Aihearkisto: Nettiostokset

SD/SDHC/SDXC -> CF muistikorttiadapteri

Käytössäni on edelleen hyvin toimiva Canon EOS 350D digijärkkäri. Koska kameralla on ikää noin 10 vuotta, on tekniikka ehtinyt kehittyä niin kameroiden, kuin muistikorttienkin osalta.

10 vuotta sitten oli CF muistikorttien, eli CompactFlashien kulta aika. Niin ovat kuitenkin ajat muuttuneet, että tuolloin lähes joka sovelluksessa käytettyä muistikorttia ei näinä päivinä taideta käyttää enää missään uudessa laitteessa. Eikä toisaalta ihme, sillä CF-kortti on ulkoisilta mitoiltaan suorastaan valtava nykyisiin muistikortteihin verrattuna.

CompactFlash muistikortteja on kahta tyyppiä, tai oikeastaan kokoa, joista käytetään nimitystä Type I ja Type II. Näiden ainoa ero on paksuudessa, joista Type I on ohuempi (3,3mm) ja Type II paksumpi (5,0mm). Tyypin I kortti soveltuu suoraan tyypin II aukkoon, mutta ei päinvastoin. Sähköistä tai muuta toiminnallista eroa näillä ei siis ole.

CompactFlash muistikortteja myydään edelleen, ja ovat luonnollisesti kalliimpia kuin vastaavan kapasiteettiset SD-kortit. Hintaero voi olla helposti kolminkertainen. Tyypillisesti muistikortteja tulee kannettua mukana vähintään pari kappaletta, jolloin hintaa muisteille alkaa kertymään.

Vaihtoehto CF korttien käytölle on SD-korttien käyttäminen adapterin avulla. Suomessa tällaisia adaptereita myydään esimerkiksi verkkokauppa.com:ssa noin 33€ hintaan (ilman toimituskuluja). E-villeltä adapteri irtoaa noin 17€ hintaan toimituskuluineen. Mutta, pystyykö joku pistämään vielä paremmaksi? No tietenkin pystyy, nimittäin aliexpress, hintaan 5,97€, kotiin kannettuna. Myyjänä toimi lopulta Suppion Store.

 

Ensimmäinen tilaus (myyjänä SimpleStone) hävisi jonnekin matkalle, eikä ikinä saapunut. Toinen tilaus saapui noin kahdessa viikossa. Ensimmäisestä tilauksesta sain rahat ongelmitta takaisin.

Mutta, sitten itse tuotteeseen. Tuote on Type I mittojen mukainen, ja toimii ongelmitta. Perinteiseen CF-korttiin verrattuna en ole huomannut sarjakuvauksessa mitään nopeuseroa. Täten alle 6€ hinta ei ole ollenkaan paha.

Adapterin luvataan toimivan SD, SDHC ja SDXC korttien kanssa, ja käytännön testeillä näin myös totesin asian olevan. Myös MicroSD -kokoisia kortteja voi käyttää tämän adapterin kanssa, kunhan sen kanssa käyttää ensin MicroSD => SD adapteria.

Mutta mitä eroa tällaisella 6€ adapterilla on 33€ maksavaan verrattuna? Koska minulla ei ole tällaista kalliimpaa adapteria hallussani, ei vertailua voi luonnollisesti tehdä. Mutta sen minkä ainakin tässä halvassa adapterissa huomaa, on sen rakenne.

Ohuet alumiinilevyt kortin kummallakin puolella ei ole mitenkään kovin tukevasti paikoillaan => irvistää hieman sieltä täältä. Pohjalevy, jossa myös jonkinlaista elektroniikkaa näyttää olevan, on heppoisen oloinen. Pistää siis miettimään, kuinka pitkäikäinen tämä adapteri lopulta on. SD-kortin adapteriaukko on lisäksi hyvin tiukka. Tämä johtuu etu ja takalevyjen muodosta, jotka ovat hieman sisään päin painautuneet. Kun levyjä suoristi, niin äärimmäisin tiukkuus katosi. Tämäkin jälkeen kortti on tiukka, sillä sille ei ole ejektori jousta tai painiketta, kortti pitää siis vetää ulos reunan urasta kynnen avulla. Kalliimpi apdateri on oletettavasti huomattavasti jäykempi rakenteeltaan, kannet tuskin pullistelevat ja SD-kortit liikkuvat paremmin. Toisaalta, ei 6€ adapterilta nyt ihan kaikkea voi vaatia.

