Avainsana-arkisto: Bonneir

NORDIC MP4-soitin (256Mt)

Tämä juttu on julkaistu alunperin kotisivuillani 6.1.2008 ja sitä on päivitetty 12.1., 14.1. sekä 21.1.2008.

Laitteen hankkiminen

Bonneirs houkuttelee tilaajia jos jonkinlaisilla tilaajalahjoilla, tällä kertaa tarjolla oli Nordic MP4-soitin (256Mt) Tieteen kuvalehden kylkijäiseksi. Koska ennestään en omistanut edes MP3-soitinta, päätin tarttua tilaisuuteen ja tilata lehden.

Tarkkaa lehden tilauspäivää en muista, mutta se oli jossain elokuun puolenvälin nurkilla. Lokakuun puolenvälin jälkeen sain kirjeen liittyen tilaajalahjaani, jossa pahoiteltiin toimituksen viivästymistä. Kirjeessä lupailtiin soitinta marraskuun puolenvälin jälkeen. Joulukuun puoleenväliin mennessä soittimesta ei ollut kuulunut mitään. Asiakaspalvelussa soitinta lupailtiin saapuvaksi lähipäivinä. Soitin saapui vihdoin ja viimein joskus joulun jälkeisinä päivinä. Lehden tilaamisesta tilaajalahjan saantiin kesti siis noin neljä kuukautta. Laskun maksamisestakin laskettuna toimitusaika oli huikeat kolme kuukautta. Sen lisäksi että toimitusaika venyi näin pitkäksi, en säästynyt ongelmilta saatika laiterikoilta. Mikäli koko tapahtumaketjun ja ongelmien selvittely kiinnostavat, voit lukea siitä lisää täältä.

Alkumetrit MP4-soittimen parissa

Avattuani pikkuruisen paketin huomasin toisen kuulokenapin olevan rikki, muovikuori oli kahdessa osassa. No, ei muuta kuin sormilla muoviosa takaisin paikalleen ja virtaa koneeseen.

IMG_4192

Oli pienoinen yllätys että laitteessa oli värinäyttö, ei kovin hääppöinen mutta värinäyttö kuitenkin. Laitteen muistista löytyi valmiiksi kolme MP3-tiedostoa, kolme kuvaa sekä yksi videotiedosto. Ensimmäistä kappaletta kuunnellessani sain huomata että toinen kuulokenapeista oli täysin mykkä. Kyse oli samasta vasemmanpuoleisesta kuulokkeesta joka oli jo paketista otettaessa kahdessa osassa.

IMG_4194

Seuraavaksi tulikin sitten testattua toimivuutta tietokoneen kanssa. Ensimmäiseksi sainkin ihmetellä todella oudon näköistä USB-johtoa. Ensimmäiseksi ajattelin että onpa hienoa kun taas on keksitty käyttää epästandardia liitintä. Tarkempi tutustuminen liittimeen (vasta vahingon tapahtumisen jälkeen, josta hetkenkuluttua lisää) kuitenkin osoitti että kyse oli aivan perinteisestä mini USB-liittimestä, mutta sen ympäriltä puuttui suojaava ja tukevoittava metallikuori. Voihan olla että kyseessä oli jokin sekunda-kaapeli, sillä se oli jonkin verrat vinksallaan. Näytti myös siltä että johdossa on jopa saattanut ollakin se kaipaamani metalli suojus, mutta joka jossainvaiheessa on irronnut ja kadonnut. Paketissa puuttuvaa osaa ei kuitenkaan näkynyt.

IMG_4197 IMG_4199 IMG_4203 IMG_4211

Alkuperäinen johto kiinni soittimeen ja tietokoneeseen… tietokone jumiutuu samantien piippauksen säestämänä. Virrat pois koneesta ja soitin irti. Uudelleen käynnistys… eikä ulkoista FireWire-levyä enää näkynytkään laitehallinnassa. Itseasiassa mitkään muutkaan laitteet eivät enää toiminneet kannettavani PCMCIA-laajennuskortissa soittimen kytkemisen jälkeen. Ilmeisesti (vioittunut?) kaapeli aiheutti oikosulun ja poltti korttini, tai soitin otti yli sallitun määrän virtaa väylästä näin polttaen kortin. Niin tai näin, todella hieno homma! Onneksi kannettavani ei ole kovin uusi, kohta jo kuusi vuotias, joten suurta vahinkoa ei olisi syntynytkään vaikka se olisi hajonnut lopullisesti. Tosin hyvän LaCien USB/FireWire kortin tuhoutuminen jäi harmittamaan. Ei auta kuin yrittää hakea korvausta Bonnierilta, mutta sieltä tuskin on tulossa mitään. Vastaavanlainen kortti verkkokauppa.com:ssa maksaa 62,90€).

