Rahat tuottamaan korkoa S-ryhmän osuusmaksuilla

Asiana tämä ei ole uusi, mutta kuten monen muunkin osalta, saatat kuulla asiasta ensimmäistä kertaa vasta nyt.

Suurimmalle osalle S-ryhmän asiakkaista ei tule yllätyksenä että osuusmaksulle maksetaan vuosittainen korko. Alueosuuskunnasta riippuen korko on 0 – 20 % välillä. Myöskään tuoton verottumuus ei välttämättä yllätä vielä ketään (joskin muuttumassa verolliseksi). Se mikä itselleni ja varmasti monelle muullekin tulee yllätyksenä, on mahdollisuus liittyä kaikkiin S-ryhmän osuuskuntiin (eikä vain pelkästään siihen yhteen, oman alueen osuuskuntaan).

Itse sain tietää asiasta vasta noin kuukausi takaperin. Vihdoin toissapäivänä sain aloitettua ja hoidettua asian kerralla loppuun, eli hankkimalla kaikki puuttuvat 20 osuutta (1 oli jo ennestään). Aikaa tämä vei noin 45min, vaati 80 allekirjoitusta sekä 1935 € rahaa. Mikäli et ole vielä jäsen, tulee samalla avata tili, jolloin koko operaatio vie noin tunnin. Ruuhkattomaan aikaan koko asian voi hoitaa kerralla pois alta, ruuhkaisemmalla ajalla en suosittele hoitamaan kuin 1-2 jäsenyyttä kerralla (eivätkä todennäköisesti suurempaan suostukaan).

Mitä tällä sitten käytännössä saa, muutakin kuin ranteen kipeäksi?

Esimerkiksi Osuuskauppa Hämeenmaa maksaa 100 € osuusmaksulle 10 % korkoa. Tämä tekee 10 €/vuosi puhdasta rahaa. Summa ei ole suuri, mutta 10 % tuotto on huikean hyvä lähes mihin tahansa muuhun verrattuna. Puhumattakaan siitä että sijoitus on käytännössä riskitön. Tällaisia osuuksia ostaisi mielellään kerralla vaikka 100, jolloin vuodessa saisi tuottoa 1000 €. Valitettavasti tämä ei ole mahdollista, eli vain yksi osuus / henkilö / osuuskunta on mahdollinen.

Mikään ei kuitenkaan rajoita kuulumasta kaikkiin osuuskuntiin (joita on 21 kpl). Tämä on ok S-ryhmälle, vaikkakaan eivät asiaa aktiivisesti markkinoi. Näin on tehnyt ilmeisesti jo reilu 13000 henkilöä ja määrä kasvaa. Marssi siis lähimmälle S-Pankin tiskille ja ilmoita halusi liittyä yhteen tai useamman osuuskunnan jäseneksi. Avuksesi voit tulostaa postauksen lopussa olevan listan, liittyminen kannattaa aloittaa korkojärjestyksessä suuremmasta pienempään (siltä varalta jos et saa kerralla hoidettua kaikkia pois alta tai haluat napsia vain parhaimmat paikat).

Osuuskuntien fuusioitumisien jälkeen määrä on alentunut 21:een. Helsingin 35 € osuusmaksua lukuunottamatta kaikkialla muualla on 100 €. Kaikkiin liittyminen maksaa siis 2035 €. Ihan jokainen osuuskunta ei maksa osuusmaksun korkoja, joten jos haluaa sijoittaa ”varmasti” ja maksimoida prosentuaalisen tuoton sijoitukselleen, kannattaa liittyä vain niihin jotka korkoja ovat aiempina vuosina maksaneet.

Nuo muutamat paikat voivat vielä joskus maksaa korkoa, joten jos ei katsele pelkästään kokonaistuottoprosenttia ja taskussa on muutama ylimääräinen satanen,  on reilua liittyä näihin loppuihinkin kun kerran on liittymisen aloittanut. Liittyä pitää kuitenkin vuoden loppuun mennessä mikäli haluaa saada korot seuraavana vuonna. Fuusioiden yhteydessä rahansa saa pois, ja voi olla että rahaa tulee enemmän takaisin kuin mitä alunperin siihen olet sijoittanut. Mahdollisen pörssiin listautumisen myötä osuusmaksujen arvo voi nousta arvaamattomasti, joskin pörssiin listautuminen on hyvin epätodennäköistä, mutta ehkä joskus…

Alla lista alueosuuskaupoista ja niiden maksamista koroista:

OsuuskauppaOsuusmaksuOsuusmaksun korko €Osuusmaksun korko % (2014)
Osuuskauppa KPO100 €20 €20 %
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa100 €15 €15 %
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa 100 €12 €12 %
Etelä-Karjalan Osuuskauppa100 €10 €10 %
Osuuskauppa Hämeenmaa100 €10 €10 %
Osuuskauppa Suur-Savo100 €10 €10 %
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO100 €10 €10 %
Turun Osuuskauppa100 €10 €10 %
Varuboden-Osla100 €10 €10 %
HOK-Elanto35 €3,5 €10 %
Pirkanmaan Osuuskauppa100 €8 €8 %
Osuuskauppa Keskimaa100 €6 €6 %
Satakunnan Osuuskauppa100 €6 €6 %
Kymen Seudun Osuuskauppa100 €5 €5 %
Jukolan Osuuskauppa100 €0 €0 %
Koillismaan Osuuskauppa100 €0 €0 %
Lappajärven Osuuskauppa100 €0 €0 %
Osuuskauppa Keula100 €0 €0 %
Osuuskauppa Arina100 €0 €0 %
Osuuskauppa Maakuunta100 €0 €0 %
Osuuskauppa PeeÄssä100 €0 €0 %
Yhteensä2035 €135,50 €6,7 %

Tuottoa vuodessa voi saada tämän hetkisillä koroilla 135,50 €. Koko summasta laskettuna kokonaistuotto on 6,66 %. Optimoija hankkii vain ne osuudet joista korkoja maksetaan, jolloin prosenteissa tuotto nousee huikeaan 10,15 %:iin, joskin käteen saa edelleen sen samat 135,50 €. Ei tällä riskatumaan pääse, mutta paremman koron rahoilleen näin saa kuin pankkitilillä.

