähkön hintaa seurataan
  • Tuntimäärä, jonka rele on jokaisena vuorokautena päällä (päällä halvimmat tunnit)
  • Hinta raja, jonka alittuessa ohjaus päällä asetetusta tuntimäärästä välittämättä (laite on päällä säädetyt tunnit, sekä aina kun hinta alittaa asetetun rajan. Mikäli aikarajaa ei ole määritelty, niin rele on päällä vain, kun hintaraja alitettu)
  • Laitteen kyljessä oleva laitekoodi

Kun konfigurointi on tehty, se käynnistyy uudelleen, ja ottaa yhteyden internetiin määritellyn tukiaseman kautta. Tämän jälkeen kaikki toimii automaattisesti, eikä käyttäjän tarvitse tehdä tämän jälkeen mitään.

Ongelmat

Ainoa vaikeus käyttöönotossa johtui omasta lähiverkostani. Minulla on verkossa MAC -suodatus, eli vaikka oikean salasanan tietääkin, ei langattomaan verkkoon pääse sisälle ennen, kun uuden laitteen MAC-osoitteen on lisännyt sallittujen laitteiden listalle.

Pistokkeen kyljestä tai hallintasivulta ei selviä laitteen MAC-osoite. Selvitin osoitteen skannaamalla lähellä olevat langattomat tukisasemat. On mahdollista, että minulla kävi osoitteen kanssa kirjoitusvirhe. Todennäköisempää on, että pistokkeen toimiessa tukiasemana (access point), sillä on eri osoite kuin päätelaitteena toimiessa (client). Koska olin määritellyt MAC-osoitteen väärin, ei yhteys internetiin muodostunut. Laite vilkutteli sinistä valoa hitaasti.

Kun lopulta syy toimimattomuuteen löytyi, ei muita ongelmia eteen tullut, vaan kaikki toimi niin kuin piti. Tämän takia olisi kiva, että asetussivun kautta näkisi laitteen MAC-osoitteen.

Käytönaikainen käyttöliittymä

Pistokkeen käyttämiseksi ei ole appia. Jos tarkkoja ollaan, sen toimintaa voi ainoastaan monitoroida palvelun kotisivujen kautta. Asetuksia ei voi muuttaa tai relettä ohjata etänä. Asetuksia voi muuttaa konfiguroimalla pistorasian uudelleen, eli tekemällä samat toimenpiteet kuin mitä ensimmäiselläkin kerralla. Tämä on jokseenkin raskas toimenpide, kun sen voisi tehdä helpomminkin.

Nettisivujen kautta on nähtävillä kunkin tunnin hinta, sekä tiedon siitä minä tunteita laite on päällä. Sivulta selviää myös vuorokauden keskihinta, sekä toteutunut keskihinta niiltä tunneilta, joiden osalta ohjausehdot ovat toteutuneet.

Mietteet

Pörssisähkön hinnan mukaan ohjautuva rele on toimiva tuote. Se on rakenteeltaan ja käytetyn muovin laadun osalta laadukkaan oloinen. Toimivuus tai hyödyllisyys on kiinni paljon laitteesta, jonka ohjaamiseen sitä käyttää.

Esimerkiksi lämminvesivaraajan ohjaamisessa ohjattava kontaktori voi tuoda suuria säästöjä, mutta samalla pitää pitää mielessä, että laite ei tiedä varaajan veden lämpötilasta mitään. Mikäli veden lämmitystä ohjaa pelkän hinnan perusteella, ennemmin tai myöhemmin sähkön hinta on niin korkealla, ettei vettä lämmitetä välttämättä moneen vuorokauteen. Toisaalta releen ominaisuus, jossa lämmitys on päällä vähintään asetellun tuntimäärän vuorokaudessa, poistaa tämän vaaran. Tosin, mikäli tuntimäärän on asetellut liian vähäiseksi, ja samalla veden kulutuksessa on suuri muutos, voi vesi kylmentyä tästä huolimatta. Eli varsinkin alussa on syytä seurata toimintaa tarkemmin ja muuttaa asetuksia tarpeen mukaan.

Parannusehdotukset

Olen pärjännyt hyvin releen kanssa sellaisena kuin se on. Toki jos siinä olisi enemmän ominaisuuksia, en niistä haluaisi luopua ja palata nykyiseen toteutukseen.

Toivelistalla on seuraavat asiat:

  • Appi puhelimeen, jolla releen toimintaa voi seurata
  • Ohjausmahdollisuus, eli puhelimella ohjauksen pakotettu päälle ja poiskytkentä
  • Asetusten muuttaminen etänä (hintaraja, sekä tuntimäärä)
  • MAC-osoite näkyviin
  • Vähän kattavammat ohjeet

Loppusanat

Ominaisuuksiltaan hieman rajallinen, toisaalta hinnaltaan varsin huokea muiden valmistajien vastaaviin releisiin verrattuna. Toimiva tuote, jota voin hyvillä mielin suositella.

Panasonic eneloop AAA/AA akut

Uuden digikameran myötä tuli hankittua akkuja lisälaitteita varten (mm. ääninauhuria, mikkiä ja salamaa varten). Samalla selvisi vanhan luottolaturin hajoaminen, jonka korjaamisesta tein jokin aika sitten kirjoituksen.

Alun perin ei ollut edes aikomusta tehdä juttua näistä akuista, mutta koska yksittäinen akku kenno oli merkittävästi pienempikapasiteettisempi kuin muut, päätin testata kaikkien kunnon. Samalla vaivalla tuli sitten kirjoitettua tämä juttukin.

