Norton Securityn lisenssin uusiminen/päivittäminen

Olen käyttänyt Norton Antivirus / Norton Security -tuotetta viimeiset noin 10 vuotta maksavana asiakkaana. Lisenssit olen ostanut joko tarjouksesta kivijalkakaupasta tai netin lisenssikaupoista.

Lisenssin päivittäminen on ollut helppoa, kun ohjelma on ilmoittanut vanhentumisesta. Tällöin valitaan uudista nyt, ja sen jälkeen on voinut valita kahden vaihtoehdon väliltä; tilata jatkoa, jonka jälkeen laskutus tapahtuu automaattisesti luottokortilta vuosittain, tai koodin syöttämällä.

Näin ei ole kuitenkaan enää, sillä uudista nyt -nappia painamalla tulee alla oleva ilmoitus ja nettiselain aukeaa. Kun ostoksen tekee näin, niin luottokorttia veloitetaan automaattisesti aina lisenssin vanhettua. Tämä on toki kätevää, mutta myös todella kallis tapa. Vuoden lisenssi viidelle koneelle maksaa nettikaupan kautta ostettuna 94,90€, kahdeksi vuodeksi sama paketti maksaa 189,90€. MMOGA:n kautta ostettuna kahden vuoden lisenssit viidelle koneelle kustansi ainoastaan 30,99€. Hintaeroa on huikeat 158,91€. Ei siis ihme, että erillisen lisenssin syöttämistä on hankaloitettu.

Oikea paikka löytyy Ohje-painikkeen takaa, joka löytyy samaiselta sivulta Uudista nyt -painikkeen kanssa. Ohje -painikkeen alta aukeaa help center, jonka viimeisenä kohtana löytyy Anna tuotetunnus.

Tästä eteenpäin koodin syöttäminen tapahtuukin samalla tavalla kuin aiemmin. Hetki meni ihmetellessä mitä kautta tuon koodin saa syötettyä. Ihan ensimmäisenä kun ei tullut mieleen mennä mihinkään ohjeisiin…

Lisenssi päivittyi tämän jälkeen mukavasti ja huoletonta käyttöä on seuraavat kaksi vuotta edessä.

Mutta, on vielä toinen asia, jota on heikennetty, nimittäin lisenssin kirjaaminen toiselle koneelle. Aiemmin riitti, että kirjautui omalle tilille Norton Security ohjelmassa, jolloin uusi lisenssi asettui koneelle. Näin ei ole enää. Nyt se sama pitkä koodirimpsu pitää naputella siitä huolimatta edellä kuvatulla tavalla, vaikka lisenssi olisikin aktivoitu kyseiselle tilille (koodi voi olla käytössä vain yhdellä käyttäjätunnuksella).

Toinen vaihtoehto on lähettää latauslinkki, johon tarvitaan sähköpostiosoitetta. Sähköpostiin saapuu latauslinkki, josta klikkaamalla ohjelmisto latautuu koneelle ja asentuu. Näin tehdään, vaikka virustorjunta olisikin valmiiksi asennettuna koneelle. Tällä tavoin lisenssi kuitenkin seuraa mukana, ilman lisenssiavaimen syöttöä.

Vielä viimeinen koiruus liittyy useamman lisenssin käyttöön. Kun laitteita on enemmän kuin ostettu lisenssipaketti antaa myöten, täytyy tällöin ostaa lisää lisenssejä. Ainoa hankaluus on, että ylimääräisten lisenssien käyttöönottaminen on vielä hankalampaa kuin jo olemassa olevan, mikäli aktivointi pitää tehdä mobiililaitteella.

Ainoa tapa, jolla sain selätettyä tämän ongelman, oli mennä Norton Mobilen sivuille rekisteröimään koodi erikseen. Tämän jälkeen piti lähettää latauslinkki sähköpostitse, ja asentaa ohjelmisto uudelleen linkin kautta. Tämän jälkeen laite rekisteröityi oikein.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka hankalaksi maksavan asiakkaan elämä on voitukaan tehdä. Pari kertaa piti nimittäin käyttää googlea apuna näiden ongelmien selvittämiseksi.

3 thoughts on “Norton Securityn lisenssin uusiminen/päivittäminen

  1. Onko noiden nettikauppojen käyttö ihan laillista ohjelmistojen hankinnassa? Kateltiin pojan kanssa, että mm. WIN10-käyttöjärjestelmää varten myydään netissä lisenssiavaimia ihan muutamilla dollareilla. Tuntuu, että Microsoftilta ja muilta alan toimijoilta putoaa business alta pois, jos näitä aletaan enemmän käyttämään.

  2. Olen kuullut, että näiden edullisten hintojen takana on volyymilisenssikauppa. Eli yritys x ostaa esimerkiksi Microsoftilta 10000 Win10 lisenssiä hintaan esim. 5$/kpl, tätä poolia sitten myydään yksittäin esim 9$/kpl. Koska kyse on nettikaupasta, ei henkilöstökuluja tule ja lisenssien toimittaminen sähköpostitse on sekin automatisoitu. Rahaa tulee tekemättä työtä ollenkaan => selittää halvan myyntihinnan.

    Yksikään hankkimani lisenssi ei ole jäänyt toimimatta tai lakannut toimivasta keskenkaiken. Mikäli tällainen bisnes olisi laitonta, katkaisisi Microsoft varmasti lisenssien toiminnan. Koska ne on kuitenkin laillisesti ostettu Microsoftilta ja edelleen jälleenmyyry, ei tässä pitäisi olla ongelmaa.

    Minulla ei ole tietoa mihin hintaan Microsoft myy yksittäiskappaleita jälleenmyyntiin, mutta veikkaan että maahantuojan, jälleenmyyjän yms väliportaan olemassaolo nostaa hintaa reilusti => lähtöhinta voi olla esim 15$\kpl . Tämä on toki 3x enemmän, mutta yksittäin lisenssien myyminen on hidasta (kallista), könttänä taas nopeaa ja halpaa. Ohjelman monistaminen itsessään kun ei maksa mitään, toisin kuin jos kyseessä olisi fyysinen tuote.

    Lisäksi kannattaa muistaa sellainenkin asia, että suurin osa lisenssistä myydään koneiden kylkiäisinä => lisenssiä harvemmin ostetaan kaupasta täyteen hintaan. Nämä OEM lisenssit ovat jotakuinkin samoja kuin nettikaupoissa yksittäin myytävät lisenssit.

  3. Itse hyödynsin nyt blackfriday tarjousta ensimmäisen kerran. Ihan Acronis itse myi lisenssejä omaan softaansa -50%. Kannattaa siis tarkistaa onko Nortonilla BF-tarjouksia, jos halvempaa lisenssiä ei pysty muuta kautta hankkimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.