 

Kesälomalla tuli otettua parituhatta kuvaa tämän adapterin avulla ilman ongelmia.

Acer Aspire XC-704 -pöytätietokone

Vanhempien edellinen tietokone sanoi työsopimuksensa irti. Ilmeisesti emolevy oli mennyt oikosulkuun, sillä kokeilu toisella teholähteellä ei tuottanut tulosta. Uusi poweri otti verkosta 180W tehon, ja sen jälkeen tämäkään poweri ei toiminut. Sain siis enemmän SER:iä aikaiseksi kun oli tarkoitus.

Vanhempieni tietokonekäyttö on pääasiassa nettipankissa käyntiä, uutisten lukemista ja valokuvien katselua, eli mitään tehohirmua en ole etsimässä.

Verkkokauppa.com:sta tilasin otsikon mukaisen kompaktin kokoisen valmistietokoneen, joka kuitenkin osoittautui heikoksi esitykseksi. Palautin koneen takaisin ostopaikkaan ja tilasin uuden koneen komponentteina. Hinta/laatu/teho on nyt merkittävästi paremmin kohdallaan.

Mutta, millainen tuo valmistietokone sitten oli, joka ei minulle kelvannut?

Kyseessä on siis Acer Aspire XC-704 pöytätietokone. Hintaa koneella oli hankintahetkellä 399,90€ (tätä kirjoittaessani hinta on pudonnut 349,90€:n). Koneessa on seuraavat speksit (Lähde: verkkokauppa.com):

  • Intel Pentium J3710 Quad Core 1,6 GHz prosessori
  • 8 Gt (2 x 4 Gt) DDR3 1600 MHz keskusmuisti, ei vapaita muistipaikkoja
  • 1 Tt 7200 RPM SATA kovalevy
  • Intel HD Graphics 405 integroitu näytönohjain (2 x HDMI)
  • DVD Super Multi asema (=polttava CD/DVD-asema)
  • Gigabit Ethernet, Wi-Fi ac
  • Liitännät edessä: 2x USB 2.0, SD-kortinlukija, kuuloke/mikrofoniliitäntä
  • Liitännät takana: 2x USB 3.0, 2 x HDMI, LAN, ääniliitännät
  • Mitat (LxSxK): 100 x 369.6 x 266.5 mm
  • Windows 10 64-bit (FIN/SWE/UK) käyttöjärjestelmä
  • Näppäimistö ja hiiri

Speksien puolesta kone olisi ollut vanhemmilleni vähintäänkin riittävä. Tilaushetkellä spekseissä oli pari virhettä, jotka selvisivät vasta kun sain koneen konepellin auki. Jos speksit olisivat olleet oikein, olisin jättänyt koneen tilaamatta.

Koneessa sanottiin olevan 8Gt muistia, sekä yksi vapaa muistipaikka. Todellisuudessa muisti koostui 2x4Gt kammoista, eikä yhtään vapaata paikkaa täten ollut jäljellä. Alla kuva kansoitetuista muistipaikoista.

Toinen ongelma liittyi 3,5/2,5″ laajennuspaikkaan. Jonkinlainen laajennuspaikka koneessa vaikuttaisi olevan, mutta ei välttämättä 2,5″, tai edes 3,5″. Laajennuspaikkaa suurempi ongelma on kuitenkin SATA-liittimien puute; niitä on vain kaksi ja kumpikin on käytössä (niihin kytketty DVD-asema ja kovalevy), jolloin mahdollisesta laajennusvarasta ei ole mitään hyötyä. Joten se tärkein kriteeri, eli vanhan koneen SSD-levyn liittäminen koneeseen ei onnistunut. Vasemmalla kuva koneen vasemmasta kyljestä, jossa kovalevy sijaitsee. Oikeanpuoleisen kuvan yläreunassa näkyy slim DVD-asema, jonka alapuolella mahdollinen laajennuspaikka sijaitsee.

