Avainsana-arkisto: s-ryhmä

S-ryhmän osuusmaksun korot 2019

Tämän blogauksen postaaminen aiempiin vuosiin verrattuna on todella myöhässä, eikä tämä ole ainut blogaus, jolle on käynyt näin. Kiireiden lisäksi osasyynä tämän postauksen viivästymiselle oli odotus osuusmaksujen korkojen maksamiselle, sillä niitä tuli todella nihkeästi. Nyt kun vuosi on lähellä loppua, on jo varmaa, että euroakaan ei ole tulossa lisää.

Vuosi 2019 oli vaisu. Jukola yhdistyi Pohjois-Karjalan Osuuskuntaan, jonka sulautuminen toteutui 1.9. (sijoittamani 100€ palautettiin). Muutoin jälkipolville ei jäänyt juurikaan kerrottavaa.

Osuusmaksun korot olivat historiallisen surkeat. Tuotto vuonna 2019 jäi vaivaiseen 48€. Tämä kehitys oli hyvin nähtävissä, sillä vuosi vuodelta maksetut korot ovat tulleet tasaista tahtia alaspäin. Tähän päälle, kun huomioidaan vielä talouden kehitys, joka on polkenut paikallaan, niin olisi suorastaan ihme, jos suunta olisi toinen.

MaksupäiväOsuuskauppaKorkoYlijäämäpalautus
25.4.2019KPO10€
25.5.2019MAAKUNTA5€
25.5.2019PKO12€
25.5.2019ETELÄ-KARJALAN OSK0,39€
25.5.2019KYMEN SEUTU6,35€
25.6.2019EEPEE5€
25.6.2019KESKIMAA6€1,06€
25.6.2019TURUN OSUUSKAUPPA10€
Yhteensä:48€7,80€

Vuoteen 2018 verrattuna:

  • Osuuskauppa KPO pudotti maksamansa koron 20€:sta 10€:oon (KPO -10€).
  • Koron maksu loppui vuorostaan Suur-Seudun Osuuskaupalla (SSO -5€), Suur-Savon Osuuskaupalla (OK SUUR-SAVO -10€), Etelä-Karjalan Osuuskaupalla (SATAKUNTA -6€) ja Pirkanmaan Osuuskaupalla (PIRKANMAA -8€).
  • Maksajien joukkoon liittyi Maakunnan Osuuskauppa (MAAKUNTA +5€).

Vaikka tuotot ovatkin heikenneet, niin en ainakaan toistaiseksi ole aikeissa irrottaa osuusmaksuja. Optimoijalta olisi jäänyt tällä kertaa Maakunan Osuuskaupan maksu saamatta, vaikka se olikin vain 5€.

Aika näyttää, miten tuottojen käy. Todennäköisesti koskaan ei enää palata vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin tuotot olivat reilusti 100€ paremmalla puolella. Toisaalta, vastaavalla summalla pankkitilillä rahoja makuuttamalla ei saa edes tätä vähää korkoa.

S-ryhmän osuusmaksun korot 2018

Vuosi 2018 oli merkittävä alamäki osuusmaksujen korkojen kannalta, laskua tuli peräti 28% viimevuoteen verrattuna.

Vuonna 2017 korkoa maksettiin 121€ edestä, mutta 2018 tuotto putosi 87€:oon. Varsin heikkoa.

MaksupäiväOsuuskauppaKorkoYlijäämäpalautus
25.4.2018SSO5€
25.4.2018KPO20€
25.5.2018PKO12€
25.5.2018OK SUUR-SAVO10€0,03€
25.5.2018TURUN OSUUSKAUPPA10 €
25.5.2018PEEÄSSÄ2,48€
25.5.2018PKO1,11€
25.6.2018KESKIMAA6€0,70€
25.6.2018SATAKUNTA6€
25.6.2018EEPEE5€
25.6.2018PIRKANMAA8€
25.6.2018ETELÄ-KARJALAN OSK5€
Yhteensä:87€4,32€

Suurimman pudotuksen koroissa teki Eepee, joka putosi peräti 15€ verran, 20€:stä 5€:oon. SSO pudotti eurolla 6€:sta 5€:oon. HOK, Hämeenmaa ja Maakunta pudottivat koron nollaan, joista tuli laskua yhteensä 18€. Näin muodostui 34€, eli 28% suuruinen pudotus.

