Blogi|Pasi Vähämartti

Karkeasti ottaen on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: tallettajia, sekä riskinottajia eli sijoittajia.

Tallettajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Hän voi olla esimerkiksi tavallinen palkansaaja. Tallettajille yhteistä on se, että he eivät halua ottaa riskiä isomman rahan toivossa. He ovat jotakuinkin tyytyväisiä tuloihinsa ja elämänlaatuun, tai ainakaan eivät ole valmiita ottamaan riskiä rahojen menettämisestä. Siksi rahat talletetaan usein pankin käyttelytilille. Rahaa saatetaan tallettaa myös määräaikaistilille, jossa on hieman parempi korko, mutta talletusta ei voi käyttää ennen määräajan umpeuduttua. Miksikään rahantekokoneeksi varojen tallettamista ei kuitenkaan voida sanoa, sillä korko on yleensä parhaimmassakin tapauksissa alle inflaation. Inflaation seurauksena  ostovoima heikkenee, eli kiinteällä rahamäärällä saa vuosi vuodelta vähemmän. Talletusten luulisi kuitenkin olevan varmassa tallessa.

Sijoittajia löytyy ainakin lähes kaikenlaisista yhteiskuntaluokista, heitä on vain huomattavasti vähemmän kuin tallettajia. Sijoittajia kiinnostaa rahalla rahan tekeminen. He ottavat tietoisia riskejä sijoittaessaan esimerkiksi osakkeisiin. On mahdollista, että heidän sijoittamansa summa moninkertaistuu, mutta on myös riski että sijoitettu summa hupenee tai pahimmassa tapauksessa jopa katoaa. Kaikki on kiinni oikeasta ajoituksesta. Ellet myy tänään, voi olla että huomenna sinulla ei ole mitään. Sama pätee myös toisinpäin: jos olisit tiennyt eilenä sen minkä tiedät tänään, olisit voinut rikastua kertaheitolla. Mitä suurempi riski, sitä suurempi mahdollisuus on saada suuria tuottoja, mutta myös menetyksen riski kasvaa samassa suhteessa.

Toisin kuin usein saatetaan luulla, edes pankkitallettaminen ei ole täysin riskitöntä. Tallettajakin saattaa menettää rahansa ainakin osittain. Näin voi käydä mikäli käyttämäsi pankki – johon rahasi olet tallettanut – kaatuu.  Kaikki on kiinni siitä paljon tilillesi olet tallettanut. Talletuksiasi suojaa talletuossuojarahasto. Syksyyn 2008 asti talletussuoja turvasi Suomessa enintään 25000 euron talletukset. Finanssikriisin vuoksi EU-maat päättivät nostaa talletussuojan 50000 euroon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli kaatunut pankki todetaan maksukyvyttömäksi, talletussuojarahasto korvaa korkeintaan 50000 euroa. Kaikki tuon summan yli olevat talletukset ovat vaarassa kadota savuna ilmaan.

EU:ssa ollaan kaavailemassa uutta muutosta, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa talletussuoja kaikissa jäsenmaissa. Talletussuoja on tarkoitus nostaa 100000 euroon vuoden 2011 alkuun mennessä. Tallettajien kannalta tämä on hyvä asia, mutta myöhemmässä vaiheessa tuo 100000 euroa on tarkoitus määrittää myös suurimmaksi mahdolliseksi korvaussummaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ne maat joiden talletussuoja on suurempi kuin 100000 euroa – kuten esimerkiksi Italiassa ja Irlannissa – joutuvat pienentämään talletussuojaansa. Tällaisissa maissa talletussuoja tulee heikkenemään, mutta monessa muussa maassa se tarkoittaa huomattavaa suojan parantumista.

Euroopan finanssikriisin takia pankkien kaatumisen riski on kasvanut huomattavasti. Ympäri eurooppaa on kaatunut yksi jos toinen pankki. Myös Suomessa kaatui Sofia-pankki maaliskuun loppupuolella 2010. Vielä ei ilmeisesti ole ihan selvää saavatko kaikki Sofian asiakkaat rahansa täysmääräisesti takaisin. 85% talletuksista on kuitenkin maksettu takaisin ja jäljellejäävää osaa ollaan maksamassa talletussuojarahastosta myöhemmin tänävuonna.

Mielestäni talletussuojan tulisi olla 100% talletuksista, eli käytännössä pankkitallettamisen tulisi olla täysin riskitöntä. Suurin osa tallettajista on kuitenkin tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, opiskelijoita, eläkelläisiä… Vain pieneltä osalta löytynee talletuksia yli 50000 euron edestä. Kyse ei kuitenkaan ole yli 50000 euroa tallettaneiden ihmisten määrästä, vaan ylipäätään ihmisten rahoista. Vaikka säästössä olisikin alle 50000 euroa, ovat rahat jumissa jokatapauksessa useita kuukausia. Mikäli kaikki rahasi sattuivat olemaan kaatuneessa pankissa, niin toivottavasti sinulla on sukan varressa muutama satanen edes ruoan ostamiseen.

Olin pudota penkiltä kun sain kuulla Suvi Lindénin kääntäneen kelkkansa YLE-vero asiassa. Tuskin olin ainut joka iloitsi päätöksestä, vaikka asiaahan ei ole lopullisesti haudattu – päätöksentekoa on vain siirretty muutamalla vuodella eteenpäin.

Toisen onni on toisen epäonni, niin tässäkin tapauksessa.  Aiemmin Lindén sai lokaa niskaansa pienituloisilta, kuten opiskelijoilta ja työttömiltä sekä televisiottomilta ja varmasti myös lupamaksupinnareidenkin osalta. Kelkankäännön seurauksena lokaa alkoi kuitenkin satamaan mm. puoluetovereilta, keskustan suunnalta, Ylen väistyvältä toimitusjohtajalta Mikael Jugnerilta kuin Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajalta Kimmo Sasilta. Tämä oli Lindéniltä todella rohkea veto, sillä hän varmasti osasi aavistaa minkälainen soppa tästä päätöksestä syntyy eduskunnan ja YLEn puolella.

