Avainsana-arkisto: historia

Sadas blogaus

Kiitokset kaikille blogini lukijoille. Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoinen monessakin suhteessa.

Kuten jutun aihekin kertoo, tämä on sadas postaus. Vaikka vuosi onkin ollut mielenkiintoinen, en ota kantaa Sipilän tai hallituksen sekoiluihin, vaan omahyväisesti käsittelen blogini historiaa ja tilastoja.

Blogi on perustettu helmikuussa 2010, jolloin myös ensimmäinen postaus tapahtui. Kävijäseurannan sain aktivoitua vasta samaisen vuoden joulukuussa. Lisäksi oli noin 9 kuukauden mittainen pätkä, jolloin kävijäseuranta ei toiminut palvelinpään ongelman vuoksi vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa. Ensimmäinen postaus käsitteli blogin perustamista, eli sitä kuinka idean toteuttamisessa kesti 10 vuotta. Vielä ei kuitenkaan juhlita tasavuosia, sillä blogi täyttää kohtapuolin vasta 7 vuotta, virstanpylväs sekin!

Aluksi blogin oli tarkoitus olla politiikkaan suuntautunut, piraattipuolue taustani takia. Olen kuitenkin enemmän puuhamies kuin poliitikko, tämän takia myös blogin aihesisältö on vahvasti tekniikkapainotteinen, ja politiikka puoli on käytännössä unohtunut kokonaan. Ehkä hyvä näin, jonninjoutavien valheellisten (olen tosin huono valehtelemaan) poliittisten jorinoiden sijaan pääsette lukeman pitkää ja raskasta jorinaa kaikista päähänpistosta, hankinnoista ja virityksistä. Toivottavasti tästä huolimatta viihdyt juttujeni parissa.

Julkaisen juttuja aina kun mahdollista, käytännössä tätä harrastusta rajoittaa päivätyö ja siihen sisältyvät ulkomaanmatkat, ja ennen kaikkea raha. Kaikki esittelemäni laitteet olen hankkinut itselleni päivittäiseen käyttöön, normaalilla hinnalla (joka usein kerrotaan jutun yhteydessä), ilman mitään tavanomaista suurempia tinkimisalennuksia. Blogin pitämisestä en vuorostaan saa mitään korvausta, sen pyörittäminen vie ajan lisäksi myös rahaa, palvelin- ja domain maksujen muodossa joka vuosi.

Jokainen blogin juttu on lähtenyt henkilökohtaisesta tarpeesta tai muutoin sydäntä lähellä olevasta asiasta. Lähes kaikki blogissa kerrotut korjausvinkit olen tehnyt omakätisesti ja täten todennut asiat käytännössä. Hammastahna juttu oli kaverini suorittama, mutta lopputuloksen prosessin toimivuudesta näin omin silmin ja täten kirjoitin aiheesta jutun, koska mielestäni tämä on aivan huikea Niksi Pirkka juttu, joka oikeasti toimii.

Kirjoittamani jutut ovat myös täysin riippumattomia, eli niiden sisältämää totuutta tai henkilökohtaista mielipidettä ei ole muokannut laitevalmistaja, jälleenmyyjä, painostus tai raha. Muutaman asian olen kuitenkin tehnyt pyynnöstä:

  • Talvirenkaiden turvallisuus jutun kirjoitin erään jälleenmyyjän pyynnöstä. Aihe oli vapaa, kunhan siihen liittyi auton renkaat. Jutun kirjoittamisesta luvattiin maksaa 100€. Tein myös täysin dedikoidun jutun talvirenkaiden tilaamisesta heidän kauttaan, mutta en sen julkaisemisen jälkeen ole saanut yhteyttä vastuuhenkilöön, enkä hänen varahenkilöön. Myöskään info-osoitteeseen lähettämääni yhteydenottoon kukaan ei vastannut. Eli rahaakaan ei ole näkynyt.
  • Ultraäänipesuri juttuun lisäsin vuorostaan erään laitejällenmyyjän pyynnöstä pari teknisistä ominaisuuksista kertovaa kohtaa, joiden olemassaolosta en ollut tietoinen (koskee joidenkin ultraäänipesurien ominaisuuksia/tekniikkaa). Näitä ominaisuuksia en ole päässyt kuitenkaan kokeilemaan käytännössä. Tästä lisäyksestä luvattiin myös pieni korvaus, mutta eipä siitäkään ole kuulunut mitään. Toisaalta enpä ole peräänkään kysellyt.

Juttuaiheita saa ehdotella, mutta jos teen vertailun esimerkiksi talvirenkaiden hankintapaikkojen hintaeroista, esittelen tulokset tasapuolisesti, ketään suosimatta. Tällaisissa jutuissa katson ainoastaan hintaa. Sivuston tai asiakaspalvelun toimivuuteen en ota kantaa, ennen kuin olen tilauksen tehnyt. Eli listan ensimmäiseksi pääsee halvimman hinnan perusteella. Ja jokainen listalla olija saa myös linkin sivuilleen, vaikka niiden poistamista rahaa vastaan onkin pyydetty. Linkkejä en ole poistanut, mutta en ole saanut rahaakaan.

