Aihearkisto: Korjausohjeet

Madboy MFP-2000 levykelkka ei aukea

Uuden esivahvistimen myötä kotiteatteri alkaa olla hyvällä mallilla. Tämän avulla sain myös ratkaistua pitkään vaivanneen ongelman kuvan ja äänen yhdistämisen kanssa. Parin vuoden tauon jälkeen karaokesoitin ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön, levykelkka ei auennut.

Avauspainikkeen painallus saa selkeän hurinan aikaiseksi, eli moottori on varmasti ehjä. Epäilin välittömästi syyksi katkennutta levykelkan hihnaa. Asia selviää avaamalla konepelti, eli neljä ruuvia takaa ja kaksi kummaltakin kyljeltä. Ensin kuitenkin irrotetaan laite seinästä, jotta vältytään hengenvaaralta.

Tämän jälkeen irrotetaan kaksi ruuvia levykelkan päältä, jotta laser suoja ja vastamagneetti saadaan pois tieltä.

 

Levykelkkaa ei tule pakottaa käsin, vaan tässä vaiheessa on syytä kytkeä sähköt päälle. Avauspainike ei luonnollisestikaan saa kelkkaa auki, mutta vapauttaa mekanismin muutoin, jotta sitä pystyy käsin liikuttelemaan. Kun avaustoimenpide on tehty, katkaisin virrat.

Pieni varoituksen sana, laser lähtee päälle, kun laitteen käynnistää. Laseriin ei tule katsoa, ja turvallisinta onkin asettaa laserin päälle pieni pala puhdasta paperia. Tämänkin jälkeen laseriin katsomista on syytä välttää. Mikäli käytössäsi on laser suojalasit, on niitä suositeltavaa käyttää. Itselläni tällaisia ei kuitenkaan ole.

Hihna tosiaan oli poikki. Hihan koko, eli halkaisija on 25mm, eli 8cm pitkä.

 

Hihnoja myy mm. Partco, mutta yhtä hihnaa en lähtenyt tilaamaan korkeiden postikulujen takia. Purin vanha CD-aseman, jonka avausmekanismista otin hihnan. Asema oli peräisin vuodelta 2004, hihna vaikutti olevan uuden veroisessa kunnossa. Samaa ei voi sanoa MadBoyn hihnasta, joka oli täysin hapertunut (hihnan laatu lienee alinta, mitä markkinoilta löytyy). Uuden hihna halkaisija oli noin 27mm, eli hieman liian iso. Tämän huomaa myös hihnan kireydessä, joka on löysähkö. Kelkka toimii, mutta aina se ei jaksa lähteä kiinni, jolloin kelkkaa pitää hieman avustaa käsin. Auki se kuitenkin menee joka kerta. Tämä on tällainen hätävara ratkaisu. Mikäli vastaan tulee joskus sopivankokoinen hihna tai muutoin tulee tarve tilata isompi erä tavaraa, niin pitää vaihtaa oikeanpituinen hihna nykyisin hätävaran tilalle.

Lopuksi laite kasataan päinvastaisessa järjestyksessä.

 

 

Vuotava WC kuluttaa euroja

Vuodenvaihteessa alakerran WC alkoi pitää ihme mekkalaa. Syyksi paljastui vuotava tyhjennysventtiilin tiiviste, joka aiheutti säiliön täydentymisen noin 10 min välein. Tiivisteen iästä ei ole tietoa, mutta se oli päässyt heikkoon kuntoon, kuten alla olevista kuvista näkyy.

Täyttöventtiilin hystereesi kyseisessä pöntössä oli noin 1,2 litraa, eli tuon verran pönttö ehti vuotamaan ennen kuin säiliö täyttyi uudelleen. 10 min täyttövälillä tämä tarkoittaa noin 7,2 litran vesikulutusta tunnissa. Vuorokaudessa vettä valuu viemäriin reilu 170 litraa ja vuodessa hulppeat 63 kuutiota. Näin sivuhuomautuksena todettakoon, että taloyhtiön (jossa asun) keskimääräinen vedenkulutus asukasta kohden on vajaa 100 litraa vuorokaudessa (lämmin + kylmä yhteensä). Eli hiljalleen vuotava pönttö kolminkertaistaa vedenkulutuksen tuosta vain (yhden hengen tapauksessa).

