FreeNAS:in sammutus UPS:lla

Useista UPS-laitteista löytyy USB ja/tai sarjaportti vakiona, joihinkin saa laajennuskortilla Ethernetin. Näiden liitäntävaihtoehtojen kautta on mahdollista monitoroida UPS:in tilaa. Tätä tietoa voidaan käyttää esimerkiksi palvelimen sammuttamiseen ennen, kuin akut loppuvat. Toimimalla näin, vältytään palvelimen ennakoimattomalta sammuttamiselta, josta voi aiheutua tiedon korruptoitumista.

Vanhin UPS, joka on käytössäni, on kytketty reitittimen, kytkimen ja levypalvelimen perään. Laite on malliltaan APC Smart-UPS OL 1000 XL. Vakiona tästä löytyy sarjaportti, mutta olen hankkinut siihen aikoinaan myös AP9619 verkonhallintakortin, joka lisää Ethernet-portin ja muutaman muun lisäominaisuuden.

Tähän asti olen käyttänyt verkonhallintakorttia paikalliseen monitorointiin, sekä virhetilanteista raportointiin sähköpostitse. Tämä on riittänyt tähän asti varsin mainiosti, etenkin kun sähkökatkoksia ei juurikaan ole ollut.

Syksyn 2020 ensimmäisen Aila-myrskyn ennustetaan olevan ajoittain hyvinkin voimakas. Kaupungeissa sähkökatkokset eivät ole kovin yleisiä, mutta eivät täysin ennenkuulumattomiakaan. Oli siis vidoin hyvä aika kokeilla jotain uutta, eli säätää FreeNAS:in asetukset kuntoon siten, että se sammuu ennen kuin UPS:in akut loppuvat.

Tämänkertainen säätö oli sikäli harvinaista herkkua, että kaikki sujui ilman minkäänlaista säätöä ja vääntöä.

Koska UPS:ssa on Ethernet-liitäntä, säädin FreeNAS:in asetukset toimimaan tätä kautta seuraavasti:

  • Valitse vasemmalta reunalta Services, ja etsi oikealta UPS. Asetukset tulee ensin säätää kohdalleen, ennen kuin palvelun voi aktivoida. Asetuksien säätämiseksi, paina oikealla reunalla olevaa kynää (ei näy kuvassa)
  • Alla on esitetty asetukset, joita käytin. Pakollisia näistä ovat UPS Mode, Driver (liikennöintitapa UPS:iin) ja Hostname (UPS:in IP-osoite).
  • Näiden lisäksi määritin Identifier (UPSin nimi), Shutdown mode (joko heti sammutus tai vasta kun akut vähissä), no communication warning time (0 => 30, eli valvonta-aika jonka jälkeen hälytys lähetetään, mikäli kommunikaatio UPS:iin on menetetty), sekä määrittelin ja aktivoin sähköposti hälytykset.

Tallenna asetukset, aktivoi palvelu käyttöön, sekä määritä UPS-palvelu lähtemään automaattisesti käyuntiin.

’Suurin’ työ koko operaatiossa oli etsiä toimiva ajuri. Vaikka asetuksista löytyykin muutamia oikeankuuloisia APC:n ajureita, ei ne kuitenkaan toimineet. Various ups 3 (various) SNMP – RFC 1628 (snmp-ups) sijaitsi APC ajureiden keskellä, joka taisi olla neljäs ajuri, jota kokeilin. Tämä lähtikin toimimaan ja samalla myös jatkuvasti hyppivät virheilmoitukset loppuivat.

Lopulta kokeilin toimivuutta irrottamalla UPS:in sähköverkosta, ja pian sähköpostiin saapuikin sekä UPS:in että NAS:in lähettämänä tieto UPS:in siirtymisestä akulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.