Dedikoidun jutun saa ainoastaan kun teen hankinnan. Jutun taas kirjoitan omasta tahdostani, eli sen tekeminen/julkaiseminen ei maksa kenellekään yhtään mitään. Hankinnat ovat vuorostaan henkilökohtaisesta tarpeesta lähtöisin olevia. Jutun kirjoitan kokemusteni pohjalta. Hyvästä kokemuksesta saa kehuja, huonosta risuja. Helpot ja yksinkertaiset periaatteet.

Mikäli joku haluaa tarjota rahaa, se sopii, mutta edelliset periaatteet pätee edelleen. Käytännössä nämä periaatteet karkottaa vähäisetkin rahavirrat. Mutta tämä ei haittaa, sillä jutut teen omien tarpeiden mukaan, harrastemielellä. Tämän takia juttuja ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos kuitenkin rahaa sattuisi jotain kautta joskus tulemaankin, se tuskin kiihdyttää julkaisutahtia niin pitkään kunnes blogaaminen on täysipäiväistä. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, enkä sitä oikeastaan edes halua. Harrastaminen on silloin mukavaa kun se ei ole työtä. Mahdolliset saamani tulot ilmoitan verottajalle ja maksan niistä asiaankuuluvat verot, sekä teen kuluvähennykset joita sivuston pyörittämisestä aiheutuu. Kun ei ole ollut tuloja, en ole myöskään päässyt kulujani vähentämään.

Tämä juttu oli siis historian sadas postaus. 7 vuoden historiassa tämä tarkoittaa keskimäärin 14 juttua vuodessa, eli noin yhtä juttua kuukaudessa. Tosin julkaisutahti on ollut hyvin epätasaista. Alkuvaiheessa sain aikaan vain pari juttua vuoteen, kun taas kuluvana vuonna julkaisin 43 juttua.

Kulunut vuosi on monessakin suhteessa ollut historiallinen:

  • Se on ollut vuosi, jona olen julkaissut juttuja enemmän kuin koskaan aiemmin (43 kpl).
  • Se on ollut vuosi, joka on rikkonut päivittäiset kävijäennätykset kerta toisensa jälkeen, vuoden 2016 aktiivisin päivä oli 30 joulukuuta 319 näyttökerralla.
  • Joulukuussa kävijöitä on ollut kaikkein eniten aiempiin kuukausiin verrattuna. Joulukuussa oli 4895 näyttökertaa.
  • Suosituin artikkeli on ollut s-ryhmän vuoden 2016 osuusmaksusta kertova juttu. Aihe kiinnostanee näin vuoden lopussa, sillä tänään oli viimeinen päivä jolloin liittyminen piti tehdä, mikäli halusi ensivuonna saada osuusmaksun korot tililleen.
  • Lukijamäärän kasvun selittää julkaistujen juttujen määrä raju kasvu aiempiin vuosiin verrattuna, sekä tietysti se että kumulatiivisesti juttujen määrä kasvaa ajan kassa aina vain suuremmaksi, jolloin myös kohdeyleisö kasvaa hiljalleen suuremmaksi.

Julkaisu ja juttujen näyttökertamäärät selviää alla olevasta taulukosta.

VuosiKävijämääräKävijämäärän kasvuJulkaistut kirjoitukset
2010ei tilastoja5
20115783
20121468154 %8
2013243466 %4
20146215155 %24
201514749137 %13
20162632278 %43
Yhteensä51766100

Edellisen taulukon vuosikävijämääristä piirsin kuvaajan hahmottamaan kävijämäärän kasvua.

Koska jotakuta saattaa kiinnostaa myös kuukausikohtaiset luentakertamäärät, niin tein niistä vielä erillisen kuvaajan. Elokuu 2013 – Toukokuu 2014 välisen ajan lukemat on heitetty hatusta yleisen lukijamäärä trendiin suhteutettuna, sillä kyseisellä aikavälillä kävijäseuranta oli pois käytöstä.

Roskakommenttien määrä on niinkään ollut kaikkein aikojen suurinta. Blogin historiassa sivuille on saapunut yli 23000 roskakommenttia, julkaisuun on päätynyt 59 kommenttia. Roskaviestit ovat bottien kirjoittamia, epämääräistä mainosroskaa. Jokainen viesti käy läpi ennakkomoderoinnin, eli viesti ilmestyy vasta kun olen sen hyväksynyt julkaistavaksi. Tässä onkin työtä, sillä vain noin joka 400. viesti on aiheellinen. Viimeisen 6kk aikana roskaviestejä on saapunut reilu 2900 kpl.

Myös sivustolle epämääräisiä kirjautumis-/hakkerointiyrityksiä on tullut kohtalaisesti, pääasiassa Ukrainasta. Nämäkin tosin hiipuivat, oletettavasti sen seurauksena kun vaihdoin admin-kirjautumisnimen toiseksi.

Pyrin jatkossakin kirjoittamaan erikoisista, ja toivonmukaan mielenkiintoisista jutuista. Toivotaan että saan pidettyä julkaisutahdin vähintään samana kuin menneenä vuotena. Enempivähempi valmiita julkaisemattomia juttuja roikkuu blogialustassa tällä hetkellä 30 ja lisää tulee jatkuvasti lisää.

Hyvää uutta vuotta kaikille vanhoille ja uusille blogini lukijoille.