Tällainen vedenkulutus syntyy siis kohtalaisen pienestä vuodosta, jonka pystyy huomaamaan katsomalla tarkasti. Mutta kukapa sitä pöntön aukkoa tuijottelisi. Riippuen vuodon tyypistä, sen saattaa pystyä havaitsemaan kuuntelemalla. Mikäli pönttö pitää ajoittain itsestään mekkalaa, on se merkki vuodosta. Vuoto voi tosin johtua myös täyttöventtiilistä, jolloin toistuvaa täytön ääntä ei synnykään ja vuoto on täysin äänetön. Joissain tapauksissa vuoto voi olla niin voimakasta, että vedenpinnan väreilyn huomaa sen suurempia edes tutkimatta.

Yksi merkki pitkään vuotaneesta pöntöstä on ruskea vana pöntön takaosassa (useimmiten täyttöventtiili vuodon aiheuttama). Mikäli havaitset tällaisen jäljen, on pönttö vuotanut jo pidemmän tovin ja korjaustoimenpiteisiin on syytä alkaa välittömästi (kuten minkä tahansa vuodon yhteydessä muutoinkin). Vuotavan pöntön huomaa myös vedenkulutuksesta, olettaen että on pitänyt kirjaa kuukausittaisesta vedenkulutuksesta. Tilastojen pitämisestä ja seuraamisesta on siis käytännön hyötyä.

Helpoin testi vuodon tarkistamiseksi on vessapaperi. Ota pala paperia ja laita se pöntön takareunaan. Mikäli pönttö vuotaa, paperin yläreuna kastuu ja suht lyhyessä ajassa koko paperi menee täysin märäksi. Vaikka pöntön vuoto olikin kohtalaisen pieni, paperi testi osoitti että vettä valuu tosiasiassa aikamoista vauhtia, sillä se kastui kokonaan noin 10 sekunnissa. Alla olevat kuvat esittävät vuodon testaamisen vessapaperilla.

 

Mutta entäpä mitä tuollainen vähän vuotava pönttö tarkoittaa rahallisesti? Laskeskelin, että vesikuutio (sis. jätevesi) kustantaa 3,7€/m³. 63 kuution vuosivuoto tarkoittaa rahassa noin 234€! Pienestä vuodosta aiheutuu siis merkittävät kustannukset. Vielä kun ottaa huomioon että uusi tiiviste kustantaa noin 13 euroa (IDO:n alkuperäinen) ja sen vaihtaminen pitäisi onnistua meiltä jokaiselta suhteellisen helposti, niin tiiviste kannattaa ehdottomasti vaihtaa. Ja vaikka et saisi vaihtoa itse tehtyä, joku lähipiiristäsi varmasti sen osaa. Vaihtoehtona on myös tilata huoltomies vaihtamaan tiiviste. En tiedä paljon tiivisteen vaihdosta veloitetaan töineen, ehkä 60-80€, mutta tämä raha kannattaa ehdottomasti maksaa, sillä säästät tämän summan vesilaskussasi jo muutamassa kuukaudessa korjaamisen jälkeen.

Alla hyvä video, jossa kerrotaan miten WC:n koneisto huolletaan. Jokainen pönttömalli on luonnollisesti omanlaisensa, joten video ei välttämättä sellaisenaan sovellu juuri sinun pönttöösi. Perusperiaate jokaisessa pöntössä on kuitenkin samanlainen.

Veden kulutuksen kalleutta on aika vaikea hahmottaa. Jos kerran pieni vuoto kustantaa vuositasolla noin paljon, niin mitä isompi kulutus sitten kustantaa?