5 thoughts on “Rahat tuottamaan korkoa S-ryhmän osuusmaksuilla

  1. Itseäni askarruttaa verollisuuspäätöksen aiheuttama koron pieneminen, koska se kuten ylijäämäpalautuskaan ei enää ole verovähennyskelpoista korkoa maksavalle osuuskaupalle, jolloin osuuskauppa saattaa arvioida koron suuruuden radikaalisti uudelleen; nythän esimerkiksi hyvin vakavarainen Arina ei maksa ole maksanut korkoa lainkaan.

  2. Yhteiskunnan kannalta ’paras’ ratkaisu olisi, että kaikki elinvoimaiset firmat pitäisi pillit pussiin. Siinä olisi päättäjille vähän purtavaa ja ihmettelyä. Yritystoimintaa pitäisi yrittää kannustaa, eikä tehdä sitä vaikeammaksi byroolla ja kaikenmaailman veroilla (yritysten 0-verotus voisi olla toimiva ratkaisu, jossa veroja maksetaan vain kun rahaa nostetaan kassasta esim palkkoihin tai sijoittajien osinkoihin, mutta ei esimerkiksi investointeja tehtäessä). Yritykset ovat kuitenkin se ainoa joka tuottaa rahaa valtion kassaan, julkinen puoli vuorostaan kuluttaa sitä.

    Johonkin S-ryhmän on pakko rahansa tuupata, jos ei osuusmaksun korkoihin, niin sitten sijoittaa sitä rahaa laajentamalla toimintaansa (tekee molempia). S-ryhmä tosin on levinnyt jo jokapuolelle, että kohta alkaa olla vaikeuksia keksiä mihin suuntaan sitä laajenisi, puhumattakaan että kohta sillä on maan kattava oligopoli kaikessa mahdollisessa. Pian ainoa vaihtoehto on muuntua osakeyhtiöksi, sekä pilkkoutua useammaksi yhtiöksi.

    Lisäksi pitää muitaa, että tuolla veropäätöksellä tulee olemaan vaikutusta kaikkien osuuskuntien toimintaan. Saa nähdä mitä tästä seuraa. Yleensä veronkorotus päätökset ovat johtaneet kulutuksen pienenemiseen, yritysten konkurssien merkittävään kasvuun sekä kokonaisverokertymän pienentymiseen (hyvänä esimerkkinä autoverotus uudistus, jossa nämä kaikki toteutuivat).

    Seuraavat vuodet näyttää mihin homma kehittyy. Tuli sieltä korkoja tai ei, en ala hötkyilemään asian kanssa.

  3. No eipä tuon kanssa hötkyilemään kannata ruveta, mutta lakimuutosta tavatessani aika nopeasti juohtui mieleen, että mitenkähän tämä vaikuttaa ns. ”osingonjakoon”, koska kaikki osuusliikkeethän eivät ole korkoa maksaneet tähänkään asti vaikka kuinka hyvin olisi mennyt. Kun itse olen juuri viime kuukausien aikana ostellut nuo tänäkin vuonna eniten korkoa maksaneiden osuuskauppojen jäsenyydet, niin aavistuksen harmittaisi, jos juuri nyt kaikki päättäisivät olla maksamatta korkoa. Toisaalta jos yksikin maksaa koron, raha on paremmin sijoitettu kuin pankkitilillä makuutettuna – mutta toisaalta, olisin kyllä sijoittanut sitten johonkin muuhun nämäkin killingit.

  4. Suomi Oy on kohta konkurssissa jokatapauksessa, joten onneksi nää meidän sijoitus huolet on pieniä siihen verrattuna.

    Itse ainakin uskon ja toivon, että noi paikat jotka ennenkin ovat korkoa maksaneet, maksavat sitä vielä ensivuonnakin. Itselläni on 6:ssa eri rahastossa säästöjä, niissä tuotto on ollut huomattavaa, joskin pitäisi katsoa sopiva hetki jolloin rahastot myisi pois. Todellista tuottoa noista kun ei saa ennenkuin ne on myynyt. Rahankäyttökohteita kun on niin vaikeaa löytää. Tai no asunnon hankinta tässä ensivuonna edessä, se lienee varmin kohde rahoille.

  5. Ihan normaalisti maksoivat S-kaupat korkoa osuusmaksulle, EEPEE:kin nosti koron viime vuooden 15 eurosta takaisin aikaisemmin maksamaansa 20 euroon.

    Ei valittamista; rahat laitoin heti eteenpäin rahastoihin, joita muuten olisi tosiaan alkuvuodesta kannattanut myydä, kun tuottoprosentit olivat siinä 15-20% tienoilla, nyt ollaan vain muutamassa. Tosin tähtäin on niin paljon pidemmällä, että ei tällaisen takia kannata kovin paljoa veivata, jos ei sitten jatkuvasti seuraa, mutta kuluihin äkkiä ne pienet voitot äkkiä kuitenkin hukkaantuvat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.