 

Olen tottunut kasaamaan koneeni itse, joten koneiden sisuskalut eivät ole outoja minulle. Acerin konepellin avaaminen tuotti tästä huolimatta suuren yllätyksen; kone on hyvin pelkistetty kaikilla mittapuilla ja muutoinkin todella halvan näköinen. Näihin havaintoihin pohjaten, kyseessä on todella kallis kone.

Kone on ulkomitoiltaan mukavan pienikokoinen (100 x 369.6 x 266.5 mm [LxSxK]), mutta em. puutteista johtuen en pistänyt koneeseen edes sähköjä päälle, vaan se lähti takaisin kohti Verkkokauppa.com:ia. Täten en pysty arvioimaan koneen muita ominaisuuksia, suorituskykyä tai melua.

Koneen voi asentaa joko pysty tai vaaka-asentoon. Etupuolelta löytyy virtapainike, DVD-asema, SD-muistikortinlukija, kaksi USB liitintä, sekä mikrofoni ja kuuloke liittimet. Koneen takaa löytyy niin ikää todella suppea valikoima liittimiä: ulkoisen teholähteen liitin, kaksi HDMI-liitintä, ethernet, kaksi USB:tä, sekä ääniliitännät. Alla pari kuvaa koneen ulkonäöstä.

      

Mikäli laajennusvara tarpeita ei ole, niin mahdollisesti ihan asiallinen kone, muussa tapauksessa suosittelen pysymään erossa tästä tuotteesta. Jos tietokoneen kasaamiseen löytyy yhtään taitoa, niin samalla rahamäärällä saa tehokkaamman koneen, joskaan ei välttämättä yhtä kompaktinkokoista.

Windows 10:n hankkiminen

Vanhempien tietokone sanoi työsopimuksensa irti. Siinä oli käytössä Windows 7 Pro, mutta uuden raudan myötä päätin tehdä jotain radikaalia ja hankkia tilalle Windows 10 Pro:n. Tämä siitä huolimatta, että olen vannonut, että ellei Windows 7:n jälkeen tule jotain parempaa, jää se viimeiseksi Windowsiksi. Tämä oli kuitenkin vanhempieni kone, joten lupausta ei ole rikottu, ainakaan toistaiseksi.

Lisenssin hankkiminen

Eräässä aiemmassa jutussa olen maininnut allkeyshop.com:in, jonka kautta saa etsittyä edullisia lisenssejä. Sen kautta olen hankkinut menestyksekkäästi kahteen kertaan Norton Security -virustorjunta ohjelmiston sekä Windows 7 Pro -käyttöjärjestelmän. Tuttuun tapaan suuntasin etsimään edullista lisenssiä allkeyshop.com:in kautta, sillä suomessa Win 10 Pro:n OEM versio kustantaa noin 190€ ja normaali versio 260€.

OEM ja normaaliversion ero on siinä, että OEM lukittuu toimimaan yhdelle koneelle, kun normaalin version voi poistamisen jälkeen asentaa toiselle koneelle. OEM ei myöskään tarjoa Microsoftin puhelintukea, eikä sitä voi käyttää aiemman Windows version päivittämiseen (=vaatii aina uudelleenasennuksen). Muutoin versiot ovat täysin identtisiä keskenään. Hinnassa on toki pieni ero, OEM kustantaa psngames.org:ssa 13,98€, normaali vuorostaan 24,99€. Päädyin jälkimmäiseen, koska rauta vanhenee nopeammin kuin softa.