Sähkö on itselleni kulutusmielessä helpompi hahmottaa kuin vesi. Eräässä aiemmassa postauksessa puhuin, että 1W jatkuva kulutus kustantaa ~1€/vuosi. Vettä ei kuitenkaan kulu jatkuvasti, olettaen että missään ei ole vuotoja. Täten mielekkäämpää onkin puhua esimerkiksi suihkussa käynnin kustannuksista.

Testasin, että perus Oraksen suihkupäällä vettä tulee 21 litraa/min (3,5 litraa/10s testissä, mitattu kaksi kertaa), kun hana on täysin auki. Kylmän veden hinnalla veden lotraus maksaa siis lähes 8snt/min. Jotta sähköllä päästäisiin samaan minuuttikulutukseen, tulisi vastaavan sähkökuorman olla peräti 38kW. Tällaisiin tehoihin päästään sähköauton pikalatausasemilla tai ison uimahallin saunan [tilavuus 30-50m³] kiukaalla.

Omakotitaloissa on tyypillisesti 25A kokoiset pääsulakkeet, jolloin maksimi tehonsiirtokapasiteetti kolmella vaiheella on vajaa 17,2kVA (resistiivisellä kuormalla, esim. kiukaalla tai hehkulampuilla kuormitettavuus on siis 17,2kW). Toisin sanoen sähköliittymän pitäisi olla hulppean 3x63A kokoinen jotta vastaava kylmänveden kulutus (21 litraa/min) pystyttäisiin suihkussa kattamaan.

Täytyy kuitenkin muistaa, että useimmat eivät käy suihkussa jääkylmällä vedellä. Täten kustannus on edellistä esimerkkiä paljon suurempi, koska veden lämmittäminen maksaa myös (lämmin vesi on lähes 3 kertaa kalliimpaa kylmään verrattuna).

Edellisestä esimerkistä ainakin opimme sen, että hanaa ei missään nimessä kannata pitää täysillä. Useimmissa uusissa hanoissa on ns. Eco -asento. Vaikka eco -asentoa ei olisikaan, järjestyy se helposti ranneliikkeellä: Älä väännä hanaa täysille. Myöskään suihkussa ei pidä lotrata tarpeettoman pitkiä aikoja (joidenkin arvioiden mukaan yli 8min suihkuaika tulee kalliimmaksi kuin ammeessa lotraaminen => eli 8 minuutissa kulutat ammeellisen verran vettä).

Naarmu näytön pinnassa, hammastahna auttaa

Kaveri osti käytetyn 23″ Samsung T23C350EW TV:n 25€:llä. Toimiva laite, mutta ruudun oikeassa reunasa oli pahat naarmut. TV:n ollessa päällä naarmut eivät juurikaan näy, mutta etenkin sammuksissa olessa ne erottuvat selvästi.

13009805_10209400246548966_1057729253_o

Käytetty tuote on käytetty, siinä on käytön jälkiä eikä se tietenkään vastaa enää uutta. Mutta mikäli jollain konstilla naarmuja saisi edes vähän häivytettyä, niin näyttäisi edes vähemmän käytetyltä.

Vaan miltä kuulostaa hammastahnan sotkeminen ruutuun? No hieman hassulta, vaan kuinkas kävikään?

Hammastahnaa tarvitsee vain hyvin pienen nokareen sormenpäihin, jota kevyesti hierotaan naarmun päällä. Mikä tahansa hammastahna ei kelpaa, vaan siinä tulee olla hiovia ainesosia seassa, kuten esimerkiksi Sensodyne Vital, jota tämän näytön fixaamisessa käytetiin.

13009997_10209403541431336_1925892443_o 12986338_10209403546791470_304827847_o

Näytössä olleet naarmut olivat hyvin pinnallisia, joihin hammastahnan hiova vaikutus puree todella hyvin. Syville ja teräville naarmuille hammastahnasta ei kuitenkaan ole apua.