Vuosina 2011-2015 korot pysyivät jotakinkin vakaana, vaikka pientä laskua tälläkin aikavälillä on ollut. Vuodesta 2016 eteenpäin laskunopeus on kasvanut kiihtyvää tahtia. Saa nähdä, milloin koronmaksu loppuu tyysti.

Myös verottaja muistaa sijoittajaa; 87€ tuotosta veroja lähtee 0,25 x 0,3 = 6,53€, käteen jäädessä 80,47€. Tämä on edelleen hyvin, kun ottaa huomioon, että Danske Bankin säästötililtä saan lähes puolet vähemmän korkoa vuodessa, jossa rahaa on kuitenkin yli 20 kertaa enemmän kuin S-sijoituksissa.

Ylijäämäpalautukset

Ylijäämäpalautuksia maksetaan kyseisen alueen palveluiden käytön perusteella, ei siis pelkän omistajuuden perusteella. Ylijäämäpalautukset ovat kuukausittain takaisin maksettavien bonusten mukaisesti verovapaita. Ylijäämäpalautukset kohdistuvat siis paremmin oikeasti oman alueen palveluiden käyttäjille, blokaten sijoittajat ulkopuolelle (ellei sijoittaja satu käyttämään kyseisen alueen palveluita). On siis mahdollista, että S-sijoittajien määrän kasvu on aiheuttanut korjausliikkeen sijoittajien kannalta huonompaan suuntaan.

Yksi syy korkojen määrän laskuun voi olla myös bonustasojen pudottaminen. Esimerkiksi Hämeenmaassa aiemmin 5% tason saavutti 1500€ kuukausiostoilla, kun nykyisin 5% tasoon pääsee jo 900€ kuukausiostoilla. Täten bonusta kertyy aiempaa helpommin, ja enemmän.

Osuuskauppojen määrä

Osuuskauppojen määrä laski yhdellä, kun Lappajärven Osuuskauppa yhdistyi KPO:n kanssa. Tämän myötä sijoitettu 100€ palautui tilille automaattisesti, sillä olin jo ennestään KPO:n jäsen. Mikäli en olisi ollut jäsen entuudestaan, olisi osuuskaupan vaihtuminen tapahtunut huomaamatta.

Jäämme jännityksellä odottamaan kehityksen suuntaa.

S-ryhmän osuusmaksut vuonna 2017

Tämä postaus tulee hieman aiempiavuosia myöhemmin, sillä viimevuonna viimeinen osuusmaksun korko maksettiin vasta 25.8. Tästä syystä viivästin tämän postauksen tekemistä, joskin tässä on ollut viime aikoina aika kiirettä muutoinkin, joka on haitannut julkaisutoimintaa yleisesti.

Kuluvana vuonna Pirkanmaa maksoi tavanomaisen aikataulun mukaisesti koron, joten sitä ei tällä kertaa tarvinnut odottaa. Muita maksuja ei ole kesäkuun jälkeen tullut, joten oletettavaa on, ettei niitä ole enää tulossa. Ja jos tulee, niin päivitän tiedot sivuille.

Kuluva vuosi ei tuonut maksuissa mitään suuria yllätyksiä, kokonaistuotto kuitenkin putosi hieman. Hämeenmaa maksoi viimevuotiseen verrattuna 2€ pienemmän koron (5€ => 3€) ja Kymen seutu jätti koronmaksun tällä kertaa väliin kokonaan (3€ => 0€). Ylijäämäpalautusta PKO ei maksanut tällä kertaa ollenkaan (1,75€ => 0€) ja Peeässän palautus pieneni tasan eurolla (1,65€ => 0,65€). Kokonaisuudessaan vuoden 2017 tuotot putosivat 7,75€:llä vuoteen 2016 verrattuna.

Korkoja maksettiin kokonaisuudessaan 121€ edestä, verojen jälkeen tästä jää käteen 111,92€, eli veroihin meni 9,08€.