Kaupaksi valikoitui siis psngames.org, joka lupasi toimittaa asennuskoodin välittömästi. Maksutapahtuma oli PayPalilla nopeaa ja mutkatonta, koodi lävähti näyttöruutuun saman tien maksutapahtuman päätyttyä. Koodi toimitettiin myös sähköpostiin.

Lisenssikoodi on kuitenkin vain puolet, sillä ilman asennusmediaa koodilla ei tee mitään.

Asennusmedian hankkiminen

Piratebayn ja muiden vastaavien palveluiden kautta saisi todennäköisesti tarvittavan asennusmedian, mutta kielivaihtoehdot voivat olla rajalliset. Lisäksi nämä voivat sisältää viruksia, tai mediassa voi olla syystä tai toisesta virheitä. Onneksi Microsoft on herännyt tähän päivään ja asennusmedioita saa ladattua heidän sivuiltaan, ilman mitään kommervenkkeja.

Windows 10:n asennusmedian saa siis ladattua suoraan Microsoftilta, käyttäen Media Creation Tool:ia. Tällä työkalulla saa ladattua haluamansa Windows 10:n version koneelle, joko päivittämällä ko. kone suoraan, tai luomalla asennusmedia (ISO-tiedosto, USB-asennusmedian luominen). Asennuskielen saa valita vapaasti. Latausohjelman kieli määräytyy olemassa olevan käyttöjärjestelmän kielen mukaan (vanhempien koneessa suomi, työkoneessa englanti, josta kuvakaappaus otettu).

Microsoftin työkalu ei kuitenkaan tunnistanut SanDisk Cruzer Force 64GB USB-muistia muistitikuksi, joten latasin ISO-tiedoston ja loin muistitikusta Rufuksen avulla asennusmedian. Tämän jälkeen asennus sujui leikiten, nopeasti ja vaivattomasti.

Syötin ostamani lisenssikoodin Windowsin sitä kysyessä ja aktivointi meni ilman ongelmia läpi.

Tokihan tässä tavassa joutui näkemään hieman vaivaa, mutta mielestäni pieni vaiva ei ole pahitteeksi, kun säästö on noin 235€. Samalla rahalla saikin itseasiassa ostettua prosessorin, emolevyn ja DVD-aseman. Eli lopulta ”maksettavaksi” jäi vain teholähde ja muisti. Kotelo löytyi ennestään. Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot!

Ensivaikutelmat

Onhan 10:ssä paljon eroa, ensimmäisenä silmään pistää musta käynnistä palkki, sekä omituinen käynnistä valikko. Kopiointi/siirto ikkunaan on tullut siirron pysäytys niin että voi jatkaa siitä mihin jäi, nyt myös siirrot ryhmittyvät yhteen ikkunaan monen ikkunan sijasta, jonka lisäksi mukana on myös siirtonopeudesta kertova trendiviiva. Aluksi oudokseltaan hieman opettelua vaativaa, mutta suhteellisen nopeasti lähti homma sujumaan. Kun käynnistä valikon tunkkasi tutumman näköiseksi, helpottui käyttö entisestään. Myös käynnistyminen on salaman nopeaa, osin varmasti uuden tehokkaamman prosessorin ja SSD levyn takia, mutta 10 on toisaalta tehty myös muutoinkin nopeammin buuttaavaksi.

5.11 Tactical RUSH 12 -reppu rucksack.de:stä

Vanha reppu oli niin riekaleina, että oli aika hankkia uusi. Kun repulta hakee tietynlaisia toiminnallisuuksia ja ulkonäköä, ei sopivan repun löytäminen ole niin helppoa, etenkin kun on tottunut siihen ’hyvään’ vanhaan.

Repun pitäisi olla kestävä, tilava, sisältää riittävästi lokeroita, mutta olla kuitenkin suhteellisen pienikokoinen. Myös rahan perään on syytä aina vähän katsoa.

Vaihtoehtoja reppurintamalla on lukuisia, kuten ihan perinteiset koulureput joita löytyy monen väristä, kokoista ja mallista. Myös design ja trendi puolelta löytyy mistä valita, kuten Haglöfs tai Fjällräven. Mutta entäpä sitten ammattikäyttöön tarkoitetut reput?