Pientä hammastahnanokaretta hierotaan varovasti naarmun päälle pyörivin liikkein muutaman sekunnin ajan, pyyhi lopuksi puhtaaksi esimerkiksi näytön putsaamisella tarkoitetulla kostealla liinalla. Mikäli jälki ei poistunut, voit antaa uusintakäsittelyn. Kerralla kannattaa hioa mielummin liian vähän kuin liikaa. Mikäli jälki ei suostu lähtemään pois, ei sitä väkisinkään kannata yrittää saada pois, sillä liika hiominen pilaa näytön pinnan.

Tässä tapauksessa naarmut katosivat lähes jäljettömiin, vain auringon valoa kulmassa katsomalla on mahdollista nähdä pieni jälki ruudulla. Alla kuvasarja hionnan tuloksista. Aika huikeaa, näytöstä tuli melkein kuin uusi.

13016855_10209400288310010_1123235520_o 13016635_10209400370792072_1289082914_o 12986325_10209400378872274_1800840943_o 13054793_10209400385632443_206120246_o

Kiitokset Juha / OH3HPU:lle kuvista ja jutun aiheesta.

APC Smart-UPS SUA1500:n akun vaihto

Viimeaikaiset sähkötyöt lähialueella sekä lumimyräkkä ovat aiheuttaneet useita pitkiä sähkökatkoksia lyhyen ajan sisään. Akuston noin 3 vuoden ikä yhdistettynä lukuisiin sähkökatkoksiin taisi olla UPS:in akuille liikaa.

Akkujen vaihtaminen on helppoa, ostaa vain uuden mallikohtaisen paketin kaupasta ja tuuppaa UPS:in sisään. Ainut ikävä puoli tässä on hinta, nimittäin APC:n alkuperäinen akkupaketti RBC 7 SUA1500:lle maksaa verkkokaupassa hulppeat 231,90€. Ihan uutta vastaavantehoista true-sini upsia tällä hinnalla ei vielä saa, mutta on noin puolet siitä. Todella kalliita akkuja UPS:in muuhun tekniikkaan verrattuna…

Ovatko APC:n akut jotakin erityistä, heidän itsensä valmistamia tai valmistuttamia jollain omilla erikoisilla spekseillä? Halkaisin UPS:in alkuperäisen akkupaketin kahtia ja akun kyljistä paljastui seuraavat tiedot:

Kung Long batteries
Long WP18-12
12V 18Ah
Cycle use: 14,4-15,0V (20C)
Standby use: 13,5-13,8V (20C)
Initial current : 5,4A max
Made in Vietnam

Kyse on puhtaasti APC:n tuotetarroilla varustetuista tavallisista AGM VRLA akuista. Tässä ko. akun speksit.

Työn puolesta puljaan jonkin verran akkujen kanssa. 200€:llä saa jo hyvälaatuisia ja suurikapasiteettisia akkuja. Toki tässä tapauksessa tarvitaan 2kpl 12V akkuja, mutta kaikesta huolimatta pyydetty hinta on täysin kohtuuton (suomen verotus ja tolkuttomat katteet lienevät pääasiassa syyllisiä korkeaan hintaan, sekä tietysti APC brändi).

Nyt kun tiedämme, ettei näissä akuissa ole mitään eksoottista, voidaan lähteä etsimään korvaavia vaihtoehtoja.

Kung Long WP18-12, speksit, hinta 35,95€ (alkuperäiset)
Power Kingdom PS18-12, speksit hinta 31,00€
Maxton MP12-20, speksit, hinta 38,42€
Panasonic LC-XD1217P, speksit, hinta 67,32€

Kun vertaillaan akkuspeksejä keskenään, huomataan että erot ovat suhteelisen pieniä:

Kung Long (alkuperäinen)Power KingdonmMaxtonPanasonic
TyyppiWP18-12PS18-12MP12-20LC-XD1217P
Jännite12 V12 V12 V12 V
Nimelliskapasiteetti18 Ah18 Ah20 Ah18 Ah
Sisäinen resistanssi10 mohm18 mohm12 mohm12 mohm
Max purkuvirta270A (5s)270A (5s)300A (5s)ei ilmoitettu
Koko (SxLxK)181 x 76 x 167 mm181 x 77 x 167 mm181 x 77 x 167 mm181 x 76 x 167 mm
Paino6,3 kg4,9 kg5,4 kg6,5 kg
Syklinen käyttö14,4 - 15,0 V14,5 - 14,9 V14,5 - 14,9 V
Standy käyttö13,5 - 13,8 V13,6 - 13,8 V13,5 - 13,8 V13,6 - 13,8 V
Max latausvirta:5,4 A5,4 A6 A2,55A