MaksupäiväOsuuskauppaKorkoYlijäämäpalautus
25.4.2017SSO6€
25.5.2017OK SUUR-SAVO10€
25.5.2017MAAKUNTA5€
25.5.2017
PKO12€
25.5.2017KPO20€
25.5.2017PEEÄSSÄ0,65€
25.5.2017HOK-ELANTO10€
25.6.2017ETELÄ-KARJALAN OSK5€
25.6.2017KESKIMAA6€
25.6.2017OK HÄMEENMAA3€
25.6.2017SATAKUNTA6€
25.6.2017PIRKANMAAN OK8€
25.6.2017EEPEE20€
25.6.2017TURUN OSUUSKAUPPA10€
Yhteensä:121€0,65€

Osuusmaksujen pääoma on 2100€, 112,57€ tuotolla (korot + ylijäämä) tämä tarkoittaa vajaata 5,4% tuottoa. Viimevuotiseen verrattuna tuotto putosi noin 0,3% yks. Optimoija olisi saanut tuotoksi 7,5%, joka on 0,5% yks. pienempi viimevuotiseen verrattuna.

Vaikka tuotto onkin pienentynyt hiljalleen vuosittain (125,84€@2015 => 119,95€@2016 => 112,57€@2017), on tämä silti edelleen hyvin tuottava tapa sijoittaa pieni summa rahaa.

PS. Eräs blogini lukija totesi, että tällaisten sivujen olemassaolo saa ihmiset hankkimaan osuuksia, jonka seurauksena osuusmaksujen korko henkilöä kohden tulee pienenemään. Tämä on tosiaan hyvin mahdollista, mutta vastaukseksi hänelle laskeskelin, että esimerkiksi Hämeenmaan tapauksessa 5€ maksun pieneminen 4€:oon tarkoittaisi 39500 uutta jäsentä. Koska ainoastaan Hämeenmaan ja Kymen seudun maksut pienenivät, ei tällaisten sivujen olemassaolo ainakaan merkittävissä määrin ole osuusmaksujen hamstraamista aiheuttanut. Toisaalta näiden kahden osuuskunnan korkojen pienenemin lienee ihan jostain muusta johtuvaa kuin järkyttävästä jäsenmäärän lisäyksestä.

 

S-ryhmän osuusmaksut vuonna 2016

Taas on vuosi kulunut ja S-ryhmä on saanut jaettua osuusmaksujen korot eri osuuskunnista. Kuten viime vuonna, osusmaksujen korkojen maksupäivät vaihtelevat alueittain.

Ennen kuin käyn läpi korkotulokset, niin käyn läpi erään pienen muutoksen jonka HOK-elanto teki kuluvan tarkastelujakson aikana.

HOK-elanto nosti 35€ suuruisen jäsenmaksunsa muiden osuuskuntien kanssa samalle tasolle, eli 100€:n. Uudet jäsenet joutuvat maksamaan liittyessään 100€, mutta vanhojen jäsenten ei tarvinnut maksaa syntynyttä erotusta, vaan erotuksen sai lahjana. Tämä erotus realisoituu tuotoksi vasta kun osuudestaan luopuu, joka on siis suuruudeltaan 65€.

Mutta entä miten osuusmaksujen korkojen kävi halpuutuksen seurauksena? Viimuvuoteen verrattuna Varuborden-osla ei tälläkertaa maksanut osuusmaksun korkoa ollenkaan, mutta Maakunta sitävastoin tuli uutena tilalle.

Vuoteen 2015 verrattuna PKO maksoi osuusmaksun koron lisäksi tälläkertaa myös ylijäämäpalautusta. Etelä-Karjalan OSK pudotti koron puoleen 10€ => 5€, HOK-elannolla nousi vuorostaan 3,5€:stä 10€:n (johtuen osuusmaksun kasvusta, korko prosentti pysyi samana), Kymen seutu pudotti 5€:stä 3€:n, sekä SSO pudotti 10€:stä 6€:n.

Kaiken kaikkiaan korkoja maksettiin tälläkertaa 126,00€, verojen jälkeen käeen jää 116,55€, eli veroihin upposi tälläkertaa 9,45€. Verothan lasketaan vasta lopullisessa verotuksessa, joten tähän hätään kaikki rahat ovat ns. suoraan käytettävissä. Ylijäämäpalautusta maksettiin 3,40€, joka on verotonta tuloa. Vastaavat luvut vuonna 2014 olivat 135,50€ (verojen jälkeen 125,34€) ja 0,50€, eli pienoista pudotusta havaittavissa. Tähän syynä lienee talouden kangertelu, kiristynyt kilpailu eri kauppaketjujen kesken sekä tästä johtuva ruoan halpuuttaminen.