Edellisen jälkeen päätin testata soitinta digikameran USB-johdolla ja kannettavan omalla USB-liittimellä. Tällöin tosin ei ollut vielä varmuutta mitä oikeasti oli tapahtunut. Tälläkertaa yhteys kuitenkin onnistui ja soitin näkyi siirrettävänä levyasemana. Alkuperäiset biisit pois ja omat tilalle. Samalla tuli tutustuttua laitteen käyttöohjeisiin, jotka löytyivät soittimen mukana tulleelta pieneltä CD-levyltä.

Soittimen käyttäminen

Soittimessa käytetty ohjelmisto on selvästikin käytössä myös valmistajan muissa soittimissa. Valikkoon on jätetty muutama sellainen kuvake näkyviin joita ei valita, vaan ne hypätään yli. Kuvakkeista päätellen ainakin ääninauhuri ja radio-ominaisuus löytyy jostain hieman paremmasta mallista. Myös kaiuttimen kuvan yli hypätään.

Valikkorakenne:

  • Music
  • AMV
  • Photo
  • Setup
    • System Time
    • LCD set
      • Brightness
      • GrayMore
      • DarkMode
      • Exit
    • Language
    • English
    • Power off
      • Off time
      • Sleep time
    • Replay mode
      • Manual replay
      • Auto replay
    • Memory info
    • Firmware version
    • Firmware upg
    • Exit

Hetken käyttämisen jälkeen alkoi valikoissa surffaileminen onnistua. Tosin kankeaa se siitä huolimatta oli. Liikkuminen on tehty hyvin vaivalloiseksi lyhyiden ja pitkien napinpainallusten ja soittimen tilasta riippuen. Tiettyjä asioita pääsee tekemään vain silloin kun esim. musiikki soi, ja toisia silloin kun se ei soi.

Ominaisuudet ja manuaali

Mitat: 4,0 x 8,2 x 0,8mm (LxKxS)
Tiedostotuki: MP3, WMA, WMV, ASF, WAV, AMV, JPG, GIF ja BMP

Näppäimet ja liittimet:

  • Näppäinlukitus
  • Virtanappula
  • 2,5mm stereo plug
  • Standardi mini USB-liitin
  • Äänenvoimakkuus +/-
  • Kelaus eteen/taakse
  • Play/pause
  • Menu

Manuaalin rakenteeseen tai kuvitukseen ei ole kiinnitetty juuri mitään huomiota. Ohjekirjaa voit vilkaista täältä. Kuvat todellakin ovat tuollatavalla hassusti pois paikoiltaan, osittain selitetekstien päällä.

Loppusanat

Kuten ”meicä” suomi24:n keskustelupalstalla toteaa: ”just niin laadukas soitin kuin mitä muutaman euron hinnan perusteella voi olettaa.” Olen itse aivan samoilla linjoilla. Mainoksessa väitettiin soittimen olevan 53€ arvoinen, jos näin olisi ihan aikuisten oikeasti ja joku olisi mennyt vielä maksamaan kapineesta kannattaisi käydä kyllä pyytämässä rahansa heti takaisin. Halvalla ei hyvää saa.

Minulla ei ennestään ole ollut MP3/4-soitinta, joten yleisesti laitteen toimintoja en voi vertailla. Jokatapauksessa tie on ollut kivinen, äänenlaatu ei todellakaan korvia hivellyt, käytettävyys oli jokseenkin hirveää eikä laiterikoiltakaan voitu välttyä.

Soittimesta ei loppujenlopuksi jäänyt kuin paskan maku suuhun. Sen lisäksi ettei itse soitin ole kovin häävi, eniten minua jäi harmittamaan PCMCIA-adapterin rikkoutuminen. Bonneirs tuskin korvaa aiheutunutta vahinkoa, joten eipä tämäkään paljoa minua lohduta, mutta yritetään kuitenkin. Tästä ilmestynee aikanaan seikkaperäinen selostus sivuilleni. Ainut valonpilkahdus tässä on se, että jatkossa minulta ei kulu senttiäkään Bonneirsin myymiin tuotteisiin. Toinen pilkahdus voisi olla vaikka tämän testin kirjoittaminen, ja etenkin tämän ilosanoman eteenpäin vieminen siitä kuinka hyvin (huonosti) Bonniers hoitaa asiakassuhteitaan. Boikotoikaamme siis Bonniersin tuotteita sankoin joukoin.

Hyvää & Huonoa

Hyvää
– Edullinen hinta
– Ihan ok näköinen kapistus
– Pienikokoinen

Huonoa
– Vakio kuulokkeet
– Tuhosi PCMCIA-kortin kiinni kytkettäessä