Avainsana-arkisto: SPR

Vapepa, eli vapaaehtoinen pelastuspalvelu

30.12.2016 oli harvinainen tilanne, jolloin kahta ihmistä ja koiraa etsittiin lähes samanaikaisesti (kolme erillistä tapausta: 1, 2, 3). Koira on ehtinyt olla kadoksissa jo viikkoja, ihmiset vain tunteja. Tätä kirjoittaessani koiraa ei ole vieläkään saatu kiinni, mutta molemmat ihmiset löytyivät hyväkuntoisina katoamispäivänä. Aina etsinnän tulos ei ole näin onnellinen, vaan ajoittain etsittävä löytyy menehtyneenä.

Itse kuulun Vapepaan, eli vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Vapepa toimii poliisin alaisuudessa ja poliisin pyynnöstä. Omatoimisesti ei siis lähdetä Vapepa etsintöjä järjestämään.

Vapepalaiset ovat etsintöihin koulutettuja vapaaehtoisia ihmisiä, jotka kutsutaan tarvittaessa. Koska kyse on vapaaehtoisuudesta, ei etsintöihin osallistumisesta makseta palkkaa tai muutakaan korvausta (matkakuluja lukuun ottamatta). Etsintöihin ei myöskään ole pakko osallistua vaikka kutsu tulisi, sillä kyse on vapaaehtoisuudesta.

Koulutettuja vapaaehtoisia on rajallinen määrä (noin 22500, jotka muodostavat noin 1500 hälytysryhmää ympäri suomen). Tästä seuraa tilanne, että kun kutsu käy, paikasta ja ajasta riippuen on hyvä, jos tunnin sisään saadaan kasaan 10 henkeä. Kun aikaikkunaa venytetään 2-4 tuntiin, saadaan kasaan noin 30 etsijää.

Tätä yhtä koiraa oli kiinni ottamassa arvioiden mukaan parhaimmillaan jopa yli 500 henkeä. Kuulostaa uskomattomalta, mutta hienoa jos näin paljon vapaaehtoisia löytyy Hämeen alueelta. Koiraa voi kuka tahansa lähteä etsimään (esim. Facebook kutsulla, kuten tässä tapauksessa oli toimittu), kun taas ihmisen etsintään osallistuvat vain koulutetut henkilöt poliisin pyynnöstä. Lapakiston luonnonsuojelualueelle eksynyttä ihmistä oli etsimässä helikopteri ja pari koirapartiota. Muulle etsintäjoukolle tuli ennakkohälytys mahdollisesta etsintätehtävästä, joka kuitenkin peruuntui kun helikopteri tavoitti eksyneen hyväkuntoisena.

Vapepalaiset ovat vaitiolovelvollisia, eli he eivät saa puhua etsinnöissä kuulemistaan tai näkemistään asioita enempää kuin mitä mediaan asiasta on tiedotettu.

Koska halukkaita auttajia näyttää Hämeestä löytyvän näin paljon, millähän heidät saataisiin aktivoitumaan myös Vapepa toimintaan? Etsijöitä kun ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän etsijöitä on, sitä isompia alueita saadaan tutkittua lyhyemmässä ajassa, nopeuttaen etsittävän löytymistä.

Lemmikit ovat rakkaita ja tunteita herättäviä. Suloinen koira voi saada kenen tahansa sympatiat puolelle, vaikka koira olisikin täysin tuntematon. Kadonnut ihminen ei välttämättä aiheuta samanlaista tunnereaktiota, vaikka on läheisilleen hyvin tärkeä ja rakas. Parasta Vapepassa on, että pääsee auttamaan avuntarvitsijaa.

Asiaa kannattaa ajatella myös toisinpäin. Mitä jos itse tarvitsisit apua? Haluatko että sinua tultaisiin etsimään? Jos vastasit tähän kysymykseen myöntävästi, suosittelen tutustumaan ja osallistumaan Vapepan toimintaan.

Jokainen Vapepalainen kuuluu johonkin jäsenjärjestöön. Itse kuulun Vapepaan radioamatööriliiton kautta, mutta kaikkiaan Vapepaan kuuluu 52 eri järjestöä. Jäsenjärjestöihin kuuluu muun muassa SPR, Marttalitto, Reserviläislitto, MPK, Sukeltajaliitto, Metsästäjäliitto, Suunnistusliitto, Lentopelastusseura, Pelastuskoiraliitto ja WWF, näin muutamia mainitakseni. Edellisestä linkistä löytyy täydellinen luettelo kaikista Vapepaan kuuluvista järjestöistä.

