YouTube – Video on keskeytetty

YouTubessa on mainosten lisäksi toinenkin ärsyttävä ominaisuus – toiston keskeyttäminen.

Tämä ominaisuus on kehitetty vähentämään kaistan käyttöä. Vahingossa tai tahallaan päälle jätetyt soitot keskeytyvät, kun käyttäjä ei ole koneella, mutta niin katkeaa toisto, vaikka olisitkin koneella.

Esimerkiksi työpäivän aikana usein kuuntelen musiikkia YouTuben kautta. Ominaisuuden takia toistoa saa olla jatkamassa useamman kerran päivän aikana. Toisto jatkuu painamalla Kyllä, joten sinällään kyse ei ole isosta vaivasta.

En ole ainut, jota tämä ominaisuus on harmittanut, ja vähemmän yllättäen tätä vastaan on kehitetty selaimen lisäosa.

Toiston automaattinen jatkaminen

Käytän pääsääntöisesti selaimena Google Chromea. Chromelle on saatavissa kätevä lisäosa, YouTube NonStop. Lisäosan saa ladattua täältä (avaa Chromella).

Asentaminen on helppoa ja nopeaa. Paina Lisää Chromeen -painiketta => Kysyttäessä paina Lisää laajennus -painiketta. Tämän jälkeen selaimen oikeaan yläkulmaan tulee pieni äärettömyyden merkki (osoitettu kuvassa punaisella ympyrällä).

Merkki näkyy punaisena, kun olet aktiivisella välilehdellä, on YouTube auki. Lisäosa toimii, vaikka käyttäisit muita välilehtiä.

Lisäosa ei poista ilmoitusta, mutta ilmoituksen ilmestyminen ei katkaise toistoa lisäosan ansiosta.

Mikäli käytät lisäosaa, ethän jätä toistoa turhaan päälle silloin kun et sitä oikeasti tarvitse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.