Ainakin joidenkin maiden palo- ja pelastuslaitokset käyttävät 5.11 Tactical Fire / EMS reppuja. Myös vartiointi, poliisi ja armeija käyttävät joissain maissa 5.11 reppuja. Intti lookista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin on vähän erilaisempi tuote, jollaista ei ihan heti tule vastaan. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen nähnyt yhden 5.11 repun, joka oli sininen EMS reppu.

Omia tarpeitani varten reppuun pitää mahtua kannettava tietokone, sekä tarvittavat johdot ja työkalut työreissuissa. Vaihtoehtoisesti reppuun pitää saada mahtumaan kuntosalikamppeet. Tämä tietysti ratkeaa hankkimalla mahdollisimman iso reppu, mutta kokonsa puolesta iso ei aina ole käytännöllinen.

5.11 Tactical Rush -reppusarjasta löytyy kolmea kokoa, 12, 24 ja 72, ja neljää väriä. Numerot viittaavat tunteihin, eli kuinka monen tunnin vaellus kamat reppuun mahtuu. 12 tunnin reppua kutsutaankin päivärepuksi, eli sinne saa mahtumaan yhden päivän tarpeet. Vastaavasti 72 reppuun saa mahtumaan kolmen päivän kamppeet (ruoka, vaatteet yms.). Tavaroiden riittävyys aika mielessä ei minua kiinnosta – joka on lisäksi kantajan henkilökohtaisista tarpeista kiinni – vaan se mitä reppuun ylipäätään mahtuu. Rush 12 oli mitoiltaan jotakuinkin identtinen vanhan repun kanssa, joten tämä valikoitui lopulta hankintalistalle.

Suomessa 5.11 Tactical reppuja myy tätä nykyä ainakin Hantaurus ja Lamnia. 1,5 vuotta sitten suomessa oli kuitenkin rajoitetusti värivaihtoehtoja saatavilla: Musta ja Multicam (maastokuvio). Maastokuvio olisi ollut ihan ok, mutta hintaa oli yli 150€. Mustaa reppua en vuorostaan halunnut, joka olisi ollut noin 120€. Maailmalla myytiin Sandstone, eli hiekkakiven väristä reppua, jota tuolloin ei suomesta saanut. Nykyisin ainakin Lamnia myy Sandstone väritystä 119€ hintaan, johan sisältyy ilmainen toimitus.

Vuoden 2015 kesällä tilanne oli toinen; sandstone väristystä piti etsiä suomen rajojen ulkopuolelta. Netistä löysin rucksack.de -kaupan, josta löytyi haluttu väri. Hintaa repulle Rucksack:sta tilattuna muodostui lopulta 106,65€.

Tilauksen tekemisestä on jo sen verran pitkä aika, etten muista tarkalleen kuinka pitkään toimituksessa kesti, reilu viikko joka tapauksessa, eli yleisesti ottaen nopeasti. Tilaus tuli DHL:n kuljettamana nopeasti ja ehjänä, ja tuote oli sitä mitä pitikin. Pisteet tästä Rucksack:lle, voin suositella. Hintaero saksan hyväksi ei tänä päivänä ole kovin suuri, ja koska tarjontaa löytyy myös suomesta, tilaisin reppuni tänä päivän todennäköisimmin suomesta.

Mutta entäpä minkälainen itse reppu on?

Tilavuutta on 21 litraa ja mitat 45x28x16cm (KxLxS), materiaali 100% nailonia.

Repusta löytyy iso osasto, jossa on kaksi vetoketjulla suljettavaa säilytystilaa ja eräänlainen kiristysnauhalla varustettu pussi, jonne saa sujautettua esimerkiksi kannettavan tietokoneen (kone menee noin puoliksi pussiin). Vetoketju avautuu tarvittaessa alas asti, eli tavaroihin pääsee hyvin käsiksi.

