S-ryhmän kassat kuin pankkiautomaatteja, rahaa ei heru mikäli vuorokautinen nostoraja ylittyy

Käytän käteistä todella harvoin. Taannoin tuli kuitenkin tarve maksaa eräs asia käteisellä. Sain tiedon vain käteismaksumahdollisuudesta sen verran myöhään, että en ehtinyt nostamaan rahaa edellisenä päivänä.

Maksan varmaan 99,9% ostoksistani kortilla. Kortilla olen maksanut isojakin ostoksia, eikä maksamisessa ole koskaan ollut mitään ongelmia. Vastaavasti olen tehnyt isoja tilisiirtoja, eikä silläkään saralla ole tullut kuin kerran ongelma; asuntoa ostaessa. Silloin vuorokautinen tilisiirtoraja ylittyi, eikä maksua voinut tehdä. Asia korjaantui puhelinsoitolla S-pankin asiakaspalveluun.

Palatakseni käteisnostoon, ei siinä ole aiemmin tullut rajaa vastaan, koska en ole nostanut enimmillään kuin muutamia kymppejä. Tällä kertaa piti kuitenkin saada maksettua yli 200€ ostos. Kävelin lähimmän Prisman automaatille, todetakseni että automatti ei suostu antamaan pyytämääni rahamäärää, vaan ilmoitti maksiminostorajaksi 200€. Koska olin Prismalla, ja tiesin että kassalla voi tallettaa ja nostaa rahaa, suuntasin kohti kassaa. Mutta, nostoraja päti myös kassalla, siitä huolimatta, vaikka henkilöllisyys varmistettiin. Vastaukseksi sain ainoastaan, että nosta 200€. Tympeää, sillä en tällä rahamäärällä tee mitään, koska se ei riitä maksuksi. Lähdin pois kassalta tyhjin käsin. Olo oli kuin teinillä, jonka vanhemmat oli asettanut nostorajan kortilleni, enkä asialle voisi mitään.

Menin takaisin automaatille ja pohdin, saisinko puhelimella muutettua nostorajoja. S-pankki sovelluksen kautta en tällaista vaihtoehtoa löytänyt, nettipankissa tällainen vaihtoehto muistaakseni on, mutta en jaksanut lähteä pieneltä näytöltä näppäilemään ja etsimään, kun kiirekin oli. Tämän jälkeen kokeilin, josko ruokatilin kortti suostuisi antamaan haluamani 300€ ulos automaatista, ja antoihan se. Tämän jälkeen siirsin 300€ kännykällä tilitä toiselle, ongelma ratkaistu.

Olen pitänyt nostorajaa omalla kortillani matalalla (en muistanut edes koko rajan suuruutta), koska en rahaa juuri koskaan nosta, enkä varsinkaan suuria summia. Toisaalta kyseisellä tilillä on välillä tuhansia euroja rahaa, jonka takia en ole halunnut ottaa riskiä kortin katoamisen varalta. Olen harhakuvitelmissani luullut, että s-ryhmän kassat toimivat kuin pankki, että siellä ei rajat päde, mikäli rahaa tarvitsee. Olin väärässä.

Ehkä rahaa olisi saanut S-pankin asiakaspalvelupisteeltä, jossa en kuitenkaan huomannut käydä. Toisaalta, en ole varma oliko asiakaspalvelupiste vielä aamu kahdeksalta edes auki. Pääasia että ongelma ratkesi, mutta kannattaa pitää mielessä, että kassa ei eroa millään tavalla pankkiautomaatista. Kassalla olen maksanut satojen eurojen maksuja ongelmitta, mutta käteistä kassoilla ei näytetä myytävän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.