Panasonicin akkuun oli heikohkosti saatavilla teknistä tietoa. Latausvirtarajan osalta sitä ei voi suositella käytettäväksi, sillä UPS:in käyttämästä latasvirrasta ei ole tietoa (oletetttavasti hyvin lähellä sallittua maksimia, latausajan minimoimiseksi).

Panasonicin hinta muihin vaihtoehtoihin verrattuna selittynee pitkälti sen tuotemerkillä sekä suuremmalla painolla. Halvemmat vaihtoehdot ovat alkuperäistä kilon kevyemmät. Tämä kertonee jotakin laadusta, mutta jos halpis akkupaketti kestää esimerkiksi vain yhden vuoden, tulee silti halvemmaksi vaihtaa akut kerran vuoteen kuin 3 vuoden välein APC:n brändäämillä akuilla (suomesta hankitut), jolloin kustannut on edelleen halpisakkujen puolella (vaihtotyötä ja syntyvää jätettä lukuunottamatta, joka ei todellakaan ole hyvä asia).

Pienemmässä APC SmartUPS SUA750:ssa on niinikään Kung Long:in akut, mutta tyypiltään WP 7.2-12, 6.3mm liittimillä. Näitä akkuja on niinikään 2kpl.

Verkkokaupassa RBC 48 kustantaa 112,90€. Merkittävästi vähemmän kuin isomman upsin ja sikäli paremmin hyvksyttävissä oleva hinta. Paitsi että todellisuudessa tämäkin hinta on tolkuton. Vastaavat akut ilman APC:n paketin mukana tulevia liittimiä ja tarroja maksaa yhteensä noin 30€, eli vain neljänneksen alkuperäisistä.

Tilasin samalla kertaa kumpaankin upsiin uudet akut  http://www.reichelt.de/:sta. Lähetyksen paino noin 20kg, toimituskuluineen koko satsin sai 121€:llä. Vaihtoehtoisilla fyysisesti samankokoisilla akuilla olisi voinut saada jopa 20% lisää kapasiteettia ja täten myös pidemmän varakäyntiajan. Pienet erot spekseissä ja alkuperäisten akkujen edullinen hinta verrokkeihin nähden kallisti valinnan lopulta APC:n alunperin tekemään akkuvalmistajan puolelle. Todennäköisesti nuo muut Panasonicia lukuunottamatta ovat täysin toimivia vaihtoehtoja.

Myös täysin valmiita paketteja löytyy, puoleen hintaan suomen hinnoista. Jos siis haluaa välttyä askartelulta, on helponta tilata valmiit akkupaketit suoraan Saksasta. Hintaa paketeilla on 95€ (RBC 7) ja 53€ (RBC 48). Toimituskuluineen tämän setin saisi 168€:oon. Verkkokaupasta vastaavasta setistä saisi pulittaa toimituskuluineen 360€. Pelkät akut ostamalla ja pienellä askartelulla selviää 121€:llä.

Buffalo LinkStation Pro Duo (LS-WTGL) ja viallinen teholähde

Jo jonkin aikaa olen ihmetellyt kun varmuuskopiopalvelimelta ei ole tullut sähköpostia levytarkastuksista ja muista toimenpiteistä.

Pienen tutkinnan jälkeen löytyi kaksi syytä:

  1. Laite jumissa. Syy epäselvä, sillä LinkStationit ovat toimineet tähän asti ilman minkäänlaisia ongelmia ja jumeja useita vuosia. Ongelma poistui buuttaamalla.
  2. Väärä internet gateway. Tätä en huomannut muuttaa kun siirryin käyttämään varareititintä. Uuden osoitteen vaihtaminen tepsi ja sähköpostia alkoi tulemaan.