IMG_9558

Repun päältä löytyy pieni vetoketjulla suljettava säilytystila, jonne saa mahtumaan kätevästi avaimet, USB muistitikun ja käyntikortteja, tai aurinkolasit.

Repun etuosan yläreunasta löytyy pieni säilytystila, sekä sen alapuolelta isompi säilytystila, joka on jaettu muutamaan pieneen avoimeen pussi lokeroon, sekä vetoketjulliseen lokeroon. Isommasta säilytystilasta löytyy myös kaksi nipsutinta, johon esimerkiksi avaimet saa kätevästi kiinni ja näin estettyä niiden katoaminen. Näissä osastoissa pidän mukana yleensä varapattereita (AA), USB virtapankkia, kännykkälaturia, liutaa erilaisia USB johtoja (kännyköiden lataukseen), sekä tietenkin Leatherman työkalua (ei luonnollisesti lentokoneessa matkustaessani). Etuosasta löytyy myös tarranauhapaikat, joihin saa vaikka nimitarran ja suomen lipun.

IMG_9554 IMG_9559

Repun ulkopuolella on paikkoja kiinnitysremmeille, joihin voi laittaa kiinni lisävarusteita ja muita tavaroita (esimerkiksi makuupussi). Lisävarusteita ei kuitenkaan ole tullut hankittua.

Selkäpuolelta löytyy paikka juomarakolle, jonka letkun saa tuotua ulos kantokahvan oikealta tai vasemmalta puolelta tarranauhalla suljettavan luukun kautta. Juomarakko osastolta löytyy myös muovinen vahvikelevy (säilyttää repun ryhdin), jonka voi halutessaan poistaa, tai korvata luodinkestävällä panssarilevyllä. Kumpaakaan ei ole tullut hankittua, vaikka panssarilevy olisikin aika cool 😉

IMG_9560

Repusta löytyy normaalit säädöt, eli olkaremmien kiristys. Lisäksi löytyy rintakehän yli kulkeva lukko, jonka korkeutta ja pituutta voi säätää. Tällä repun saa pysymään tukevasti paikallaan. Myös repun paksuutta voi säätää sivuilla olevien remmien avulla. Remmit estävät reppua levähtämästä täysin avoimeksi, mikäli sisältöön haluaa päästä käsiksi vain yläpuolelta. Selkäpuolella on upotettu syvennys, jonka tarkoituksena on päästää ilma kiertämään.

IMG_9557 IMG_9556

Alla kuva repun mukana seuranneesta tuotekortista (josta ilmenee ainoastaan pääkohdat), sekä pienestä valmistajan logosta.

IMG_9564      IMG_9555

Helpoiten käsityksen repun ominaisuuksista saa katsomalla esimerkiksi alla olevan Youtube videon. Youtubesta löytyy valtava määrä 5.11 reppujen arvosteluja, joten en ala omaa videoa tekemään, vaikka tietääkseni suomenkielistä esittelyvideota kukaan ei olekaan tehnyt.

Entäpä sitten käytännön kokemukset?

Reppu on ollut tarkoitukseen sopivan kokoinen, tosin vapepa käyttöön se on vähän pieni. Repun hankin ennen vapepa touhuja, ja toisaalta vapepa hommia varten pitäisi hankkia erillinen häly-reppu, jossa tarvittavat kamppeet olisi aina valmiina etsintätehtäviä varten.

Reppu on ollut mukana lentokoneessa käsimatkatavarana, johon se on soveltunut mainiosti. Tarvittavat kamppeet on mahtunut mukaan ja pienen kokonsa ansiosta se on mahtunut ahtaampaakin lokeroon. Tarvittaessa se menee myös etuistuimen alle. Vain kerran turvatarkastuksessa (TIA / Tribhuvan International Airport, Kathmandu, Nepal) on kysytty olenko armeijassa (laukun takia). Totesin että en, mutta että armeijan olen kyllä käynyt noin 15 vuotta sitten, ja totesin että suomessa kaikki miehet käyvät armeijan, joko 6, 9 tai 12kk kestävänä. Sain hieman oudoksuvan katseen, luuli kait että olen ollut joku lapsisotilas (välillä ihmiset luulee että olen luokkaa 25v, vaikka tuosta lukemasta uupuu lähes 10 vuotta). Ilman sen ihmeempää säätöä pääsin kuitenkin jatkamaan matkaani lentokoneeseen.

