Avainsana-arkisto: P7F-M

Muistivika tietokoneessa? Memtest86 auttaa muistien testaamisessa

Käyttämäni muistit tietokoneissa ovat olleet toimivia ja luotettavia, eikä yksikään ole rikkoutunut aiemmin. Kun vika sitten ensimmäisen kerran osuu kohdalle, se ei välttämättä ole ensimmäinen asia joka tulee mieleen tarkistaa.

Monesti tietokoneen viat ovat ’yksinkertaisia’: Verkkokortti lopettaa tyysti toiminnan, näyttö pimenee (näytönohjain / näyttö rikki), kovalevy kiljuu jne. Nämä ovat olleet sellaisia vikoja joita kohdalle on tullut vuosien varrella muutamia kertoja. Muistivikaa sitävastoin ei aiemmin ole tullut kohdalle. Muistivian epäilemiseen ja testien kautta havaitsemiseen vierähti tavanomista pidempi aika, osin vian uutuuden takia, mutta myös sovellusympäristön erikoislaatuisuuden takia.

Koska kyseessä on virtuaalipalvelimen rauta, eikä sen päällä ole pyörinyt mitään kovin kriittisiä palveluita, ei ongelman ratkaisemisella ollut kiire, vaikka aluksi yritinkin kuumeisesti syytä etsiä. Ensimmäisenä epäilin USB-muistia, jolle itse ESXi virtualisointiympäristö on asennettuna. Varsinaiset virtualisoitavat käyttöjärjestelmät käynnistyivät erillisen levypalvelimen iSCSI:n kautta. USB-muistiin ei siis pitäisi juurikaan tulla kirjoituskertoja. Muistitikun loppuunpalaminen oli kuitenkin epäilykseni ja tämän myötä asensin ESXi:n kovalevylle. Kaikki toimi pari päivää ok, kunnes kone jumahti taas ja sain mystisiä pinkkejä virheilmoitussivuja jotka eivät juurikaan valottaneet tilannetta.

Seuraavaksi epäilin syyksi virtualisointialustan version yhteensopimattomuutta emolevyn kanssa (olin vain vähän aikaa aiemmin päivittänyt ESXi 5.5 => 6.0), joten kokeilin uudestaan vanhemmalla versiolla, ei auttanut. Sitten kokeilin eri virtualisoitavien käyttöjärjestelmien versioita, mutta tämäkin tuotti vesiperän. Lopulta kyllästyin kokeilemaan ja asia jäi sikseen yli vuodeksi.

Palvelimen pitkä sähköttömyys alkoi jossain välissä huolettamaan ja asian ratkaiseminen alkoi painaa mieltä. Eräänä päivänä juolahti mieleen testata muistien kunto. Pienen etsinnän jälkeen löysin Memtest86 -ohjelman, joka on ilmainen (myös maksullinen versio saatavilla), itsenäinen muistin testausohjelma ilman tarvetta erilliselle käyttöjärjestelmälle. Ohjelma poltetaan joko CD-levylle tai asennetaan asennusohjelman avulla USB-muistille ja buutataan kone käynnistymään testausohjelmaan.

Testin ajaminen kestää asennetun muistin määrästä, koneen sekä muistin nopeudesta, sekä muistissa madollisesti olevien virheiden määrästä riippuen, noin 20 minuutista useisiin tunteihin. Ohjelma ei lopeta testauskierroksen päätyttyä, vaan tekee testiä loputtomalla luupilla. Mitä useamman kerran testin ajaa, sitä varmempi voi olla muistien toimivuudesta. Toisaalta jo ensimmäisellä kerralla viat todennäköisesti löytyvät, ellei ongelmat ole lämpötilariippuvaisia.

Ensin kokeilin testata kaikki muistit kerralla, saaden lopputulokseksi kasan virheilmoituksia. Aloin olla oikeilla jäljillä. Seuraavaksi testasin muistikampa kerrallaa, eri sloteissa, varmistaakseni että vika ei ole emolevyssä. Kun olin testaillut muisteja erilaisilla kombinaatiolla, olin varma emolevyn toimivuudesta ja että kahdessa muistissa neljästä oli vikaa.

Ehjän muistin testitulos näyttää seuraavalta:

muisti1_paikka1

Risalla muistilla sivu näyttää paljon levottomalta:

muisti3_paikka3

Erikoista oli, että kummankin muistikampapaketin (paketin muisteilla on perättäiset sarjanumerot) toinen pari oli rikki. Kun risat poisti ja käytti pelkästään ehjiä, muistitesti meni heittämällä läpi ilman ongelmia ja konekin toimi vakasti ja luotettavasti.

Eri paketeista otettujen muistien rinnakkaisajotestin tulos:

muisti1ja4_paikka1ja2

Muistit menivät takuuseen Verkkokauppa.com:n kautta nopeasti ja sujuvasti. Ainoa ’haittapuoli’ takuuhuollossa oli, että koska kummankin kampaparin pari oli rikki, piti molemmat parit, eli kaikki 4 kampaa lähettää huoltoon.

Vika oli lopulta hyvin yksinkertainen, mutta koska musitivika ei ollut aiemmin tullu vastaan ja käyttöympäristö oli vähän erilaisempi (Asus P7F-M serveri emolevy + ESXi 5.5 / 6.0), hankaloitti ja hidasti tämä syyn löytymistä.