Vaan jo vuorokauden kuluttua laite oli jälleen jumissa. Pingiin vastaamista lukuunottamatta laitteeseen ei saanut minkäänlaista yhteyttä.

Käynnistelin laitetta muutamia kertoja, välillä ihmetellen pyöriikö ne levyt ollenkaan kun tuntui olevan hiljaista. Välillä etupanelin valotkin käyttäytyivät epänormaalisti: Power-valo oli pois päältä, mutta kovalevyjen aktiviteetista kertova valo välkkyi silloin tällöin. Epäilys teholähteen viallisuudesta nousi mieleen.

Tässä mallissa on sisäinen teholähde, toisin sanoen juuri tällaisiin malleihin Buffalo ei varavirtalähteitä tarjoa. Joten edessä oli omatoiminen vianetsintä ja mahdollisesti korjaaminen.

 

Ennen vianetsinnän aloitusta on syytä muistaa että  laitteen sisällä on hengenvaarallisia jännitteitä. Kenenkään ilman soveltuvia taitoja ei tule yrittää omatoimista korjaamista, niin helpolta kuin se usein vaikuttaakin.

 

Teholähde sijaitsee kotelon yläosassa (kuva 1). 230VAC syöttö tulee sisään oikealta laitteen takaosasta (kuva 2) ja vasemmalta lähtee 6-napainen liitin 12V (keltainen) ja 5V (punainen) jännitteille, sekä yhteinen nolla (musta).

buffalo_sivulta
Kuva 1 – Teholähde yläreunassa ja muu ohjauselektroniikka oikealla

buffalo_paalta
Kuva 2 – Teholähde ylhäältäpäin kuvattuna

Jännitemittarin mukaan jännitteet olivat 4,5V ja 11,5V, eli lievästi notkolla. Eri käynnistyskerroilla jännitteet kuitenkin vaihtelivat. Joillain käynnistyskerroilla 5V jännite pumppasi 3-5,5V välillä ~6Hz rippelitaajuudella, joskus taas ollen vakaa 1,6V tai 0V. Ilmiselvä teholähde vika.

Pienikokoisia kondensaattoreita on yhteensä 7 kpl. Parasta olisi vaihtaa kaikki kondesaattorit samalla kertaa, mutta miljoonalaatikosta ei luonnollisestikaan löydy juuri niitä kokoja joita tarvittaisiin. Muutamaa osaa ei viitsi lähteä tilaamaankaan, puhumattakaan että varmuuskopioiden tekeminen viivästyisi entisestään.

Päällisin puolin kaikki kondesaattorit vaikuttivat hyväkuntoisilta. Viallinen kondensaattori löytyi helposti ja nopeasti kylmäspryta (kuva 3) käyttämällä. Jännitteet putosivat nolliin löytymisen merkiksi. Etsintä tapahtui sähköt päällä, sprayta suihkuttamalla kunkin kondensaattorin päälle yksitellen.

kylmaspray
Kuva 3 – Kylmäspraylla saa kylmää aina -49C asti.

Syyllinen (kuva 4) oli yksittäinen harkkurimuuntajan vieressä sijaitseva 47uF 25V elko.

buffalo_viallinen_elko
Kuva 4 – Syyllinen

Kapasitanssimittaus (kuvasarja 5) kertoi kovasti heitellen arvoksi 32-36uF. Kun päälle antoi suihkauksen kylmäspraytä, putosi arvo nollaan. Voittaja oli siis löytynyt, mutta eihän tätäkään kokoa voi tietysti laatikosta löytyä. Onneksi seiltä löytyi kasa 100uF 25V. Näitä kaksi sarjaan ja saadaan noin 50uF kondensaattori, joka on riittävän lähellä alkuperäistä (47uF).

buffalo_risan_elkon_kapasitanssi    buffalo_elko_huurteessabuffalo_elko_kapasitanssi_jaahdytettyna
Kuvasarja 5 – Kondensaattorin kapasitanssimittauksia lämpimässä ja kylmässä