Kennon alhainen kapasiteetti ilmeni ääninauhurin käytön yhteydessä, nauhuri näytti akkukapasiteettia olevan reilusti jäljellä, kunnes se yhtäkkiä vain sammui. Laittaessani akut laturiin, huomasin että kolme akuista on lähes täynnä (~1,20V), mutta tuon yhden akun osalta jännite oli vain ~0,78V. Tästä heräsi luonnollisesti kiinnostus akkujen todelliseen kapasiteettiin ja lupausten täyttymiseen.

Akkujen valmistaja on Panasonic, tuotemerkki eneloop. Akuista on saatavilla kolmea versiota; eneloop lite, eneloop ja eneloop pro. Listasin alla olevaan taulukkoon akkutyyppien väliset erot. Akkujen kappalehinnat on laskettu neljän pakettien hinnoista, reichelt.de -kaupan hintoja käyttäen.

eneloop liteeneloopeneloop pro
Kapasiteetti (AAA / AA)550 / 950 mAh750 / 1900 mAh900 / 2450 mAh
Syklit30001800500
Itsepurkautuminen (kapasiteettia jäljellä x vuoden jälkeen)>70% / 5 vuotta85% / 1 vuosi85% / 5 vuotta
SoveltuvuusPienelle/keskisuurelle energiakuluttajalle: langattomat puhelimet, kaukosäätimet, kellotUniversaali kaikkeen käyttöön: kamerat, lelutKorkeaan energiakulutukseen: salamat, kamerat, ohjaimet, kosketinsoittimet
Hinta (AAA / AA) / kpl1,80€ / 2,20€2,46€ / 2,46€4,15€ / 3,92€

Olin ostamassa Pro akkuja, kunnes tarkempi vertailu sai muuttamaan ajatukset normaaliversion puolelle. Pro:n hinta on lähes tuplasti kalliimpi, mutta suurin syy oli lataus/purkusyklien määrä. Pro:lle luvataan ainoastaan 500 sykliä, kun tavallisille jopa 1800. Lite olisi ollut tässä kategoriassa ehdoton voittaja 3000 syklillään, mutta sen merkittävästi pienempi kapasiteetti ei houkuttanut. Normaaliversiossa on merkittävästi suurempi itsepurkautuminen kuin muissa versioissa, mutta akkuja joutuu joka tapauksessa lataamaan tuon tuosta, joten en pitänyt tätä merkittävänä miinuksena.

Tehcnolite laturissa on lataamisen lisäksi akkujen kapasiteettimittaus sekä elvytystoiminto. Pakasta otetut akut eivät välttämättä anna ensimmäisellä kerralla oikeaa kapasiteettilukemaan, jonka takia ajoin kaikki akut elvytystoiminnolla. Elvytystoiminto toimii käytännössä siten, että akku puretaan tyhjäksi ja ladataan täyteen muutamia kertoja, kunnes mittaustulos (kapasiteetti) ei kasva merkittävästi.

Eneloop AA akkujen tyypilliseksi kapasiteetiksi luvataan 2000mAh ja minimiksi 1900mAh. Ostamieni akkujen keskiarvokapasiteetti oli 1975mAh. Kapasiteetti vaihteli 1933-2020mAh välillä, kun yksi alisuoriutuja (1824mAh) on jätetty huomiotta. Alla oleva kuvaaja esittää kunkin akun kapasiteetin. Kuten huomataan, eivät akut ole keskenään identtisiä, vaan hajontaa löytyy.

Eneloop AAA akkujen tyypilliseksi kapasiteetiksi luvataan 800mAh ja minimiksi 750mAh. Akkujen keskiarvokapasiteetti oli 787mAh, kapasiteetin vaihdellessa 760-811mAh välillä. Alla olevassa kuvaajassa on esitetty kapasiteettimittauksen tulokset. Kuten nähdään, on täälläkin nähtävissä yhtä lailla hajontaa, vaikka otanta onkin vain kolmasosa.

Kapasiteettimittaukset tein käyttäen 100mA purkuvirtaa ja 200mA latausvirtaa. Akkuvalmistaja on käyttänyt 2000mA latausvirtaa, sekä 400, 1000, 2000, 4000 ja 6000mA purkuvirtoja. Näillä arvoilla akkujen (eneloop, AA) keskimääräiseksi kapasiteetiksi valmistaja on saanut 1920, 1877, 1842, 1896 ja 1712mAh. Isompi purkuvirta antaa huonomman tuloksen, koska sisäiset häviöt kasvavat (=>akku lämpenee).

Koska käytin neljäsosan (100mA) suuruista purkuvirtaa kuin valmistaja pienimmässä testissään (400mA), on tulos luonnollisesti hieman suurempi. Akkujen kapasiteetti ilmoitetaan usein C10 purkuvirralla, eli akun kapasiteetin kymmenesosan suuruisella purkuvirralla, eli ajalla, jolla akku tyhjenee 10 tunnissa. 1900mAh akun optimaalinen purkuvirta olisi siis 190mA. Valmistaja on käyttänyt C5 purkuvirtaa kapasiteetin määrittämisessä, jolla luvattu minimi 1900mAh pitäisi täyttyä (mitä korkeammalla virralla tulos saavutetaan, sen parempi). Tekemäni testit on vuorostaan C20 virralla tehdyt.

Mittausten perusteella voidaan todeta, että akut täyttävät kapasiteettilupauksen, tuota yhtä kennoa lukuun ottamatta. Akut ovat toimineet hyvin Canon EOS 80D kameran, Canon Speedlite 430EX salaman ja Tascam DR-60DmkII nauhurin kanssa, joista jokainen on jonkinlainen virtasyöppö.