Allaolevan kirjoitin erään lehden pyytäessä kokemuksia koulukiusaamisesta. Alla oma vastineeni.

Olen 32 ja työssäkäyvä. Työelämässä ei ole tarvinnut kiusaamiseen törmätä.

Ala-asteen noin 3-luokasta lähtien kiusatuksi tuleminen kuitenkin alkoi.

Muistan elävästi kun koulun uusi rehtori sanoi, että jos jotakuta kiusataan siitä pitää tulla heti kertomaan. Kun näin sitten omalla kohdallani kävi, kävin kertomassa kuten oli neuvottu. Vastaus oli tyly, älä tule kantelemaan.

Kiusaaminen paheni vuosien varrella, olin kuitenkin rehtorin kommentin saattamana päättänyt että en asiasta kerro kenellekään. Ala-asteella kiusaaminen oli kohdallani nimittelyä ja tönimistä.

Yläasteella tilanne paheni, tuolloin nytkit alkoi heilumaan. Osumat tulivat onneksi pääasiassa paikkoihin joita ei päällepäin huomannut.

Pääasiassa kiusaaminen oli sanallista, tai esimerkiksi kenkien kastelua liikuntatunnin aikana.

Pahimmillaan minua potkaistiin päähän (näin tapahtui vain kerran tai kaksi, onneksi), opettaja ei ottanut asiaan mitään kantaa vaikka sattui tulemaan paikalle heti tapahtuman jälkeen (ei nähnyt itse tapahtumaa).

Välillä mitta tuli kiusaamisesta täyteen ja sain ”roivokohtauksen”. Kenelläpä ei hermo menisi. Tietysti kiusaajille tässä oli taas mukava hetki naureskella ja tietyisti opettajakin sattuu osumaan paikalle juuri ”oikeaan” aikaan. Kiusaajat pääsivät aina kuin koira veräjästä, kiusattua monesti syyllistetään riehumisesta ja vaikka mistä. Jälki-istuntoa en onneksi koskaan saanut, se olisi ollut oikeusmurha ja epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tuleminen olisi voinut tuoda mukanaan vakavempia seuraamuksia. Valitettavan usein taitaa kuitenkin olla niin, että kiusattu saa lisää kuraa niskaan siitä ainoasta tukiverkosta joka hänellä pitäisi olla, opettajilta.

Kävihän se monesti mielessä, että jos maailmaan saisi rauhan yhden ihmisen uhrauksella, olisin valmis tekemään tämän uhrauksen kaikkien kiusattujen ja kiusaajien puolesta.

En koskaan vaipunut epätoivoon, vaan yritin olla kova ja olla näyttämättä tunteitani. Vaikka en uskovainen ollut/ole, rukoilin kiusaamisen loppumisen puolesta joka ilta. Mitään ihmettä ei kuitenkaan tapahtunut, joten usko jumalaan lopullisesti sammui.

Kiusaaminen ei loppunut täysin vielä lukiossakaan (sama fyysinen koulu jossa yläaste toimi), vaikka helpotti huomattavasti. Tähän vaikutti luonnollisesti pahimpien kiusaajien mennessä jonnekin muualle opiskelemaan.

Lukio jäi muista syistä kesken ja siirryin ammattikouluun. Vasta tuolloin kiusaaminen loppui kokonaan.

Ammattikoulussa muutuin ihmisenä todella paljon. Eräällä oppilasvaihto reissulla avauduin historiastani ensimmäistä kertaa kenellekään. Tuolloin koulukaverini ymmärsivät, etten ollutkaan niin täydellinen ja vahva kuin miltä olin ulkopuolin näyttänyt. He olivat jopa ihailleet minua kuinka helppoa minulla oli, vailla mitään ongelmia.

Asioista kertominen pudotti suuren kiven pois sydämeltä. Sen jälkeen asioista kertominen on ollut helpompaa ja siitä myös aina kerron kun suinkin mahdollista. Tuolloin myös päätin, että autan muita, tilanteessa kuin tilanteessa.

Kun olen lukenut koulukiusaamisesta aikuisiällä, on vastaan tullut paljon todella rajuja tapauksia. Pahimpiin tapauksiin verrattuna itse pääsin todella ”helpolla”. Jokainen kuitenkin tulkitsee kiusatuksi tulemisen eri tavalla. Toiselle pienikin läppä voi olla tosi iso juttu, toisten mielestä se ei ole mitään.

Jokaisella on kuitenkin itsemääräämisoikeus, oikeus opiskella rauhassa, kuten myös olla oma itsensä. Siksi kukaan ei ole ansainnut tulla kiusatuksi millään muotoa.

Jo koulu aikana, kun minua vielä kiusattiin, annoin kiusaajilleni anteeksi (hiljaa itseksieni). En ollut heille vihainen silloin, enkä nyt. Olin heidän puolestaan jopa surullinen, koska tekivät mitä tekivät.

Kun olen ajatellut asioita tässä vuosien varrella, olen havahtunut ajatukseen että itseasiassa itsekin olin koulukiusaaja hetken aikaa ala-asteen alkuvaiheessa, ennenkuin itsestäni tuli kiusattu. Olen tästä luonnollisesti hyvin pahoillani, mutta kuten niin monesti kiusaajat jälkikäteen sanovat, eivät he tienneet kiusaavansa tai että se oli vain semmosta pientä sanallista läppää.

Ehkä sain ansioni mukaan ja sain kestää oman lyhyen hölmöilyni takia 9 vuoden ”helvetin”. Ainakin olen monta kokemusta rikkaampi, jos asiasta jotain ”hyvää” pitää etsiä.