Blogi | Pasi Vähämartti

Park lite – Elektroninen pysäköintikiekko

by on marras.06, 2017, under Liikenne, Yhteiskunta

Oletko joskus unohtanut asettaa parkkikiekon, tai onko kiekko liikahtanut hieman paikalleen laskettaessa ja olet saanut sakon? Sakkoja pysäköinnistä en ole saanut, mutta pientä päänvaivaa kiekosta aiheutuu, kun esimerkiksi kaupan ovella muistaa: ai niin, se kiekko. Näitä unohduksia helpottamaan voi hankkia elektronisen pysäköintikiekon. Elektroninen parkkikiekko ei poista velvollisuutta tarkistaa pysäköinnin ehtoja (maksullinen / pysäköintikiekon käyttövelvollisuus).

Kuukausi takaperin ostin Park Liten elektronisen pysäköintikiekon. Hintaa kiekolla oli 25,90€. Laitteella on kahden vuoden takuu ja sen luvataan korvaavan saamasi parkkisakot takuun voimassaoloaikana, mikäli sakko on ollut mittarin toimintavirheestä johtuvaa. Takuu ei siis kata virheellisesti asetettua kellonaikaa tai liian pitkäksi venähtänyttä pysäköintiä.

Elektroninen pysäköintikiekko toimitetaan pienessä pahvilaatikossa, jonka sisältä löytyy itse mittarin lisäksi patteri + teline, tuulilasin puhdistusliina, sekä ohjekirjanen (suomi, ruotsi, englanti).

       

Parkkimittari asennetaan neljällä pienellä tarralla tuulilasiin. Asennuslämpötilan tulee olla yli +15C, jotta teippi tarttuu tuulilasiin varmasti. Itse tein asennuksen noin +8C lämpötilassa siten, että auto oli ajon jälkeen valmiiksi jonkin verran lämmin. Mittari on pysynyt hyvin kiinni.

Ohjekirja suosittaa asentamaan mittarin tuulilasin oikeaan alanurkkaan (sisältä katsottuna). Aluksi pähkäilin mittarin asennusta, mutta lopulta päädyin ohjekirjan suosittelemaan paikkaan. Mittaria ei kuitenkaan kannata asentaa liian alas, jotta patterin vaihtaminen ei myöhemmin muodostu ongelmaksi.

 

Asentamisen jälkeen syötetään päivämäärä ja kelloaika. Päivämäärä syötetään siksi, että kello osaa kääntää automaattisesti kesä/talviajan välillä. Automaattisen kellonkäännön voi poistaa käytöstä, mikäli kellonkäännöstä luovutaan tulevaisuudessa. Päivämäärä on mahdollista asettaa 2012-2038 välille, joten ihan heti mittari ei jää käyttökelvottomaksi (ja jos kellon kääntää manuaalisesti, ei päivämäärällä ole edes väliä). Toisaalta, mittarin elinikä tuskin on 20 vuotta…

Kannattaa huomioida, että aika lähtee juoksemaan vasta, kun ajan asetustilasta poistuu. Mikäli siis haluaa, että kello on tarkasti ajallaan, kannattaa säätää aika esim. minuutin edelle, jolloin ehtii säätämään myös päivämäärän kohdalle ja sitten tasaminuutilla hyväksyä asetukset. Kellon tarkkuudeksi luvataan ±2s / 2vuotta, joten ajan säätämiselle patterin eliniän aikana ei pitäisi olla tarvetta. Kello nollautuu patterinvaihdon yhteydessä, joten se tulee muistaa asettaa kohdalleen.

Patterin vähyydestä ilmoittaa laitteen takana sijaitseva led-valo, joka vilkkuu 10 sekunnin ajan pysäköintitilaan siirtymisen jälkeen, tai siitä poistuttaessa. Patteri kestää noin viikon varoituksen ilmestymisen jälkeen. Patterin pitäisi kestää valmistajan mukaan noin 2 vuotta. Patteri on tyypiltään CR 2450.

Takana on ehtinyt olla -10C pakkasia, ja mittari on toiminut kaikilla kerroilla moitteettomasti. Mittarille luvataankin toimivuus jopa -40C lämpötiloissa. Parkkikiekon käyttö on ollut helppoa, eikä sakkojakaan ole tullut. Saapumisaika aktivoituu noin 20 sekunnin kuluttua ajoneuvon pysähtymisestä, joten sen pystyy tarkistamaan käytännössä heti pysähtymisen jälkeen. Ajan voi asettaa myös manuaalisesti, painamalla mittarin pohjassa olevaa leveää painiketta (30min/painallus).

Lopuksi jää muistettavaksi ainoastaan kuinka pitkän aikaa kiekolla saa pysäköidä. Helppoa ja kätevää.

