Viulun soitto ja sitä myötä myös orkesterisoittaminen on varmasti ainakin osalle lukijoista tullut selväksi. Uusin lisä tähän musiikkiharrastukseen on kuorolaulu.
Kaikki lähti liikkeelle ala-asteen musiikkitunneilta. Osallistuin koulun näytelmiin, pääasiassa laulaen kuorossa. Äänenmurroksen myötä laulaminen kuitenkin jäi. Seuraavan kerran osallistuin Riihimäen armeijan kuoroon, varusmiespalveluksen aikana. Tosin tämä päättyi, kun palveluspaikka siirtyi Upinniemeen.
Jyväskylässä opiskellessani vakavasti harkitsin kuoroon liittymistä, mutta ehdot olivat niin tiukat, et luovuin ajatuksesta. Eihän kuoron toiminnasta mitään tule, jos kukin tulee ja menee miten sattuu – tämän ymmärrän. Mutta toisinaan voi tulla jokin este, ja mikäli säännöt kieltävät poissaolot lähes syystä kuin syystä, en tällaiseen voi lupautua.
Vuosia ehti kulua, kunnes lopulta innostuin viulusoitosta. Soittelun myötä myös laulu on noussut jossain määrin osaksi tätä kaikkea. Kesällä 2024 päätin liittyä Hauskojen Sävelien kuoroon (täällä ei ole poissaolo sääntöä). Laulelua on takana kohta vuosi, sekä kaksi esiintymistä.
Ensimmäinen keikka oli osana kirkkomessua, jossa esitetyt kappaleet ovat nähtävillä alla.
Kuoron joulukonsertti oli vuoden 2024 kohokohta. YouTuben kautta on nähtävillä kaikki joulukonsertissa esitetyt kappaleet.
Kevään viimeiset esiintymiset kuorolla ovat Kirkkokadulla pidettävä Matinea 3.5. , sekä Mukkulan kirkossa pidettävä messuesitys 4.5.
Kuoromme toimintaan pääsee tutustumaan 7.5.2025 Mukkulan kirkkoon klo 18:00. Tule mukaan tutustumaan ja osallistumaan yhteislauluun. Tiedä vaikka innostut ja löydät itsellesi uuden harrastuksen! Tervetuloa kokeilemaan.
Aloitin viulunsoiton opiskelun omatoimisesti syksyllä 2017. Opinnot Lahden musiikkiopistossa aloitin syksyllä 2018. Musiikinteoriatunneilla kävin 2020-2021, mutta kalenteripäällekkäisyyksien takia teoriatunnit joutuivat väistymään. Muutoin olisin jatkanut pidempäänkin teorian parissa.
Musiikkiopistolla liityin jousisorkesteri ryhmään 2022, samana syksynä aloitin Hauskoissa Sävelissä Viulun vinguttajat ja sellon sahaajat (VVSS) -ryhmässä. Soittotreenejä on täten kolmesti viikossa, 45min (yksityistunnit) + 90min (jousiorkesteri) + 60 min (VVSS). Hauskoissa sävelissä on lisäksi syys- ja kevätkonsertit (eri asia kuin jousiorkesteri), joihin olen osallistunut. Lisäksi molemmissa kouluissa on pienempiä esityksiä, joihin pääsee osallistumaan.
Vaikka viulu onkin hyvin monipuolinen soitin ja sopii musiikkiin kuin musiikkiin, niin pian alkaa kaipaamaan lisää. Yksinään soittelu on varsin yksinäistä, ihan kuten muillakin soittimilla. Kaksin soittaminen tuo mukanaan kummasti ulottuvuutta, mutta se vaatii oman opettelunsa. Orkesterisoittaminen se vasta jotain onkin, ja vaatii jälleen ihan uusia taitoja.
Huikeaa hommaa
Kevään 2024 orkesteriesitys oli tähänastisista huikein, kiitos erittäin hyvien soittajiemme. Itse olen keskinkertainen soittaja, mutta isossa ryhmässä soittaminen on voimaannuttavaa. Omat virheet siellä täällä ei kuulu isossa kuvassa, muut tukevat soittamistasi ja on siinä samalla sitä yhteenkuuluvuuden tunnettakin.
Esityksiä
Alla muutamia Hauskojen Sävelien orkesterin esityksiä kevään 2024 konsertista. Aloitan esittelyn päätöskappaleella, We are the champions, joka sai yli minuutin kestävät taputukset. Tämä kruunasi koko kevään kovan työn.
We are the champions
Koska emme olleet varautuneet encoreen, soitimme toistamiseen yleisön pyynnöstä Linnun. Tämä yllätyskäänne toi mukavan lisämausteen soittamiseen, ja tämän takia Lintu saikin erityspaikan sydämessäni. Alla oleva taltiointi on ensimmäiseltä esityskierrokselta, sillä tässä oli eniten kamerakulmia käytettävissä. Soitannallisesti molemmat esitykset olivat yhtä hyviä.
