Dreambox DM8000 kaukosäädin Kiinasta

DM8000 digiboxia odotettiin aikanaan kuin kuuta nousevaa. Huhuja tästä huippuboxista oli olemassa kauan ennen julkaisua. Lopulta pitkä odotus palkittiin vuoden 2008 lopussa, jolloin DM8000 julkaistiin. Omani hankin pian julkaisun jälkeen. Tästä on kulunut noin 10 vuotta.

Mitä itse boxiin tulee, niin aivan huippulaite, ei voi muuta sanoa. Se on toiminut moitteetta kaikki nämä vuodet. Kaapeliverkon viasta johtuen nauhoitukset yhdessä välissä menivät usein pilalle, mutta tämä ei ole boxin vika.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, kaukosäädin on temppuillut jo pitkään. Eniten ongelmia on ollut virtanappulan kanssa, mutta myös muita nappuloita on välillä saanut painaa voimalla, jotta komento menee läpi. Voiman lisääntynyt tarve ei ole merkki pattereiden loppumisesta, vaan nappien kuluneesta kontaktipinnasta.

Kaukosäätimen kuluneita kontaktipintoja on hankala huoltaa. On olemassa ’maalia’, jolla sähkönjohtavuutta voi yrittää lisätä. On olemassa uusia kontaktipintoja, joiden asentaminen vaatii aikaa ja tarkkuutta (vanhat nystyrät voi joutua leikkaamaan ensin pois). Jotkut ovat liimanneet foliopaperia nystyröiden päälle. Lopputulos näillä nikseillä on ollut kuulemma hyvinkin vaihtelevaa. Viimeinen vaihtoehto on hankkia uusi kaukosäädin.

Uusi kaukosäädin maksaa 49€ + pk. Muistelen, että vielä jokunen kuukausi sitten hinta olisi ollut 89€ +pk. Saatan toki muistaa väärinkin, mutta niin tai näin, hinta on aika kova kaukosäätimestä.

Aliexpress.com on tullut tutuksi vuosien varrella. Kävin tarkistamassa tilanteen kaukosäätimien osalta ja ulkoisesti lähes identtisennäköistä kaukosäädintä myytiin kotiin kuljetettuna 2,81€. Toimitus kesti tasan kolme viikkoa.

Sitä saa mitä tilaa

Itseasiassa, en edes saanut. Tilasin kaukosäätimen, missä navigointipainikkeiden alapuolella on kolme näppäinriviä. Sain kuitenkin kaukosäätimen, jossa on vain kaksi näppäinriviä. No, eipä näillä puuttuvalla neljällä napilla mitään tee, mutta se saattaa olla osaselitys myöhemmin havaitulle ongelmalle.

Käyttökokemukset

Ensituntuma kaukosäätimeen oli keveys, se ei ole läheskään yhtä jykevää tekoa kuin alkuperäinen. Alkuperäinen kaukosäädin ilman pattereita painaa 116g, kopio 80g. Napit ovat painotuntumaltaan jäykemmät (vanha voi olla vetristynyt vuosien saatossa).

Hetken kaukosäädintä kädessä pidettyäni huomasin, että toisella reunalla sauma on terävä. Tarkempi tutkimus osoitti, että kotelo ei ole kunnolla paikallaan. Syynä oli katkennut kiinnitysklipsi. Todennäköisesti tuote oli joutunut puristuksiin kuljetuksen yhteydessä, jossa se oli hieman vaurioitunut. Patterikansi pysyy paikallaan juuri ja juuri, kannen klipsissä ei juurikaan ole jousivoimaa. Käytetty muovi on laadultaan heikompaa ja ohuempaa.

Ulkoisesti kaukosäätimet ovat väriä ja logoa lukuun ottamatta hyvinkin identtiset. Ja tietysti tuota yhtä puuttuvaa näppäinriviä.

Ongelmia

Kaukosäädin toimii lyhyen kokeilun perusteella moitteettomasti. Mutta, on siinä pieni ongelmakin. Vaikka kyseessä on ohjelmoitava kaukosäädin, jokainen nappi ei ole ohjelmoitavissa. Esimerkiksi värilliset funktionapit eivät kuulu ohjelmoitavien joukkoon. Nämä ovat myös napit, jotka eivät toimi yksiin DM8000 kanssa. Ja koska niitä ei voi ohjelmoida, ei uudesta kaukosäätimestä ole juurikaan iloa. Nimenomaan värilliset napit ovat ainakin itselleni virtanapin ja numeropainikkeiden jälkeen se kolmanneksi tärkein näppäinryhmä.

Alla lyhyt video, jossa kokeilen ohjelmoida eri nappeja. Toisilla napeilla ohjelmointi toimii, toisilla ei.

Otin yhteyttä myyjään, joka palautti puolet rahoista, koska tuote ei vastannut kuvausta, eikä toiminut yhteensopivuuslupauksista huolimatta. Täydet rahat takaisin saadakseen olisi kaukosäädin pitänyt lähettää takaisin. Postikulut olisi ollut muistaakseni jotain 60€ luokkaa, joten annoin olla.

Kyselin vastaavia kaukosäätimiä muilta, ja kysyin, onko yhteensopivuus taattu. Usein sain vastaukseksi ’dont worry’. Mutta sain myös vastauksen, että yhteensopivuus ei ole 100%. Joten, en lähtenyt tilailemaan turhaan uutta koekappaletta.

Sain sittenkin mitä tilasin

Laatu vastaa hintaa, eli ei ole mitenkään kaksinen. Kestävyydestä on mahdotonta sanoa mitään lyhyen käyttökokemuksen jälkeen. Koska väripainikkeet eivät toimi, kaukosäädintä käytetään pääasiassa virtojen päälle kytkemiseen, sekä paikkaamaan niitä painikkeita, jotka eivät alkuperäisessä kaukosäätimessä aina satu toimimaan. Jokseenkin turha kapistus siis.

Todennäköisesti ei olisi tarvinnut panostaa kuin euro tai kaksi lisää, ja kaukosäädin vastaisi muoviosiltaan alkuperäistä. Mikäli kaukosäädin sisältäisi myös kaikkien nappien ohjelmoinnin, olisi se täydellinen korvaava tuote alkuperäisen tilalle. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole.

Tällaisten halpatuotteiden suurin synti on siitä syntyvä jäte. Edellinen kaukosäädin kesti 10 vuotta, ja se kestäisi vieläkin pidempää, mikäli siihen saisi uuden näppäimistömaton.

Veikkaan, että tämän kiinalaisen kopion elinikä ei ole kuin korkeintaan kaksi vuotta. Tämä tarkoittaa lisääntyvää jätettä, eli maapallon resurssien hukkaamista. Kaikessa tuotannossa pitäisi keskittyä kestävien tuotteiden valmistamiseen. Tämän tuotteen osalta lisäpanostus olisi ollut korkeintaan parin euron luokkaa, jolla tuotteesta olisi saanut erittäin hyvälaatuisen.

En suosittele tätä tuotetta kenellekään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.