Selkään reppu sopii hyvin, ainakin itselleni. Kesäisin se on hieman hiostava, mutta edellinen reppu oli vielä hiostavampi. Remmien säädöt ovat ainakin itselleni riittävät. Säätöjen ainoa huono puoli on, että ne liukuvat ajansaatossa. Muuta huonoa sanottavaa en näin tavis käyttäjänä keksi.

Nokian Hakkapeliitta 8, 195/65 R15 95E XL nastarenkaat rengas-online.com:sta

Aiemmin syksyllä tein pienen vertailun nettirengasliikkeiden hinnoista. Tuolloin renkaiden hintavertailun´voitti´ rengas-online.com.

Rengas-online.com on Delticom AG:n suomalaisille suuntaama nettirengaskauppa. Delticom on vuorostaan Euroopan johtava online rengaskauppias, jonka kotipaikka sijaitsee Saksan Hannoverissa.

Päädyin lopulta hankkimaan hieman edullisemmat Nokian Hakkapellitta 8 renkaat Continental IceContact 2 sijaan. Hintaeroa näillä ei ole kuin vajaa 20€/sarja, mutta kerrankin tuli suosittua suomalaista. Toisaalta Nokialaisiin saa 12kk pituisen ilmaisen hakka-turvan, joka korvaa korjauskelvottoman renkaan veloituksetta (4 mm urasyvyyteen asti). Hintaa Nokialaisille kertyi 398,40€, toimituskulut kuuluvat hintaan.

Tilasin renkaat 10.12., ja sain saman tien tilausvahvistuksen sekä vahvistuksen maksusuorituksesta. Tiistaina 13.12. tuli ilmoitus että tuotteet toimitettu. Arvioiduksi toimituspäiväksi ilmoitettiin 19.12. joka osoittautui paikkansapitäväksi.

Kumit toimitettiin kahdessa pahviin käärityssä paketissa. Pahvit olivat saaneet hieman siipeensä matkan aikana, kuten myös muoviset kiristys pannat, jotka heiluivat suht löysästi renkaiden ympärillä. Kaikki renkaat olivat kuitenkin tallella ja asiallisessa kunnossa, vaikka pakkaus olikin saanut hieman kyytiä. Toki hieman paremman ja huolitellumman kuvan rengas-online saisi mikäli pakkaukset pysyisi kuljetuksen aikana päällä, siitäkin huolimatta että pakkaus meneekin roskiin heti vastaanoton jälkeen.

  

Entäpä sitten renkaiden DOT luku? Kaikissa renkaissa oli sama 1416, tarkoittaen että renkaat on paistettu viikolla 14 (huhtikuun 2. viikko) vuonna 2016. Toisin sanoen renkaat on tehty noin 8 kuukautta sitten, tarkoittaen niiden olevan käytännössä uunituoreet, eivät siis ole lojuneet varaston pohjilla pitkiä aikoja. Mikäli myytävät renkaat ovat yli 3 vuotta vanhat, hyviin tapoihin kuuluu että myyjä ilmoittaa myyvänsä vanhentuneita renkaita. Tässä tapauksessa ostin uudet renkaat ja sellaiset myös sain.

Renkaiden iällä on sikäli väliä, että ajan myötä kumiseos kovettuu ja sitä myötä niiden pito heikkenee. Mikäli renkaat on otettu käyttöön ennen 3:n vuoden paistoikää, niiden eliniän voidaan katsoa alkavan asennusajankohdasta. Asennusajankohdasta renkaiden elinikä on noin 5-6 vuotta, ellei kilometrit tule sitä ennen täyteen. Mikäli taas renkaat ovat jo valmiiksi vanhat, niiden elinikä on lyhyempi. Renkat tulisi vaihtaa viimeistään 10 vuotta paistamisen jälkeen.