MaksupäiväOsuuskauppaKorkoYlijäämäpalautus
25.4.2016SSO6€
25.5.2016OK SUUR-SAVO10€
25.5.2016PKO12€1,75€
25.5.2016
KYMEN SEUTU3€
25.5.2016KPO20€
25.5.2016HOK-ELANTO10€
25.5.2016PEEÄSSÄ1,65€
25.6.2016OK HÄMEENMAA5€
25.6.2016KESKIMAA6€
25.6.2016ETELÄ-KARJALAN OSK5€
25.6.2016MAAKUNTA5€
25.6.2016SATAKUNTA6€
25.6.2016TURUN OSUUSKAUPPA10€
25.6.2016EEPEE20€
25.8.2016PIRKANMAAN OK8€
Yhteensä:126€3,40€

Osuusmaksujen pääoma on 2100€, 119,95€ tuotolla (korot + ylijäämäpalautus) tämä tarkoittaa ~5,7% tuottoa, joka on vajaa prosenttiyksikön pienempi kuin edellisvuonna, mutta tätä voidaan pitää silti edelleen erittäin hyvänä sijoituksena. Toisaalta jos optimoijalla olisi ollut vain niiden osuuskuntien osuudet hallussaan jotka korkoa maksoivat, olisi tuottoprosentti ollut ~8%, joskin käteen olisi jäänyt tasan sama rahasumma kuin täyden osuusmaksusalkun tapauksessa. Toisaalta olisi saanut olla jonkinlainen virtuoosi jotta olisi osanut ennustaa että kaksi jättää osuusmaksun korot tälläkertaa kokonaan väliin ja yksi uusi toisaalta tulee tilalle.

Päivitys 25.8.2016: Pirkanmaan OK maksoi sittenkin osuusmaksun korkoa, mutta viimevuotiseen verrattuna 2kk myöhemmin. Laskelmat päivitetty.

S-ryhmän osuusmaksut vuonna 2015

Hieman ennen vuodenvaihdetta tehty sijoitus on tuottanut tulosta. Korko ja ylijäämäpalautus yhteenlaskien tuotto oli 136,00 €.

Koska osuusmaksut ovat kustantaneet yhteensä 2035,00 €, tarkoittaa tämä 6,7% tuottoa. Tosin tuotosta joutuu maksamaan 30% pääomatuloveroa (lasketaan 25% osasta, kun korot alle 1500€/vuosi) [1]. Veronalainen osuus on täten vain 33,88 €. Verojen jälkeen käteen jää 125,34 € (135,50 € – 135,50 € * 0,25 * 0,3 = 125,34€ =>10,16€ veroa).

Veroista huolimatta tuottoprosentiksi muodostuu ~6,2%, joka on todella hyvä ja vielä kaikenlisäksi riskitön.  Pahimmassa tapauksessa tuotto olisi 0%, mutta ei milloinkaan negatiivinen ellei jokin osuuskunta menisi nurin. Tätä tuskin annetaan tapahtua, vaan muut osuuskunnat tukee tappiota tekevää osuuskuntaa (muistaakseni ainakin Hämeenmaata tuettiin tällä tapaa joskus aikoinaan monia vuosia).

Näin hyvää korkoa (6,2%) ei saa missään pankkitilillä. Toki euromääräisesti (125,34 €) tällä ei pääse rikastumaan, mutta pienelle panokselle saa kaikesta huolimatta todella kovan tuoton.

Allaolevassa taulukossa on esitetty minä päivänä rahat ovat kilahtaneet pankkitilille, kuka on maksaja ja kuinka paljon on maksettu (pääomatulovero huomioidaan vasta lopullisessa verotuksessa).