Mikäli kuulut johonkin jäsenjärjestöön valmiiksi, riittää että hakeudut jäsenjärjestösi hälytysryhmään ja osallistut kursseille. Kursseilla voit kouluttautua juuri sinua kiinnostaviin tehtäviin. Kursseista peritään nimellinen maksu, joka kattaa mahdollisen majoittumisen ja ateriat. Itse toimin radioamatööritaustasta johtuen viestissä, mutta olen saanut myös etsijän koulutuksen. Osoituksena käydyistä kursseista saa merkinnät kurssitodistukseen.

 

Kun koiran etsintään on löytynyt näin valtava määrä ihmisiä, pitäisi ihmisenkin etsintään löytyä vähintään sama määrä halukkaita. Eli jokainen asiasta kiinnostunut tehköön lupauksen vuodelle 2017: Osallistua Vapepan toimintaan.

Hyvää ja turvallista vuotta 2017!

SPR veripalvelun veribarometrin lisääminen kotisivuille

Olen pitänyt SPR:n veribarometriä kotisivuillani näkyvissä. Aina silloin tällöin SPR kuitenkin muuttaa koodia tavalla tai toisella, jonka seurauksena grafiikka kuolee.

veribarometri

Aiemmin olen kaivellut sopivaa koodinpitkää muilta sivuilta, joilla veribarometri on ollut käytössä, sillä minulla ei ole ollut tietoa mistä ohjeet löytyvät. Iskemäradion kotisivut ovat olleet koodin hankintapaikka aiempina kertoina, mutta sielläkään veribarometriä ei ole ollut pitkään aikaan. Ainoa paikka, josta veribarometrin olen löytänyt, on Suomen punaisen ristin veripalvelun kotisivuilla. Useista yrityksistä huolimatta en ole saanut sivuilta ottamaani koodia toimimaan. Tästä syystä veribarometri ehti olla kuolleena kotisivuillani ainakin puoli vuotta.

Asiasta olisi tietysti voinut kysyä suoraan SPR:ltä, mutta en vaivautunut. Lopulta päätin tutkia kotisivujen kaikki sopukat, sillä olihan jostain löydyttävä ohjeet veribarometrin lisäämiseksi kotisivuille.

Lopulta törmäsin Veripalvelun aineistopankkiin. Ehdin jo todeta että vesiperä, sillä sivut vaativat käyttäjätunnukset sisään kirjautumista varten. Mistä tunnukset ja kenelle sellaiset annetaan? Ja mitä aineistopankista ylipäätään löytyy? Sivun alalaidassa oli kuitenkin linkki, jolla aineistopankkia pääsee käyttämään ilman tunnuksia, joten ei muuta kuin tutkimaan.

Lopulta tärppäsi, eli löysin ohjeet veribarometrin lisäämiseksi sivuille. Ohje löytyy polun Aineistot / Bannerit, Flashit -alta. Tiedosto on nimeltään ’2016_Ohje_Veritilannebarometrin näyttäminen ulkoisilla verkkosivuilla.docx’. Näillä ohjeilla bannerin lisääminen olikin helppoa ja yksinkertaista. Koodi on täysin erilainen joka näkyy veripalvelun omilla sivuilla, mutta tämä johtunee siitä että sisäisesti heillä on oma koodinsa ja ulkopuolisille käyttäjille omansa.

Veribarometrin ohje on päivitetty viimeksi 3.5.2016 ja veribarometri toimii ainakin 4.9.2016, mutta on vain ajan kysymys koska jotain taas muuttuu ja veritilanne kuva kuolee. Todennäköisesti päivitetyt ohjeet löytyvät jälleen aineistopankista.

Sivuilleni valitsin seuraavan koodivaihtoehdon, joka tuottaa alussa nähdyn kuvan mukaisen grafiikan. Tilanne päivittyy kuvaan aina sivujen uudelleenlatauksen yhteydessä.

<iframe src="https://www.veripalvelu.fi/_layouts/15/innofactor.veripalvelu.web/veribarometriNew.aspx?orientation=horizontal&key=mediapaate&delay=5&iframe=1" frameborder="0" height="300" width="400"></iframe>

Vaihtoehtoina on myös vaakasuuntainen grafiikka, sekä vastaavat kuvat joissa halutulla viiveellä vaihtuu tekstimainoksen ja veritilanteen kesken.