:, , , , , ,

6 Comments for this entry

  • Hannu Välikoski

    Eikö ole mahdollista siirtää pysäköintiajan siirtämistä myös taaksekin päin, samoin kun nyt eteenpäin?
    Esim pysäköinti alkaa klo. 10:05 mutta laite imoittaa alkamisen klo 10:30
    Nyt on pyritettävä manuaalisesti kellon ympäri valitakseni pysäköinnin alun klo 10:00

  • Pasi Vähämartti

    Suomen lainsäädännön mukaan parkkikiekko käännetään aina seuraavaan lähimpään tasa tai puoleentuntiin. Toisin sanoen jos pysäköit auton 9.59, tulee kellon kiekko asettaa aikaan 10:00. Mutta jos pysäköit 10:01, käännetään kiekko asentoon 10:30. Parklite toimii juuri näin. Taaksepäin aikaa ei siis tarvitse säätää, paitsi jos käsin siirrät aikaa eteenpäin, tällöin käsittääkseni ainoa tapa päästä ”taaksepäin” ajassa on kietoo koko kello läpi eteenpäin oikeaan aikaan.

  • Petri Koskela

    Nyt on Pasin aika alkaa tarkkailla ledin vilkkumista kun pari vuotta on kulunut – itse en sitä huomannut ennen kuin pysäköin ja tulin katsoneeksi laitetta – oli pimeä eikä takanäytössäkään mitään. Olin Lohjan Prisman parkkihallissa ja tein pikaisesti näytön kohdalle lapun jossa aika joka laitteen olisi pitänyt näyttää. Kun palasin vartin päästä uusi 2450-paristo kädessäni oli lasissa neljänkympin muistutus, ihan kaupungin pysäköinninvalvojan antamana. Protesti ei auttanut, paperilappu ei kelpaa vaikka teksti ”saapumisaika” näkyi sen yläpuolelta – liitin oikaisuvaatimukseeni paristokuitinkin. En ala riskeeraamaan valittamalla hallinto-oikeuteen 260 euron edestä vaan äänestän jaloillani/renkaillani, naapurikuntalaisena en enää asioi lohjalaisissa liikkeissä vaan suuntaan muualle, oletan että kaupunki hävisi näin enemmäin kuin nyt saamansa neljäkymppiä.

  • Pasi Vähämartti

    Ainakaan vielä ei ole alkanut vilkuttelemaan.

    Aina autoa jättäessäni parkkiin tarkistan, että kelloon on tullut aika näkyviin ja että se on oikein. Tietysti patteri voi loppua kesken pysäköinnin, joten valon välkkymistä on hyvä seurailla.

    Tietysti olisi hyvä, jos itse näytössä olisi patterin kuva (sen takana olevan ledin lisäksi) kertomaan varauksen tilasta (tai sen vähäisyydestä).

  • Turo Heikkinen

    Kiitos kuvista pariston kanssa! Vanhan patterin kun ottaa irti taskuun muistutukseksi, niin mistään ei voi päätellä, kummin päin uusi patteri laitetaan paikoilleen. Ihan yhtä helposti saa pidikkeeseen kummin päin tahansa, mitään merkkiä ei ole (roskiskieltomerkin alla oleva viiva saattaa tarkoittaa tai olla tarkoittamatta miinusta, tällä kertaa täsmää) eikä ohjeistuksen ”Aseta uusi paristo paikoilleen” hirveästi auta.

    BTW, ei muuten mitään LEDiä näkynyt vaikka tässä monen kuukauden marraskuussa ei luulisi minkään valon menevän ohi ja aika lailla joka päivä kärry on käytössä.

    BTW2: Kerran tuli ko ”kiekosta” mahdollinen sakkotilanne, kun huollon jälkeen olivat jättäneet auton tien varteen ja tietenkin karttakotelosta löytynyt perinteinen kiekko Park Liten viereen (kaksi samaa aikaa näyttävää kiekkoahan ovat tietenkin sakottamisen aihe, koska..laissa niin lukee??). Tähän mennessä oli löytynyt huollon pihasta niin enpä ollut älynnyt ohjeista, pitänee lisätä perinteiseen kiekkoon ohjeistus tarralapulla (ei siitä näköjään luopuakaan voi kun patteri loppuu aina aikanaan).

  • Pasi Vähämartti

    Ainakin tuossa minun versiossa se vilkkuvalo sijaitsee siinä painonapin vasemmalla puolella, osin laitteen kyljessä.

    https://vahamartti.fi/blog/wp-content/uploads/2017/10/IMG_7020-768×576.jpg

    Eipä ole itsellenikään vilkkunat, vaikka yli 2v käytössä ollut. Siinä ison näytön puolella saisi olla patterin kuva indikoimaan alhaisesta varauksesta. Siinä kuitenkin on aina pysäköitäessä aika näkyvissä, joten samalla voisi siinä olla patterin kuva.

    Sakko varmasti napsahtaa tuosta tilanteesta, kun vähemmästäkin jaettu. Luin kerran yhden saaneen sakon siitä että toisen kiekon sininen kulma oli vähän pilkottanut jostain lehden välistä penkillä… mielivaltaista.

Leave a Reply