MaksupäiväOsuuskauppaKorkoYlijäämäpalautus
25.3.2015KPO20€
25.4.2015SSO10€
25.5.2015PEEÄSSÄ0,50€
25.5.2015TURUN OSUUSKAUPPA10€
25.5.2015OK SUUR-SAVO10€
25.5.2015PKO12€
25.5.2015VARUBODEN-OSLA10€
25.5.2015KYMEN SEUTU5€
25.5.2015HOK-ELANTO3,50€
25.6.2015OK HÄMEENMAA5€
25.6.2015KESKIMAA6€
25.6.2015ETELÄ-KARJALAN OSK10€
25.6.2015PIRKANMAA OK8€
25.6.2015SATAKUNTA6€
25.6.2015EEPEE20€
Yhteensä:135,50€0,50€

Viimeksi pyörittelin mielessäni, että pienten summien pääomaveron vapauden poistuminen voi vaikuttaa asioihin ja moni myikin osuutensa pois tämän seurauksena (mielestäni hieman typerää, koska tällä kertaa veroihin upposi huikeat 10,16€, mutta tietysti jos osaa rahansa sijoittaa paljon paremmin, niin onhan se tuotto varmasti parempi kuin tuo nyt saavutettu 6,2%). Asia jota en kuitenkaan tullut ajatelleeksi on markkinatilanteen heikentymisen aiheuttamat positiiviset vaikutukset.

Koska osuusmaksut maksetaan osuuskunnan ylijäämän mukaan ja koska markkinoilla menee nyt huonosti, ei investointeja juurikaan tehdä. Ruokaa kuitenkin aina ostetaan. Tämä tarkoittaa että mikäli samaan malliin jatkettaisiin, osuusmaksun korko paisuisi todella suureksi. Tätä ei haluta tehdä, koska silloin ihmiset huomaisivat kuinka ylihintaista ruokaa olemmekaan ostaneet. Vaikka yhä useampi osuuskunta maksoikin korkoa, oli ainoa vaihtoehto lopulta halpuuttaminen, joista me kaikki pääsemme nauttimaan ja täysin verovapaasti (toisin kuin ylijäämä ja korkopalautuksissa, joista jouituisi maksamaan pääomatuloveroa).

[1] Verohallinto: Osuuskunnan jakamat ylijäämät, ennakonpidätys sekä Verohallinnolle annettavat ilmoitukset vuoden 2015 alusta

Rahat tuottamaan korkoa S-ryhmän osuusmaksuilla

Asiana tämä ei ole uusi, mutta kuten monen muunkin osalta, saatat kuulla asiasta ensimmäistä kertaa vasta nyt.

Suurimmalle osalle S-ryhmän asiakkaista ei tule yllätyksenä että osuusmaksulle maksetaan vuosittainen korko. Alueosuuskunnasta riippuen korko on 0 – 20 % välillä. Myöskään tuoton verottumuus ei välttämättä yllätä vielä ketään (joskin muuttumassa verolliseksi). Se mikä itselleni ja varmasti monelle muullekin tulee yllätyksenä, on mahdollisuus liittyä kaikkiin S-ryhmän osuuskuntiin (eikä vain pelkästään siihen yhteen, oman alueen osuuskuntaan).

Itse sain tietää asiasta vasta noin kuukausi takaperin. Vihdoin toissapäivänä sain aloitettua ja hoidettua asian kerralla loppuun, eli hankkimalla kaikki puuttuvat 20 osuutta (1 oli jo ennestään). Aikaa tämä vei noin 45min, vaati 80 allekirjoitusta sekä 1935 € rahaa. Mikäli et ole vielä jäsen, tulee samalla avata tili, jolloin koko operaatio vie noin tunnin. Ruuhkattomaan aikaan koko asian voi hoitaa kerralla pois alta, ruuhkaisemmalla ajalla en suosittele hoitamaan kuin 1-2 jäsenyyttä kerralla (eivätkä todennäköisesti suurempaan suostukaan).

Mitä tällä sitten käytännössä saa, muutakin kuin ranteen kipeäksi?

Esimerkiksi Osuuskauppa Hämeenmaa maksaa 100 € osuusmaksulle 10 % korkoa. Tämä tekee 10 €/vuosi puhdasta rahaa. Summa ei ole suuri, mutta 10 % tuotto on huikean hyvä lähes mihin tahansa muuhun verrattuna. Puhumattakaan siitä että sijoitus on käytännössä riskitön. Tällaisia osuuksia ostaisi mielellään kerralla vaikka 100, jolloin vuodessa saisi tuottoa 1000 €. Valitettavasti tämä ei ole mahdollista, eli vain yksi osuus / henkilö / osuuskunta on mahdollinen.