Miksi päättäjät sitten olivat tyytymättömiä Lindénin ratkaisuun? Tähän tuskin on muuta syytä kuin takuuvarman rahastusautomaatin menettäminen. Vaikka en itse tällaista pakkovero-mallia kannatakaan, niin jos omistaisin esimerkiksi Canal Digitalin, niin olisihan se tyhmää olla käyttämättä mahdollisuutta saada käyttöön kaikille pakollinen CD-vero. Vero takaisi varman rahoituksen yrityksen toiminnalle, eikä laadulla ja tuloksellisuudella olisi tämänjälkeen juurikaan mitään väliä. Myöskään asiakastyytyväisyydellä ei olisi mitään merkitystä, koska asiakas ei voi äänestää kukkarollaan. Jos et maksa, joudut ulosottoon.

Jo monen vuoden ajan on kampanjoitu loisia vastaan, eli siis TV-maksu pinnareita vastaan. Usein on argumentoitu, että muut maksavat lupamaksuissaan myös lupapinnareiden osuuden. Näin varmasti onkin, siis niiden osalta joilla telkkari on, mutta eivät lupaa kuitenkaan maksa. Olen ollut ilman TV:tä vuodesta 2004 lähtien, mutta en ilman viihdettä. Viihdettä olen ostanut vuosittain useilla sadoilla euroilla muovikiekkojen muodossa. Lupamaksupinnari-kampanjan voisikin kääntää toisinpäin: “Miksi minun pitäisi rahoittaa muiden TV-katselu?”. Onko tämä yhtään reilumpaa kuin olla maksamatta TV-lupaa silloin kun minulla ei oikeasti ole TV:tä?

Mikäli lupapinnarit huolestuttavat niin kovasti, miksei kanavia sitten laiteta maksukortin taakse? Tarvittava tekniikka on jo olemassa ja kortinlukijalla varustettu digiboksi löytyy jo ennestään useimmasta kodista. En keksi oikein muuta syytä kuin raha: Mikäli YLE:n kanavat pistettäisiin maksukortin taakse, hyvin moni jättäisi kortin hankkimatta koska monelle riittäisi mainoskanavien tarjonta. Toisaalta edullisimpia maksukanavapaketteja saa lähes nykyisen TV-lupamaksun hinnalla. Kun kuluttajalla on mahdollisuus äänestää kukkarollaan, olisi hyvin todennäköistä että he hankkisivat jonkin muun maksukanavapaketin kuin YLE:n paketin. Tästä vuorostaan seuraisi rahavirtojen pieneneminen ja YLE:n matka kohti tuhoa alkaisi.

YLE on tärkeässä asemassa, sillä yleisradiolain 7 § mukaan sen täytyy tarjota käytännössä kaikille kaikkea – siis myös sellaista mikä kaupallisella kanavalla ei olisi taloudellisesti järkevää vähäisen katsojamäärän takia. On kuitenkin väärin pakottaa kaikki maksamaan tasaveroa hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Opiskelijalle lupamaksun suuruus vastaa puolen kuukauden opintotukea, eikä työttömän tai eläkeläisen rahatilanne ole välttämättä paljoa opiskelijaa parempi. Entäpä sitten maksukyvyttömät ja ulosotossa olevat? Tai mitä sokeat tekevät TV::llä? Esitetyssä muodossaan YLE-vero ei olisi ottanut erikoisryhmiä huomioon ollenkaan.

Koska nykyinen lupamaksukäytäntö alkaa olemaan aikansaelänyt, maksukortti tappaisi YLEn toiminnan rahavirtojen supistumisen takia ja YLE-vero olisi hyvin epäreilu vähävaraisia ja televisiottomia kohtaan, jää jäljelle mainokset, budjettirahoitus tai näiden yhdistelmä. Puhdas mainosrahoitus on kuitenkin ongelmallinen ylen riippumattomuuden säilyttämisen takia.

Mikäli siis kaikki halutaan pakottaa televison orjiksi, lienee budjettirahoitus (+ mahdollinen rajoitettu mainostusoikeus esim. urheilutapahtumissa)  kaikkien kannalta tasapuolisin ratkaisu. Tällöin pienituloisimmilla ja maksuvaikeuksissa olevilla olisi yksi huoli vähemmän.

Vai haluaisitko että kaikki verot kerättäisiin erillislaskuilla? Miltä tuntuisi saada lasku koulunkäynnistä vaikka et enää käy koulua tai laskun oopperan toiminnan tukemisesta vaikka vihaat oopperaa yli kaiken? Niin, veronmaksajan kannalta on paljon helpompaa kun ei tiedä tarkalleen minne kaikkialle veroeurot valuvat. Tällöin ei tule vastareaktiota “miks mun pitää maksaa kun en edes käytä”. Näin kävi YLE-veron kanssa ja näin kävisi myös oppeera ja muiden maksujen kanssa mikäli ne yritettäisiin irtauttaa verotuksesta. Tähän politikoilla ei kuitenkaan onneksi ole pokkaa.

On hienoa että Lindén on havahtunut tasaveron epäoikeudenmukaisuuteen, mutta onko kyse kuitenkin vain pisteiden keräämisestä seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpitäen? Nykyisten puolueiden on muutettava politiikkaansa lähemmäs nykypäivää tai seuraavissa vaaleissa he saattavat menettää paikkojaan esimerkiksi Piraattipuolueen ehdokkaille.