Netissä on joitakin palveluita, jotka muokkaavat sivun sisältöä alkuperäisestä. Yksi tällainen sivu oli iltasaatana.fi, joka viljeli saatana sanaa sinne sun tänne täysin automaattisesti. Sivusto muutti uutisia rankalla kädellä, tämä kaikki tapahtui jopa todella onnistuneesti (kun jätetään saatanan epäasiallinen viljeleminen pois laskuista). Sittemmin tämä sivu suljettiin, käsittääkseni Iltalehden painostuksen myötävaikuttamana.
Minkä tahansa sivun sisältöä voi kuitenkin muokata paikallisesti. Muutokset näkyvät vain omalla koneellasi, eikä muutokset ole pysyviä. Alkuperäinen sisältö palvelimella ei siis muutu mihinkään, eli mistään hakkeroinnista ei ole kyse. Netissä pyörii paljon kuvakaappauksia hassuista otsikoista tai sisällöstä. Joskus kuvat ovat aitoja, välillä on aika selvää että kyseessä on kuvankäsittelyllä aikaansaatu manipulaatio. Jos kuvankäsittelytaidot ovat heikot, mutta sisällön viilaaminen hauskojen kuvakaappausten toivossa kuitenkin kiinnostaa, on tähän olemassa toinen kiertotie.
Allaolevalla javascriptin pätkällä saa muutettua selaimen toimintaa siten, että se mahdollistaa näkyvän sisällön muokkaamisen. Kopioi ja liitä oheinen rimpsu selaimen osoitekenttään, paina enteriä ja aloita hauskanpito.
javascript:document.body.contentEditable='true'; document.designMode='on'; void 0
Mikäli kikkailua haluaa harrastaa useamminkin, kannattaa oheinen koodinpätkä lisätä kirjanmerkkeihin linkiksi (kaikissa selaimissa koodi ei toimi suoraan osoiteriviltä, vaan vaatii kirjanmerkin luomisen). Kirjanmerkkiä painamalla sivu muuttuu samantien muokattavaan muotoon. Muokkaustilasta pääsee pois uudelleenlataamalla sivun sisällön (F5), tosin samalla muokkauksetkin häviävät. Toinen vaihtoehto on muuttaa edellisen koodin true => false ja on => off, ja suorittamalla koodi uudelleen, jolloin muokkaustila poistuu mutta tehdyt muutokset jäävät näkyviin. Tästä voi halutessaan tehdä toisen kirjanmerkin. Tai yhteen kirjanmerkkiin voi yhdistää nämä kaksi toimintoa seuraavalla koodilla:
javascript:if (document.designMode=='off') { document.body.contentEditable='true'; document.designMode='on';} else { document.body.contentEditable='false'; document.designMode='off';} void 0
Oheinen kikka on tarkoitettu puhtaasti kokeellisiin tarkoituksiin, esimerkiksi kaverien jekuttamiseen bileissä suuresta lottovoitosta jne. Ominaisuutta ei ole syytä käyttää laittomuuksiin tai toista loukkaavan sisällön luomiseen, tällaisesta toiminnasta voi seurata hankaluuksia.
Onko weppisivujen muokkaaminen tällä tavoin enää mahdollista? Mistä löytäisi siihen tietoa?
Ainakin Google Chromella (Versio 88.0.4324.182 ) tämä toimii edelleen.
Olen luonut kirjanmerkin, joka sisältää tuon alemman koodin kokonaisuudessaan URL-kentässä.
Kun kirjanmerkki on luotu, mene mille tahansa nettisivulle, ja paina kirjanmerkkiä. Sivun editointi pitäisi nyt olla mahdollista (joskus tämä ei ole onnistunut ensimmäisellä kerralla).
Testasin toimivuuden vastausta kirjoittaessani, ja hyvin toimi.