FreeNAS USB käynnistyslevyn peilaus (11.2 U1)

Mikään tallennusmedia ei ole ikuinen. Kovalevyissä on liikkuvia osia, SSD-levyjen ja USB muistien Flash-muistisolut kestävät rajoitetun määrän kirjoittamista. Varmuuskopioiden tekeminen on siis tärkeää.

Olen asentanut FreeNAS:in 8GB USB muistiin, kuten hyvin moni muukin FreeNAS käyttäjä. Syynä tällaiseen hieman ehkä outoon ratkaisuun on hinta ja pieni koko, lisäksi säästyy SATA väyläpaikka. USB muistit kestävät kuitenkin kaikkein vähiten kirjoituskertoja. FreeNAS:in tapauksessa käyttöjärjestelmälevyn hajoaminen ei haittaa, koska varsinainen levypalvelimen tietosisältö sijaitsee eri levyillä.

Boot aseman hajoamisesta palautuminen kestää noin 20 minuuttia, jos hyllystä löytyy valmiiksi uusi USB muisti sekä vanhan käyttöjärjestelmän konfiguraatio. Jos konfiguraatio puuttuu, ei sekään ole katastrofi, silloin joutuu vain tekemään kaikki asetukset alusta lähtien uusiksi. Lopuksi importataan levyt sisään ja kaikki on valmista uuteen alkuun.

Tähän päivään asti minulla on ollut käyttöjärjestelmä asennettuna yhdelle USB muistille. FreeNAS mahdollistaa kuitenkin peilatun boot-aseman (joskaan se ei osaa vaihtaa ehjää vioittuneen paikalle automattisesti). Jokin aika sitten levypalvelin alkoi lähettämään sähköpostia, jossa se varottaa levyllä havaitusta korjauskelvottomasta virheestä. Muutamia viikkoja kului, eikä virheiden määrä kasvanut. Kun aikaa kului pari kuukautta, alkoi virheiden määrä kasvamaan. Yksittäiset muistisolut ovat todennäköisesti tulleet tiensä päähän.

Tällaista virheilmoitusta ei kannata jättää huomiotta, vaan viimeistään tässä vaiheessa on syytä ottaa varmuuskopio asetuksista. Myöskään tuleen ei kannata jäädä makaamaan, vaan vaihtaa suosiolla uusi asema tilalle, sillä USB muistit eivät ole hinnalla pilattuja, mallista riippuen alkaen ~8€.

Ennen kuin alat tekemään peilausta, on syytä muistaa, että mikäli asema on jo valmiiksi DEGRADED -tilassa, ei peilaus todennäköisesti tule onnistumaan. Minulla peilaus prosessi alkoi aina alusta buutin yhteydessä, eikä kopiosta tullut toimivaa milloinkaan. Viallista asemaa ei pysty irrottamaan (detach) ennen kuin resilvering on valmistunut. Irrotusta ei pysty tekemään vahingossa, sillä siitä tulee virheilmoitus.

Jotta edellä kuvatuilta ongelmilta vältytään, on pelaus syytä säätää kuntoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Buutti-levyn peilaaminen on yksinkertainen operaatio:

  1. Avaa FreeNAS:in hallintasivu webbiselaimeen
  2. Valitse System => Boot Enviroments => Boot Pool Status
  3. Paina … freenas-boot -riviltä ja valitse Attach
  4. Valitse levy, jota halutaan käyttää peilaamiseen (minulla da8). Use all disk spacea ei tarvitse rastittaa
  5. Paina save

Tämän jälkeen boot-asema alkaa kopiotumaan asemalta toiselle. Operaatio on hidas USB muisteilla. Peilaukseen kulu aikaa noin 30 minuuttia. Operaation (resilvering) keskeneräisyydestä annetaan kriittinen varoitus (The boot volume state is ONLINE: One or more devices is currently being resilvered…). Kun operaatio on valmis, ilmoitus katoaa.

Edistymistä saa seurattua kätevästi yläpalkin pyörivää tuplanuolta painamalla. Sivun alareunaan avautuu pieni dialogi, jossa edistyminen esitetään prosentteina.

Kun resilvering on valmis, molemmat (da7p ja da8p) USB asemat näkyvät ONLINE -tilassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.