Avainsana-arkisto: LS-WTGL

Buffalo LinkStation Pro Duo (LS-WTGL) ja viallinen teholähde

Jo jonkin aikaa olen ihmetellyt kun varmuuskopiopalvelimelta ei ole tullut sähköpostia levytarkastuksista ja muista toimenpiteistä.

Pienen tutkinnan jälkeen löytyi kaksi syytä:

  1. Laite jumissa. Syy epäselvä, sillä LinkStationit ovat toimineet tähän asti ilman minkäänlaisia ongelmia ja jumeja useita vuosia. Ongelma poistui buuttaamalla.
  2. Väärä internet gateway. Tätä en huomannut muuttaa kun siirryin käyttämään varareititintä. Uuden osoitteen vaihtaminen tepsi ja sähköpostia alkoi tulemaan.

Vaan jo vuorokauden kuluttua laite oli jälleen jumissa. Pingiin vastaamista lukuunottamatta laitteeseen ei saanut minkäänlaista yhteyttä.

Käynnistelin laitetta muutamia kertoja, välillä ihmetellen pyöriikö ne levyt ollenkaan kun tuntui olevan hiljaista. Välillä etupanelin valotkin käyttäytyivät epänormaalisti: Power-valo oli pois päältä, mutta kovalevyjen aktiviteetista kertova valo välkkyi silloin tällöin. Epäilys teholähteen viallisuudesta nousi mieleen.

Tässä mallissa on sisäinen teholähde, toisin sanoen juuri tällaisiin malleihin Buffalo ei varavirtalähteitä tarjoa. Joten edessä oli omatoiminen vianetsintä ja mahdollisesti korjaaminen.

 

Ennen vianetsinnän aloitusta on syytä muistaa että  laitteen sisällä on hengenvaarallisia jännitteitä. Kenenkään ilman soveltuvia taitoja ei tule yrittää omatoimista korjaamista, niin helpolta kuin se usein vaikuttaakin.

 

Teholähde sijaitsee kotelon yläosassa (kuva 1). 230VAC syöttö tulee sisään oikealta laitteen takaosasta (kuva 2) ja vasemmalta lähtee 6-napainen liitin 12V (keltainen) ja 5V (punainen) jännitteille, sekä yhteinen nolla (musta).

buffalo_sivulta
Kuva 1 – Teholähde yläreunassa ja muu ohjauselektroniikka oikealla

buffalo_paalta
Kuva 2 – Teholähde ylhäältäpäin kuvattuna

Jännitemittarin mukaan jännitteet olivat 4,5V ja 11,5V, eli lievästi notkolla. Eri käynnistyskerroilla jännitteet kuitenkin vaihtelivat. Joillain käynnistyskerroilla 5V jännite pumppasi 3-5,5V välillä ~6Hz rippelitaajuudella, joskus taas ollen vakaa 1,6V tai 0V. Ilmiselvä teholähde vika.

Pienikokoisia kondensaattoreita on yhteensä 7 kpl. Parasta olisi vaihtaa kaikki kondesaattorit samalla kertaa, mutta miljoonalaatikosta ei luonnollisestikaan löydy juuri niitä kokoja joita tarvittaisiin. Muutamaa osaa ei viitsi lähteä tilaamaankaan, puhumattakaan että varmuuskopioiden tekeminen viivästyisi entisestään.

Päällisin puolin kaikki kondesaattorit vaikuttivat hyväkuntoisilta. Viallinen kondensaattori löytyi helposti ja nopeasti kylmäspryta (kuva 3) käyttämällä. Jännitteet putosivat nolliin löytymisen merkiksi. Etsintä tapahtui sähköt päällä, sprayta suihkuttamalla kunkin kondensaattorin päälle yksitellen.

kylmaspray
Kuva 3 – Kylmäspraylla saa kylmää aina -49C asti.

Syyllinen (kuva 4) oli yksittäinen harkkurimuuntajan vieressä sijaitseva 47uF 25V elko.

buffalo_viallinen_elko
Kuva 4 – Syyllinen

Kapasitanssimittaus (kuvasarja 5) kertoi kovasti heitellen arvoksi 32-36uF. Kun päälle antoi suihkauksen kylmäspraytä, putosi arvo nollaan. Voittaja oli siis löytynyt, mutta eihän tätäkään kokoa voi tietysti laatikosta löytyä. Onneksi seiltä löytyi kasa 100uF 25V. Näitä kaksi sarjaan ja saadaan noin 50uF kondensaattori, joka on riittävän lähellä alkuperäistä (47uF).

buffalo_risan_elkon_kapasitanssi    buffalo_elko_huurteessabuffalo_elko_kapasitanssi_jaahdytettyna
Kuvasarja 5 – Kondensaattorin kapasitanssimittauksia lämpimässä ja kylmässä

Osa vaihtoon (kuvasarja 6) ja virrat päälle. Levyt hurahti nätisti päälle, samoin kaikki valot alkoivat palamaan/vilkkumaan järjellisesti.

buffalo_elko_risa  buffalo_elko_vaihdettu
Kuvasarja 6 – Konensaattori ennen ja jälkeen vaihdon

5V jännite on nyt kohdallaan, 12V jännitteen ollessa edelleen lievästi notkolla (kuvasarja 7). Todennäköisin syy on teholähteen suunnittelu, eli siellä on vain 5V piiristä takaisinkytkentä säätöpiirille, jolloin muut teuottavat jännitteet ovat sinnepäin. Samaa jännitteensöötötapaa käytetään ATX virtalähteissäkin (niissä tosin saattaa olla tuplasäädin pienemmillä jännitteillä).

buffalo_5v  buffalo_12v
Kuvasarja 7 – Lähtöjännitteet korjauksen jälkeen

Koska laite oli mennyt alkunperin jumiin / sammutettu väärin, ensimmäinen toimenpide jonka laite tekee automaattisesti on RAID pakan tarkistus (vilkkuva oranssi valo, kuva 8). Tänä aikana tiedoistoihin käsiksipääsy voi olla hankalaa, ainakin toiminta on hidastunut rajusti. Usean tunnin rouskuttamisen jälkeen kaikki alkoi kuitenkin toimimaan normaalisti. Koska pääasiallinen tiedostopalvelin ei ollut kyennyt tekemään varmuuskopiota pitkään aikaan, tein täydellisen varmuuskopion jonka tekeminen kestä noin 2 vuorokautta (lähes täydet 500gt).

buffalo_edesta
Kuva 8 – Up and running