Osa vaihtoon (kuvasarja 6) ja virrat päälle. Levyt hurahti nätisti päälle, samoin kaikki valot alkoivat palamaan/vilkkumaan järjellisesti.

buffalo_elko_risa  buffalo_elko_vaihdettu
Kuvasarja 6 – Konensaattori ennen ja jälkeen vaihdon

5V jännite on nyt kohdallaan, 12V jännitteen ollessa edelleen lievästi notkolla (kuvasarja 7). Todennäköisin syy on teholähteen suunnittelu, eli siellä on vain 5V piiristä takaisinkytkentä säätöpiirille, jolloin muut teuottavat jännitteet ovat sinnepäin. Samaa jännitteensöötötapaa käytetään ATX virtalähteissäkin (niissä tosin saattaa olla tuplasäädin pienemmillä jännitteillä).

buffalo_5v  buffalo_12v
Kuvasarja 7 – Lähtöjännitteet korjauksen jälkeen

Koska laite oli mennyt alkunperin jumiin / sammutettu väärin, ensimmäinen toimenpide jonka laite tekee automaattisesti on RAID pakan tarkistus (vilkkuva oranssi valo, kuva 8). Tänä aikana tiedoistoihin käsiksipääsy voi olla hankalaa, ainakin toiminta on hidastunut rajusti. Usean tunnin rouskuttamisen jälkeen kaikki alkoi kuitenkin toimimaan normaalisti. Koska pääasiallinen tiedostopalvelin ei ollut kyennyt tekemään varmuuskopiota pitkään aikaan, tein täydellisen varmuuskopion jonka tekeminen kestä noin 2 vuorokautta (lähes täydet 500gt).

buffalo_edesta
Kuva 8 – Up and running

AEG Santo -jääkaapin diskovalon korjausohje

Moni AEG Santo jääkaapin omistaja on saanut huomata, että muutaman vuoden käytön jälkeen sisävalo ja ohjauspaneelin LEDit ovat alkaneet vilkkumaan. Kyseessä on tyyppivika, jonka saa takuun aikana korjautettua. Takuun päätyttyä korjauksesta joutuu maksamaan uuden pienen jääkaapin hinnan, ellei korjausta siten tee itse, jolloin kustannus jää pariin euroon.

Itse vika ei ole kummoinen ja on helposti korjattavissa, mikäli vain ruuvimeisselin (risti ja taltta), sivuleikkurin ja tinakolvin käyttö luonnistuu. Lisäksi tarvitaan hieman sorminäppäryyttä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on verkkovirralla toimiva laite. Alla esitetyt toimenpiteet saa suorittaa vain pätevyyden omaava sähköasentaja.

Huomautus! Allaoleva ohje on kirjoitettu kuten sen itse suoritin AEG Santo mallinumeron 3773-6KA jääkaapille. Korjaustoimenpiteen jälkeen kaappi lähti toimimaan ongelmitta. En kuitenkaan ota mitään vastuuta tämän ohjeen mukaan tehtyjen toimenpiteiden mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Korjaustoimenpiteet on aina syytä jättää ammattilaisen tehtäväksi!

Korjausohjeet:

Ongelman syynä on tiensä päähän tullut häiriönpoistokondensaattori, joka on tyypiltään 1 µF 250Vac R27,5 ja malliltaan polko, eli polyesterikondensaattori (EI siis elektrolyyttikondensaattori / elko!). Esimerkiksi Partcosta löytyy tähän tarkoitukseen suoraan sopiva varaosa, jota itseasiassa mainostetaan suoraan kyseisen jääkapin varaosaksi (osa on hieman alkuperäistä isompi, mutta mahtuu ongelmitta paikalle). Kyseinen komponentti löytyy ohjauskortista, LED-valopaneelin takaa kaapin päältä.