Rengas-online.com toimitti renkaat nopeasti ja edullisesti, ostotapahtuma oli helppo ja nopea. Suosittelen.

Lego 42056: Porsche 911 GT3 RS:n hankkiminen MIFUS.de:stä

Jokavuotiseksi traditioksi on muodostunut hankkia jonkinlainen Lego itselleni joululahjaksi. Yleensä on tullut hankittua vuoden suuriosaisin uutuus.

Kuluvan vuoden suurin, ja samalla kaikkien aikojen suurin lego olisi ollut 42055 Pyörökauhakaivinkone. Se on kieltämättä iso, mutta toisaalta ei mikään kovin silmiä hivelevän kaunis kapistus.

Hieman pienempi, toisaalta kaikkien aikojen erikoisuus ja todennäköisesti kaikkein kallein lego tähän mennessä on kesällä 2016 julkaistu 42056 Porsche 911 GT3 RS. Mikään kovin pieni kapistus tämäkään ei ole; siinä on 2704 palaa ja ulkomitat koottuna 17 x 57 x 25 cm (KxPxL). Kyseessä on 1:8 pienoismalli. Hinta suomessa vaihtelee 279 ja 369€ välillä.

Joulu lähestyi uhkaavasti ja edullisin suomalainen kauppa olisi ollut Kärkkäinen. Ainoa ongelma oli, että niitä löytyi vain kivijalkakaupan hyllystä 3kpl, ja nekin sijaitsevat Ii:n liikkeessä. Parisen viikkoa seurailtuani tilanne ei saatavuuden osalta parantunut, eikä hintakaan muissa kaupoissa laskenut. Täten oli keksittävä jotakin muuta. Hintahakukone idealo.de pelasti jälleen.

Kaikki saksalaiset kaupat ei toimita tavaraa suomeen, ainakaan nettisivujensa mukaan. Erikseen pyytämällä moinen saattaa onnistua, mutta itse haen ostamisen helppoutta. Tällä kertaa hankintapaikaksi valikoitui mifus.de. Se toimittaa suomeen järjellisillä toimituskuluilla kohtuuhintaisia tuotteita.

Kohtuullinen on tietysti suhteellista, sillä 239,95€ on kieltämättä paljon rahaa. Toimituskulut 12,99€. Yhteensä hintaa kertyi 252,94€.

Tilasin tuotteen lauantaina 10.12., samalla sain tilausvahvistuksen sekä maksuvahvistuksen PayPalilta. Maanantaina 12.12. sain ilmoituksen, että paketti on lähtenyt liikkeelle. Seuraavana maanantaina 19.12. tilaus saapui Postin kuljettamana Posti 14-pakettina.

Koska kyse on saksalaisesta kaupasta, jännitti hieman millä kielellä ohjekirja saapuu. Legothan kasataan kuvien perusteella, eikä ohjeissa ole yleensä montaakaan sanaa (korkeintaan alussa lyhyt kiitos tms.). Lego Porsche painii kuitenkin omassa luokassaan, sillä kirjasessa on kasausohjeen lisäksi myös tarinaa oikean Porschen valmistuksesta ja siitä kuinka se peilaantuu Lego version kasaukseen. Lego Porsche kasataan samalla tavalla vaihteittain, vastaavassa järjestyksessä kuin esikuvansa.

Laitoin huonolla saksankielen taidollani tilauksen saatteeksi (google translaten avustuksella), että ohjekirjasen on oltava englanniksi, koska en puhu saksaa. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi, sillä ohjekirja on kaksikielinen: Englanniksi ja Saksaksi. Suomessa myytävä versio on mahdollisesti Englanniksi ja Suomeksi, mutta tätä en pysty vahvistamaan.

Tilaus saapui viikossa ilman mitään ongelmia ja täten mifus.de vaikuttaa hyvältä ja luotettavalta toimittajalta. Suosittelen.