Mikään ei kuitenkaan rajoita kuulumasta kaikkiin osuuskuntiin (joita on 21 kpl). Tämä on ok S-ryhmälle, vaikkakaan eivät asiaa aktiivisesti markkinoi. Näin on tehnyt ilmeisesti jo reilu 13000 henkilöä ja määrä kasvaa. Marssi siis lähimmälle S-Pankin tiskille ja ilmoita halusi liittyä yhteen tai useamman osuuskunnan jäseneksi. Avuksesi voit tulostaa postauksen lopussa olevan listan, liittyminen kannattaa aloittaa korkojärjestyksessä suuremmasta pienempään (siltä varalta jos et saa kerralla hoidettua kaikkia pois alta tai haluat napsia vain parhaimmat paikat).

Osuuskuntien fuusioitumisien jälkeen määrä on alentunut 21:een. Helsingin 35 € osuusmaksua lukuunottamatta kaikkialla muualla on 100 €. Kaikkiin liittyminen maksaa siis 2035 €. Ihan jokainen osuuskunta ei maksa osuusmaksun korkoja, joten jos haluaa sijoittaa ”varmasti” ja maksimoida prosentuaalisen tuoton sijoitukselleen, kannattaa liittyä vain niihin jotka korkoja ovat aiempina vuosina maksaneet.

Nuo muutamat paikat voivat vielä joskus maksaa korkoa, joten jos ei katsele pelkästään kokonaistuottoprosenttia ja taskussa on muutama ylimääräinen satanen,  on reilua liittyä näihin loppuihinkin kun kerran on liittymisen aloittanut. Liittyä pitää kuitenkin vuoden loppuun mennessä mikäli haluaa saada korot seuraavana vuonna. Fuusioiden yhteydessä rahansa saa pois, ja voi olla että rahaa tulee enemmän takaisin kuin mitä alunperin siihen olet sijoittanut. Mahdollisen pörssiin listautumisen myötä osuusmaksujen arvo voi nousta arvaamattomasti, joskin pörssiin listautuminen on hyvin epätodennäköistä, mutta ehkä joskus…

Alla lista alueosuuskaupoista ja niiden maksamista koroista:

OsuuskauppaOsuusmaksuOsuusmaksun korko €Osuusmaksun korko % (2014)
Osuuskauppa KPO100 €20 €20 %
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa100 €15 €15 %
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa 100 €12 €12 %
Etelä-Karjalan Osuuskauppa100 €10 €10 %
Osuuskauppa Hämeenmaa100 €10 €10 %
Osuuskauppa Suur-Savo100 €10 €10 %
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO100 €10 €10 %
Turun Osuuskauppa100 €10 €10 %
Varuboden-Osla100 €10 €10 %
HOK-Elanto35 €3,5 €10 %
Pirkanmaan Osuuskauppa100 €8 €8 %
Osuuskauppa Keskimaa100 €6 €6 %
Satakunnan Osuuskauppa100 €6 €6 %
Kymen Seudun Osuuskauppa100 €5 €5 %
Jukolan Osuuskauppa100 €0 €0 %
Koillismaan Osuuskauppa100 €0 €0 %
Lappajärven Osuuskauppa100 €0 €0 %
Osuuskauppa Keula100 €0 €0 %
Osuuskauppa Arina100 €0 €0 %
Osuuskauppa Maakuunta100 €0 €0 %
Osuuskauppa PeeÄssä100 €0 €0 %
Yhteensä2035 €135,50 €6,7 %

Tuottoa vuodessa voi saada tämän hetkisillä koroilla 135,50 €. Koko summasta laskettuna kokonaistuotto on 6,66 %. Optimoija hankkii vain ne osuudet joista korkoja maksetaan, jolloin prosenteissa tuotto nousee huikeaan 10,15 %:iin, joskin käteen saa edelleen sen samat 135,50 €. Ei tällä riskatumaan pääse, mutta paremman koron rahoilleen näin saa kuin pankkitilillä.