Ensimmäinen toimenpide on irrottaa pistoke seinästä, jotta vaarallisilta sähköiskuilta vältytään. Seuraavaksi hivutetaan kaappia irti seinästä, jotta mahdutaan työskentelemään sen takana ja irroittamaan neljä ruuvia (kuva 1, ruuvien paikat merkitty).

Ruuvien irrottamisen jälkeen onkin edessä koko korjauksen työläin vaihe, eli kansilevyn irrotus. Jos kansilevyn haluaisi kokonaan irti, pitäisi kaapin ovi irrottaa. Koska ohajuskortti on pienikokoinen ja sijaitsee etureunassa, pienellä sorminäppäryydellä oven irrottamiselta vältytään. Samalla säästytään kaapin tyhjentämiseltä, eli tavarat voivat olla viileässä koko operaation ajan.

Mikäli kaapin ovi aukeaa vasemmalle, pitää oikean takakulman (kuva 2, huomioi reitti) johtimia löystyttää irroittamalla ne kannen johtokourusta (kuva 3, pidikkeen sijainti merkitty kuvaan, sijatisee alapuolella). Tämä vaatii hieman sorminäppäryyttä, sillä rako on kapea ja irrottaminen tapahtuu hieman kantta nostamalla sen alapuolelta (kuva 4, johto irrotettu merkin takaa).

On täysin mahdollista, että saman operaation joutuu tekemään myös oikealle avautuvan oven kanssa – tästä minulla ei ole kuitenkaan käytännön kokemusta.

Seuraavaksi erotetaan etupaneeli kannesta. Tämä tapahtuu talttapäisen meisselin avulla, ujuttamalla ja taittamalla sitä kussakin kannen etureunan kolmessa kolossa vuorotellen (kuva 5), paneelia ja kantta samalla toisistaan irti vetäen.

Kun kansi on irti etupaneelista, avaa kaapin ovi. Pidä ovea auki, nostaen kannen takareunaa varovasti, samalla ujuttaen kansilevyn etureuna pois vaihtoehtoisen saranakiinnityksen puolelta (kuva 6, kansi käännetty sivuun kuvan ulkopuolelle). Tässä ei kannata hosua, jotta paikat säilyy ehjänä.

Kun kansi on irti toisesta reunasta, erota kansi ja etupaneeli toisistaan siten, että pääset käsiksi ohjauskorttiin kuvan 7 osoittamalla tavalla.

Viimeistään tässä välissä on syytä varmistaa, että pistotulppa on varmasti irti seinästä, jottei korttia irrottaessa tule sähköistä yllätystä. Kortti on kiinni kahdella pienellä klipsillä liittimien puolelta,väännä niitä hieman ja nosta kortti pois paikoiltaan. Nyt voi irrottaa kortin takareunan liittimet, mutta jätä lattakaapeli rauhaan, sillä se on kiinteä eikä sitä saa rikkomatta irti.

Syyllinen näkyy kuvassa 8 punaisella ympyröitynä. Lattakaapelin takia komponentin vaihto on tehtävä kaapin päällä. Kolvaa vanha viallinen osa irti ja korvaa se uudella. Komponenetin asennussuunnalla ei ole väliä.

Varsinainen vika on nyt korjattu. Enää on jäljellä kaapin kasaus päinvastaisessa järjestyksessä. Muista lopuksi kiinnittää alussa irroittamasi johdot johtokouruun, sekä varmista johtimien oikea reitti.

Mikäli heiluttelit kaappia siirron yhteydessä, on syytä huomioida valmistajan ohjeet kuljetuksesta. Kaapin pitäisi antaa olla paikallaan neljä tuntia ennen päälle kytkemistä. Itse kytkin sähköt suorilta käsin päälle, sillä kaappia en tasaista siirtoa lukuunottamatta heilutellut.

Ja niin, se kaikkein tärkein, eli lopputulos. Ei vilku valot ja ledit enää. Korjaus onnistui ja aikaa kului puolisen tuntia.

PS. Ohjeet eivät ole itseni keksimiä, vaan monet muut itseni lisäksi ovat raportoineet toimenpiteistä.