Olin koulussa todella huono kielissä. Matemaattiset aineet sitävastoin sujui hyvin.

En ymmärrä äidinkielestäkään mitään, siis imperfekteistä, adjektiiveistä ym. höpö höpö sanoista tai niiden merkityksestä. Yksi syy on se, että termit itsessään eivät kiinnosta (kuka millään termeillä mitään tekee), toisaalta kaikenmaailman epäsäännöllisyydet ja poikkeukset eivät mahdu matemaattiseen ajattelumalliin. Niin sanottu yhdenmukaisuus puuttuu kielistä kokonaan. Kielet ovat vähän sama asia kuin jos matikassa 1+1=2, mutta 1+2 = 4 tms.

Kieltenopiskelun ongelma ei kuitenkaan ole se että jokin kieli olisi turha (ruotsi) tai vaikea opiskella (ruotsi). Itselläni taisi olla enkusta 6 (4-10) niin ala-asteen kuin yläasteenkin päästötodistuksessa. Olikohan sama numero tai putosiko 5:een lukiossa. AMK:ssa enkusta taisi tulla 2 tai 3 (1-5), ruotsista säälillä läpi.

Vaikka olin koulussa surkea englannissa, pärjään näillä englannin numeroilla odotuksiin nähden varsin hyvin. Ruotsia en sitten puhu tai kirjoita ollenkaan, koska sehän on… Ruotsin opettajakin sanoi lukiossa että mitä mä siellä teen kun en mitään osaa… Niin, mulla oli mm. fysiikasta ja tähtitieteestä 10, matikasta tais olla jotain 8 tienoilla (laski loppua kohden kun tiesin että lukio jää ruotsin takia jokatapauksessa kesken). Em. aineiden opettaja oli hyvin pahoillaan kuullessani lopetuspäätöksestäni, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Mikäli koulussa ei olisi opetettu että ruotsi on syvältä, niin varmaan sitäkin uskaltaisin käyttää, tai käyttäisin, jos olisin oppinut jotakin, mutta kun haluttomalle yritetään opettaa tarpeetonta niin… lopputulos on aika selvä.

Kielikellon kielipoliisit, entiset sekä nykyiset kieltenopettajat varmaan kääntyvät haudassaan, mutta kieltenopiskelun suurin ongelma on mielestä liiallinen täydellisyyden tavoittely. Ymmärrän että matematiikassa kaikki pitää olla oikein että tulee oikea lopputulos. Näinhän se pitkälti kielissäkin varmaan on (vaikka siellä lasketaankin väärin). Mikäli kieliä opetattaisiin miten sattuu niin kieli voisi lähteä kehittymään arvaamattomaan suuntaan. En siis väitä että kieliopin opiskelu pitäisi lopettaa koulussa tai että pitäisi opettaa väärin tai huonosti.

Se että joku oppiaine (tai kieli) on syvältä, ei välttämättä johdu itse aineesta, tai opettajasta, vaan niistä kokemuksista mitä luokassa kokonaisuudessaan tapahtuu. Se voi olla jokin yksittäinen herkkä hetki kun opettaja vastaa jotenkin ivallisen oloisesti ”vastasit väärin”, tai että joku oppilas naurahtaa väärälle vastauksellesi, näiden yhdistelmät tai ihan mitä tahansa. Tällaisen kokemuksen jälkeen mistä tahansa voi tulla inhokki.

Oli hirveän noloa olla tyhmä kielissä, ja ihmetellä sitä miten jotkut muut osaavat vastata johonkin poikkeukselliseen aikamuoto kysymykseen oikein. Ja vielä selittää että joku imperfektin diipadaapa ja jedi jedi jedi jutun takia asia on näin. No näinhän se tietysti on, mutta hitto sentään, en minä elävässä elämässä noita hienoja selityksiä ole tarvinnut (en kyllä osaisikaan). Pärjää muuten hiton hyvin ilmankin, tai niin ainakin uskottelen itselleni.

Kun työelämässä on jonkin verran tullut maailmaa reissattua, pystyn sanomaan, että vastapuoli on harvemminen täydellistä kieltä puhuva. Itseasiassa osa on puhunut niin huonoa englantia että ei sitä enää ehkä englanniksi voisi kutsua. Aika monesti olen keskusteluissa huomannut, että olenkin keskustelun paras osaaja… Mutta pääasia että kommunikaatio kulkee, ei sillä kuka osaa parhaiten.

Ja tässä on mielestäni suomalaisen opetuksen kompastuskivi. Vaaditaan ’täydellilistä’ osaamista. Aikamuotoja on hyvä osata joo, sanastokin todella tärkeä, mutta kaikkein tärkeintä on rokeus käyttää kieltä. Ei sillä ole mitään merkitystä osaatko kieltä hyvin tai huonosti jos sitä ei käytä ollenkaan. Tällöin on mennyt opit kokonaan hukkaan.

Työelämässä ulkomaalainen vastapuoli ei ole koskaan ujostellut, vaikka on puhunut miten huonsti tahanta. Hän on itseasiassa ylpeä että osaa edes sen vähän, koska englanninkielen osaaminen on iso juttu (ja halu oppia ja kehittyä jatkuvasti on kova). Näin sen pitäisi olla myös suomessa ja minusta opettajien tulisikin painottaa opetuksessaan sitä, että rohkaisee oppilaitaan käyttämään kieltä, viis siitä vaikka ei ihan täydellisesti menisikään. Jos asia tulee ymmärretyksi, vaikka pitkän kaavan mukaan, niin tällöin tehtävä on suoritettu. Tyylin pitäisi antaa olla vapaa. Kun kieltä käyttää niin siinä samalla sitä oppii jatkuvasti lisää.

Onpa vastaan tullut sellaisiakin tilanteita jossa vastapuoli osaa niin täydellisesti englantia, että jos hänelle puhuu tai kirjoittaa vähänkin väärin niin ymmärrys katoaa samantien. Kun taas huonosti puhuvan kanssa kommunikoi huonosti, menee juttu monesti paljon paremmin perille, ja jopa vähemmällä selittelyllä.

Omasta kielitaidostani saan kiittää isääni ja jo edesmennyttä Raija -mummoa, jolla oli käytännön läheisiä esimerkkejä opetuksessa. Ilman heidän apua en välttämättä edes uskaltaisi puhua englantia (en ole siinä hyvä vieläkään, mutta uskallan käyttää sitä).

Tärkeintä on taitotasosta huolimatta uskaltaa käyttää kieltä, koska vain tosielämän kanssakäyminen kehittää kielitaitoasi. Oppimista ei siis kannata jättää pelkän koulun varaan. Netissä puörimällä oppii paljon, kuten myös elokuvia ilman tekstitystä katsomalla, mutta parasta oppia on hankkia ulkomaalaisia kavereita joiden kanssa kommunikoi yhteisellä kielellä, oli se sitten vaikka ruotsiksi.

Hyvää opintojen alkua kaikille uusille ja vanhoille koulukkaille.