Lintu
Yksi asia mistä erityisesti pidän, on koulun ja opettajien kyky haalia kasaan monipuolisia kappaleita soitettavaksi ja esitettäväksi. Oma taitonsa tämäkin. Tämäkin Vanhoi poikii ilman viiksii, ei ole ihan tavanomainen versio Vanhojapoikia viiksekkäitä -kappaleesta.
Vanhoi poikii ilman viiksii
Beatles -sikermä koostui kolmesta kappaleesta, jossa keskimmäisessä oli peräti 36 tahtia taukoa, ja lopussa vain yksi pizzicato soitettavana. Siinä olikin laskemista, jotta pizzicato osui oikealle iskulle. Kappaleen nuotti on nähtävissä jutun otsikkokuvassa.
Beatles -sikermä
Tässä kevätkonsertissa taisi kaikki kappaleet olla entuudestaan tuttuja, mutta usein vastaan tulee täysin uusia tuttavuuksia. Sen lisäksi, että kappaleet ovat monipuolisia ja hyvin erilaisia, niin oli kappale uusi tuttavuus tai vanha tuttu, soittamisen näkökulmasta kaikki on uutta. Eri tyylilajeista, sävellajeista, tempoista ja tempovaihteluista oppii paljon. Soittamista oppii vain soittamalla, orkesterisoittaminen onkin ollut yksi kehittävimmistä harrastuksen osa-alueista.
Aladdin meddley koostui Beatlesin tapaan kolmesta kappaleesta, joista kaikki olivat entuudestaan tuttuja. Tosin 2/3-viulussa harvemmin pääsee soittamaan melodiaa, jolloin itse harjoittelukin on omalla tavalla hyvin vaikeaa, sillä omassa partsikkassa sellaisenaan soitettuna ei välttämättä ole mitään ’järkeä’. Vasta kun kappaletta soittaa koko orkesterin voimin, tulee omaankin soitantaan järkeä. Tämä onkin yksi orkesterisoittamisen tuomista haasteista.
Medley from Aladdin
Lisää kevätkonsertin 2024 taltiointeja löytyy koulun YouTube -sivuilta.
Huikeaa hommaa, toistamiseen
Aloita sinäkin uusi mukava harrastus! Voit lähteä harrastukseen mukaan pystymetsästä, eli tietämättä musiikista mitään. Minullekin tuli jotakuinkin täytenä yllätyksenä sävellajit, musiikin teoria, ja se kuinka paljon opettelua viulun soittaminen tosiasiallisesti vaatii. Ja jouduinpa opettelemaan nuottien lukemisenkin, eli ihan nollasta kaiken. Ainoa kosketus musiikkiin oli ala-asteen musiikkitunnilla, sekä armeijan kuorossa laulaminen, korvakuulolta.
Contains information related to marketing campaigns of the user. These are shared with Google AdWords / Google Ads when the Google Ads and Google Analytics accounts are linked together.
90 days
__utma
ID used to identify users and sessions
2 years after last activity
__utmt
Used to monitor number of Google Analytics server requests
10 minutes
__utmb
Used to distinguish new sessions and visits. This cookie is set when the GA.js javascript library is loaded and there is no existing __utmb cookie. The cookie is updated every time data is sent to the Google Analytics server.
30 minutes after last activity
__utmc
Used only with old Urchin versions of Google Analytics and not with GA.js. Was used to distinguish between new sessions and visits at the end of a session.
End of session (browser)
__utmz
Contains information about the traffic source or campaign that directed user to the website. The cookie is set when the GA.js javascript is loaded and updated when data is sent to the Google Anaytics server
6 months after last activity
__utmv
Contains custom information set by the web developer via the _setCustomVar method in Google Analytics. This cookie is updated every time new data is sent to the Google Analytics server.
2 years after last activity
__utmx
Used to determine whether a user is included in an A / B or Multivariate test.
18 months
_ga
ID used to identify users
2 years
_gali
Used by Google Analytics to determine which links on a page are being clicked
30 seconds
_ga_
ID used to identify users
2 years
_gid
ID used to identify users for 24 hours after last activity
24 hours
_gat
Used to monitor number of Google Analytics server requests when using Google Tag Manager
1 minute
Marketing cookies are used to follow visitors to websites. The intention is to show ads that are relevant and engaging to the individual user.
A video-sharing platform for users to upload, view, and share videos across various genres and topics.
Registers a unique ID on mobile devices to enable tracking based on geographical GPS location.
1 day
VISITOR_INFO1_LIVE
Tries to estimate the users' bandwidth on pages with integrated YouTube videos. Also used for marketing
179 days
PREF
This cookie stores your preferences and other information, in particular preferred language, how many search results you wish to be shown on your page, and whether or not you wish to have Google’s SafeSearch filter turned on.
10 years from set/ update
YSC
Registers a unique ID to keep statistics of what videos from YouTube the user has seen.
Session
DEVICE_INFO
Used to detect if the visitor has accepted the marketing category in the cookie banner. This cookie is necessary for GDPR-compliance of the website.
179 days
LOGIN_INFO
This cookie is used to play YouTube videos embedded on the website.