Muistien testaamiseen käytin ilmaista Memtest86 v4. Myös Memtest86 v6 on ilmainen (saatavilla myös maksullinen versio), uudemmassa versiossa on hieman enemmän ominaisuuksia ja todennäköisesti tätä uudempaa versiota kannattaa käyttää laajemman yhteensopivuuden takia. v6 osaa käynnistyä myös v4 moodissa, mikäli yhteensopivuutta ei ole toisinpäin – kätevää.

Asus P7F-M palvelinemolevyn etähallinta ASMB4-iKVM:lla

ESXi virtuaalikonetta pyörittämään hankin taannoin Asus P7F-M palvelinemolevyn. Lankulta löytyy management port, joka mahdollistaa mm. emolevyn tilan seurannan (mm. jännitteet, lämpötilat, tuulettimen nopeudet), hallinnan (käynnistys, sammutus, buuttaus), emolevyn firmwaren päivittämisen, konsoliyhteyden (mahdollistaa käyttöjärjestelmän asentamisen ja käyttämisen, eli ihan kuin käyttäisit konetta sen omalla näytöllä, näppimistöllä ja hiirellä).

Pelkkä management portin olemassaolo ei kuitenkaan riitä, sillä ominaisuudet saa käyttöönsä vasta, kun emolevylle hankkii hieman peukalon kynttä suuremman piirilevyn palasen tyyppiä ASMB4-iKVM.

Itse emolevy maksaa noin 250e,  joten arvata saattaa ettei etähallintapiirikään ole ihan ilmainen. Jokin aika sitten verkkokauppa.com myi piiriä noin 100e hintaan, joskin hinta on sittemmin pudonnut reiluun 70e:oon. Piiri oli saatava, mutta koska kyse on harrastuksesta ja hupikäytöstä, koin 70e hinnan liian kovaksi. Pitkäaikanen luottokumppani ebay pelasti tälläkin kertaa. Toimituskuluineen piirejä löytää 20-30e kappalehintaan. Ei halpa, mutta silti reilusti edullisempi kuin suomesta hankittuna.

Ebaystä tilattujen piirien mukana ei yleensä toimiteta Support CD:tä, kuten ei tilaamanikaan piirin mukana. Levy on käyttöönoton kannalta ”pakollinen”. Levyä ei kuitenkaan saa ladattua Asuksen sivuilta, eikä sitä tuntunut löytyvän mistään muualtakaan. Onneksi tähän löytyi kiertotie, joten eiköhän käydä käyttöönotto alusta loppuun:

  1. Asenna piiri sille varattuun paikkaan emolevyllä, lisätietoa löytyy piirin manuaalista
    ikvm4
  2. Tarkista emolevyn BIOS versio ja päivitä tarpeen mukaan (P7F-M:n viimeisin versio oli 0801, joka lankulta löytyikin valmiiksi)
  3. Etsi ja lataa emolevysi tyyppiä vastaava ASMB4:n uusin firmware (P7F-M:lle uusin versio oli 2.10)
  4. Lataa ja asenna esimerkiksi rufus ja luo ohjelman avulla buuttaava USB tikku
  5. Kopioi tikulle purettu ASMB4:n firmis
  6. Buuttaa palvelin USB tikulla (huomioi BIOS asetukset)
  7. Käynnistä tämän jälkeen flash2.bat tiedosto (1 = säilyttää asetukset, 2 = puhdas asennus). Päivitys kestää kymmenisen minuuttia, eikä sitä saa keskeyttää tai valmistajan mukaan piiri on entinen.
  8. Kun päivitys on valmis, määritellään vielä muutama asetus komentokehotteen kautta:

Määritellään IP-osoitteen lähde, eli haetaanko osoite DHCP:ltä vai määritelläänkö se käsin kiinteäksi (1 = kiinteä osoite, 2 = DHCP)
asmc4 -bmc_ip_source 1

Jos valitsit kiinteän osoitteen, jatketaan osoitteiden määrittämisellä (korvaa osoitteet oman verkkosi asetuksia vastaavilla osoitteilla), muutoin siirry tunnuksien luontiin:
asmc4 -bmc_ip 192.168.10.54
asmc4 -bmc_mask 255.255.255.0
asmc4 -bmc_gateway 192.168.10.1

Verkkoasetusten läpimenon voi tarkistaa komennolla:
asmc4 -bmc_info

Lopuksi määritellään käyttäjänimet ja salasanat:

Admin tunnus:
asmc4 -adm_name adminin_käyttäjänimi_tähän
asmc4 -adm_password adminin_salasana_tähän

Käyttäjän tunnus:
asmc4 -user_name käyttäjän_käyttäjänimi_tähän
asmc4 -user_password käyttäjän_salasana_tähän

IP osoitteet kannattaa määrittää komentokehotteen kautta, sillä ainakin P7F-M emolevyssä BIOS:in kautta määritetty aliverkon peite (subnetmask) ei mennyt läpi. Etäyhteys aukesi vasta kun olin saanut korjattua aliverkon peitteen oikeaksi komentokehotteen kautta.

Näiden parametrointien jälkeen etäyhteys pitäisi olla suoraan käytettävissä. Toimivuutta pääset testaamaan nettiselaimella palvelimelle määrittämälläsi osoitteella, joka tässä esimerkissä oli http://192.168.10.54